Mistä sinä tulet?

Oletko ikinä miettinyt, kuinka paljon se, mitä ajattelet olevasi, vaikuttaa siihen miten muut koet tai miten omaa elämääsi ohjaat?

Olen sairaanhoitaja. Terveydenhuollon laajalla alalla oma nurkkani löytyy perioperatiivisesta työstä. Vielä tarkemmin haettuna, työskentelen leikkaussalihoitajana. Suomi on pieni maa ja meillä on vain muutamia kouluja, joista valmistutaan sairaanhoitajiksi. Kouluilla on hiukan erilaisia painotuksia. Sairaalat ovat joko yksityisiä tai kunnallisia ja toiminta näiden välillä on hiukan erilaista. Isoja sairaaloita, joissa tehdään monipuolista leikkaustoimintaa ei ole montaa ja sitten on vielä erityisiä vastuualueita, joihin liittyvät leikkaukset tehdään keskitetysti vain yhdessä tai muutamassa toimipisteessä.

Kun omassa työpaikassani aloittaa uusi hoitaja, meitä kaikkia kiinnostaa mistä hän tulee. Erityisen merkittävää on, onko uusi hoitaja vastavalmistunut, konkari tai jotain siltä väliltä. Ja tietysti, minkätyyppistä erityisosaamista hänellä on. Tämä on helppo selvittää yksinkertaisella kysymyksellä: "Mistä sinä tulet"? Samaan kysymykseen olemme kaikki vastanneet kymmeniä kertoja aloittaessamme ja tämä kysymys esitetään varmasti myös kaikissa muissa vastaavissa erityisosaamista vaativissa yksiköissä. Tämä tieto auttaa tukemaan uutta kollegaa ja toisaalta antaa vinkkiä siitä, mitä pystyn itse oppimaan häneltä.

Kun meillä aloitti taas kerran uusi hoitaja, kysyin häneltä työnteon lomassa sopivan hetken tullen, mistä hän tulee. Kun vastaus edellisen työpaikan (tai koulun) sijaan olikin eräs lähi-idän maa, hämmennyin täysin. Hetken hiljaisuuden jälkeen tarkensin olevani kiinnostunut siitä, missä hoitaja työskenteli ennen meille tuloaan. Sain selostuksen hänen matkareitistään lapsena ja siitä, montako vuotta hän on ollut Suomessa ja lopulta yhdellä sanalla maininnan toisesta suomalaisesta sairaalasta. Sanottakoon, että ko. hoitaja puhui niin hyvää suomea, että minulle olisi mennyt läpi syntyperäinen suomalaisuuskin, mutta tästä asiasta en ylipäätään ollut kiinnostunut. Sukujuurten etnisen alkuperänkin olisin voinut arvata pelkästään nimen perusteella. Sillä ei kuitenkaan ole työssämme mitään merkitystä ja muita kuin perinteisiä suomalaisia nimiä löytyy työyhteisöstämme vaikka kuinka monta.

Miksi tilanne jäi silti vaivaamaan minua? Koska tämä harmiton kysymys, jonka uudelle kollegalleni esitin, teki minusta rasistin. Mitä tahansa tämän jälkeen tekisin tai sanoisin menetti merkityksensä, sillä lähtökohtaisesti olin asettunut siihen suomalaisten lokeroon, joka on asenteellinen pakolaisia kohtaan. Sillä mitä todellisuudessa ajattelen monikulttuurisuudesta tai etnisistä alkuperistä, ei ollut tilanteen jälkeen enää mitään merkitystä, sillä olin jo saanut leiman otsaani.

Kun me puhumme integraatiosta tai tasapuolisesta kohtelusta, unohdetaan usein kokonaan, että jokainen meistä tekee tulkintansa omasta näkökulmastaan. Se että otin tämän uuden työkaverini vastaan täsmälleen samalla lailla, kuin kenet tahansa muunkin, muuttui hetkessä ennakkoluuloiseksi asenteeksi maahanmuuttajaa kohtaan. Erityisen ikävää on se, että kyseinen hoitaja on mitä todennäköisemmin vastannut samaan kysymykseen kaikissa aikaisemmissakin työpaikoissaan ja tulee vastaamaan siihen myös tulevissa. Hän tulee kohtaamaan saman rasistisen vastaanoton uudestaan ja uudestaan ja se vahvistaa hänen mielikuvaansa maahanmuuttovastaisuudesta. Samaan aikaan toinen hoitaja samaan kysymykseen vastatessaan pääsee kertomaan monipuolisesti työkokemuksestaan, tuntee että hänestä ollaan kiinnostuneita ja tilanne vahvistaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta työyhteisössä.

