sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Säästöä liikenteessä escootterilla - Augment.eco

Kun muutin nykyiseen osoitteeseeni oli paikan valinnassa tärkeänä tekijänä sijainti. Sijainnin vuoksi tingin huomattavasti neliöistä, mutta korvauksena sain ihanan ympäristön ja lyhyet välimatkat. Pientä säästöä oli tarkoitus tulla myös matkakuluista, kun seutulippu vaihtui helsingin sisäiseen lippuun. Valitettavasti hinta nousi melko pian HSL lippu-uudistuksen yhteydessä.

Minulla oli sähköavusteinen polkupyörä jo n. 15 vuotta sitten. Siihen aikaan niitä ei ollut vielä oikeastaan kellään ja pyöräillessä usein joku pysäyttikin ja kyseli ajoneuvostani. Pyöräni oli kömpelö ja raskas, mutta pitkätkin matkat menivät kuin heittämällä sähkön avulla. Kun akku antoi lopulta periksi, ei vaihtoakkua ollut tarjolla ja pyöräni lähti kierrätykseen. Olen ajoittain miettinyt uuden sähköpyörän hankkimista, mutta hinnat ovat todella kovat, puhumattakaan huoltokustannuksista ja siitä, että pyörä on mitoituksineen ja säätöineen hyvin henkilökohtainen ajoneuvo. Pyörän jakaminen perheen kesken ei siksi meillä onnistu. Lisäpeikkona on pyörävarkaudet ja se, että lukittuun pyörävarastoomme pyörä pitäisi kantaa aina portaita pitkin ja useamman oven taakse. (Tavallinen polkupyörä ei tule kohdallani kysymykseen vamman takia, jonka sain aikoinani liikenneonnettomuudessa.)

Työmatkani (n. 6km) olen nyt kulkenut julkisilla. Jalan matka kestäisi reilusti yli tunnin suuntaansa ja metrolla + bussilla keskimäärin n. 35 min. Ei siis ihme, että jatkuvasti mietin parempaa tapaa taittaa matka.

Kun sähköpotkulaudat ilmestyivät katukuvaan innostuin ensin tavattomasti. Tämä voisi olla ratkaisu työmatkaongelmiini. Intoni kuitenkin laantui kun selvisi, että työmatkakustannus lainalaudalla olisi 4.75€ - 8,5€ suuntaansa (joukkoliikenteen lippu on 2,8€). Skootin voisin ostaa myös omaksi, mutta tässä vaihtoehdossa huolettaa erityisesti akun ja pyörien kesto ja laudan huollettavuus.

Sitten törmäsin uuteen palvelukonseptiin, joka on "leasing" -tyyppinen palvelu Augment.eco:lta. He tarjoavat 24kk sopimuksen, joka sisältää laadukkaan skuutin, huoltopalvelun ja vakuutukset. Palvelun hinta on alkaen 22,95€ kuukaudessa joka on alle puolet siitä mitä nyt maksan joukkoliikenteestä (n. 60€kk). Hintatietoisena laskin mukaan myös sen, että Augment.eco potkulautaa voivat käyttää myös puolisoni ja perheen teinit. Säästän matkakuluina laudan hinnan jos kuljen sillä työmatkat loppukeväästä alkusyksyyn ja jos talvi on samanlainen kuin esimerkiksi tänä vuonna, ei ole mitään syytä miksen voisi kulkea laudalla läpi vuoden. Tästä syntyisi kahdessa vuodessa jo yli 800€ rahallinen säästö sijoituksiin käytettäväksi. Ja jokainenhan meistä tietää miten korkoa korolle ilmiö kasvattaa salkkua. Lisäbonuksena tietysti vielä puolison ja lasten satunnaiset säästetyt bussiliput.

Tilasin e-scooterini maanantai-iltana ja jo keskiviikkoaamuna tuli viesti, että pakettini on noudettavissa matkahuollon pisteestä. Hatunnosto yhden arkipäivän toimitusajasta!