En kiellä, etteikö maailmassa olisi aina ollut syrjintää. Aina löytyy syy, minkä perusteella joku yhteisö polkee toista yhteisöä tai yksilöä. Se tuntuu olevan ihmiselle lajityypillistä. Enkä sano, että syrjityn pitäisi kääntää toinen poski. Mutta kohtaamani tilanne avasi minulle kirkkaasti sen, että kaikki rasismi ei ole tiedostettua ja joskus se ei ole rasismia lainkaan. Ennakkoluuloja on molemmin puolin ja joskus olisi parempi katsoa asioita laajemmassa perspektiivissä.

Mutta silti, jos joku ajattelee lähtökohtaisesti olevansa syrjitty, hän kokee syrjintää myös silloin kun sitä ei todellisuudessa ole. Mitä tekemistä tällä on sijoittamisen kanssa? Sama mekaniikka koskee myös kaikkia muita elämän alueita. Jos koen, etten ikinä pysty rikastumaan, en taatusti myöskään rikastu. Jos koen, että sijoittaminen on minulle liian vaikeaa tai vastenmielistä, en siitä varmasti opikaan pitämään. Entäpä jos aktiivisesti ajattelen, että pystyn tähän ja menestyn sijoittajana? Olen varma, että mahdollisuuteni ovat heti paremmat.

_ _ _ _ _ _
edit:
Olin kirjoittanut yllä olevan kirjoituksen jo kuukausia sitten, mutten ollut ikinä tullut sitä julkaisseeksi. Kunnes tänään törmäsin YLE:n uutiseen otsikolla "Mistä sä oot kotoisin?" ja kaivoin esiin tämän luonnoksiin hautautuneen ajatukseni. Kirjoitukseni oli jäänyt odottelemaan inspiraatiota, sillä todellisuudessa halusin syvemmin pohtia sitä, miten annamme ympäristön vaikuttaa omakuvaamme. Nyt julkaisen sen "vajaana" eli ilman syvempää pohdintaa. Enemmänkin vastineena YLE:n juttuun, joka tarkoituksena lienee syyllistää juurikin ympäristöä.

Sillä eikö olisi kaikille mukavampaa, jos jokaisen henkilön kohdalla ei tarvitsisi erikseen miettiä, miten minkäkin ajatuksensa saa esittää? Oltaisiin vain ihmisiä toisillemme ja kyseltäisiin niitä asioita mitkä kiinnostaa ja jotka luovat keskustelijoiden välille syvemmän yhteyden. Totuushan on, että lapset vastaavat kyllästymiseen asti kysymykseen, millaisen todistuksen saivat, millä luokalla ovat tai onko koulussa kivaa. Odottavat äidit kertovat päivittäin kuukausien ajan, koska lapsi on syntymässä, nuoret parit selittävät syitänsä miksi eivät ole vielä naimisissa, aikuiset kertovat lapsimääränsä ja työpaikkansa, lemmikin omistajat rekun iän ja rodun, nuoret miehet milloin ovat menossa inttiin, vanhemmat ihmiset koska ovat jäämässä eläkkeelle, lomalta palaajat olivatko reissussa.... Nämä ovat niitä kysymyksiä, joilla keskustelua avataan ja ylläpidetään. Kysymyksiä, joiden avulla tutustutaan tai harjoitetaan small talkia. Jospa yritettäisiin hiukan ymmärtää myös sitä osapuolta, joka näkee vaivaa yrittämällä saada yhteyden. Vaikka kysymys olisikin vähän tökerö ja kyllästyttävä.

Vai onko joku joskus tavannut kaupan kassan, jonka asiakas ei olisi pyytänyt pientä laskua tai jonka asiakas ei olisi vastannut kysymykseen: "Tuleeko muuta?" -> "Ilman muuta!". Tälläisiä me ihmiset vain olemme. Ainoa asia johon voimme todella vaikuttaa on oma suhtautumisemme tähän kaikissa kulttuureissa normaaliin, tavallisten ihmisten väliseen kommunikaatioon.

Osinkosijoittamisesta

Minun tavoitteeni sijoitustoiminnalleni on saavuttaa sellainen omaisuus, että omaisuuden tuottamien korkojen ja osinkojen avulla pystyn joko A) luopumaan päivätyöstäni, tai B) vaihtamaan lyhyempiin työpäiviin tai etätyöhön, tai ainakin C) pitämään elintasoni yllä myös eläkevuosina. (Ja jos nyt sattuisin päätymään miljonääriksi, ei sekään varsinaisesti haittaisi.)

Strategiani kannalta osinkotuotot ovat hyvin tärkeät. Ne tulevat muodostamaan pääosan tuloistani kaikissa yllämainituissa vaihtoehdoissa. Pyrin siis ostamaan sellaisten yhtiöiden osakkeita, jotka tuovat tasaista osinkotuottoa. Tämänkaltaiset pitkät perinteet omaavien yritysten osakkeet tuppaavat olla kalliita ja eivät dippaa oikeastaan edes muiden pudotessa. Kuitenkin pikkuhiljaa ostamalla pystyn keräämään myös näitä hintavia osakkeita salkkuuni. Tällä hetkellä palautan kaiken osinkotuottoni suoraan uusiin sijoituksiin. Ikävää on, että joudun välistä maksamaan pääomaveron, mutta toisaalta vero-osuutta saa pienennettyä vähennyksillä.

Koska verojen maksu uudestaan ja uudestaan samasta asiasta on tympeää, on minulla toki myös kasvuosuus rahastoja, joissa osingot siirtyvät suoraan rahaston arvoon, eikä verottaja voi vuolla siivuja välistä. Verot maksan sitten vasta, kun myyn osuuksia (jos tällainen tilanne ylipäätään tulee eteen ennen perinnönjakoa). Rahastojen on siis tarkoitus tuoda salkkuuni pohjamassa ja osinko- ja korkoinstrumenttien varsinainen elämiseen (tai tällä hetkellä sijoittamiseen) varattu tuotto.

Osakesäästötili toki suojaisi tältä moninkertaiselta verotukselta, mutta poliitikot ovat viisauksissaan säätäneet, että en saa ostaa sinne kuin suomalaisia osakkeita.

Viimekuukausina moni on tehnyt tuntuvia voittoja osakekaupoilla. Tämän kaltainen pelaaminen vaatii paitsi kanttia myös jonkinlaisia ennustajanlahjoja. Täytyy myöntää, että oma aikani tai edes kiinnostukseni ei oikein tahdo riittää yksittäisen yrityksen tarkkaan analysointiin. Lisäksi yritysten osakekurssiarvoilla ei tunnu olevan usein minkäänlaista realistista kiinnekohtaa todellisuuteen. Pitäisi ymmärtää myös trendejä ja nähdä, minkälainen uutisointi saa sijoittajat sopulilauman tapaan ostamaan tiettyä osaketta ja nostamaan sen kurssin reilusti kaiken analytiikan yläpuolelle. Myös tästä syystä pyrin itse sijoittamaan pääosin ainoastaan osingonmaksajiin. Niihin tylsiin firmoihin, joista todennäköisesti ei saa nopeita myyntivoittoja, mutta joiden liikestrategia ja toimintaympäristö antaa ymmärtää, että firma on pystyssä vielä vuosikymmenenkin päästä. Kun ostan dipistä, ostan näitä samoja firmoja joihin uskon ja joiden osingonmaksuun voi luottaa jatkossakin.

Monet salkkuni osakkeet ovat edelleen miinuksella maaliskuun rotkon jälkeen. Mutta osingonmaksu on pysynyt tasaisena. Kurssien putoaminen ei siis aiheuttanut