Koska työmatkallani on hiekkatieosuuksia ja ikuisia tietöitä, valitsin malliksi suuremmilla 10" ilmapyörillä varustetun ES One 10 -mallin, joka onkin nyt viikon käytön jälkeen osoittautunut tukevaksi ja varmaksi malliksi, jota lukemattomat kadunreunakiveysten yli kulkeminenkaan ei haittaa. Turvallisuus on minulle tärkeä ja ajan lautaani vain kypärä päässä. Lisäturvaa tuo tuplajarrut (eABS edessä ja levyjarru takana), lediajovalo edessä ja merkkivalo + jarruvalo takana, sekä soittokello. Ainoastaan vilkut ja peili puuttuvat.

Reilu 12 km yhteenlaskettu työmatkani näyttää veloittavan akun varauksesta yhden viidestä pykälästä. En ole vielä kokeillut kuinka pitkän matkan skootillani pääsisin, mutta uskon että minun painoni alla se kulkisi reilusti pidemmällekin kuin luvatun 20 km. Ylämäetkin kulkevat mukavasti, joskin huomattavasti painavampi puolisoni kertoi, että hyvin jyrkässä mäessä hän potki lisävauhtia ihan perinteiseen tapaan.
ES One 10 - Augment.eco -HH-
Skootissa on vakionopeudensäädin ja pienen opettelukäyrän jälkeen sillä saa mukavasti päälle täyden matkavauhdin tai tarvittaessa vaikka hitaan hiipimisen vilkkaamman liikenteen seassa. Työmatkani taittuu skootilla reilussa 20 minuutissa. Ekstrasäätöä työmatka-aikaan tuo vielä se, ettei tarvitse jäädä pysäkille odottamaan bussia.

Työpaikalla olen lukinnut skoottini pyörätelineeseen vaijerilukolla ja kotona se asuu eteisessä. Kotivakuutus toki korvaisi varastetun laudan, mutta mielenrauhaa kiireisiin aamuihin tuo tieto siitä, että lautaa ei tarvitse jättää taloyhtiön pyörävarastoon. Skootin saa myös tarvittaessa myös taitettua kasaan ja akku on helppo irrottaa lataukseen.

Mitä etuja saan verrattuna siihen, että olisin ostanut kaupasta oman laudan? Tärkeinpänä minulle on täysi huoltopalvelu, joka kattaa niin akun vaihdon ja uudet pyörät kuluneiden tilalle, kuin moottorin ja rungon viatkin. Tämä palvelu tarkoittaa, että voin käyttää skoottiani juuri niin paljon kuin haluan, lyhyillä ja pitkillä matkoilla, ilman että tarvitsee pohtia varusteiden kulumista. Augment.eco on myös vakuuttanut laudan puolestani, joten jos ajaisin kolarin, saan toimivan pelin alleni muutamassa päivässä. Koska vastaavan laudan hinta kaupassa on saman verran tai jopa enemmän kuin tämän palvelun kautta ostettuna, ei tarvitse kauaa laskea miksi hankin skootin mielummin palvelun kera.

Palvelu sisältää myös mahdollisuuden vaihtaa lauta uuteen malliin veloituksetta 18kk välein tai 125€ maksulla vuoden välein. Minulle kestävä kehitys on tärkeämpää kuin viimeisimmällä mallilla huristaminen, joten en usko että tartun tähän tarjoukseen. Saatan kuitenkin lunastaa käyttämäni laudan 29€ maksua vastaan sopimuskauden päätteeksi, jolloin perheessämme olisi jatkossa käytössä kaksi lautaa.

Jokainen säästetty euro on euro lisää salkkuni rakentamiseen. Lisäilona tässä liikennemuodossa on raitis ilma ruuhkaisten bussien sijaan ja joku voisi laskea myös tarkat luvut ympäristön kannalta (tähän ei omat taidot nyt riitä). En tee yhteistyötä Augment.eco palvelun kanssa, joten mitään palkkiota en tästä kirjoituksestani saa, mutta suosittelen silti tutustumaan heidän palveluunsa ja vinkkaan myös, että sivuilta löytyy usein arvontoja, josta voi voittaa oman laudan tai etukuponkeja. Tämän suomalainen yritys löytyy myös facesta.

Ei kommentteja: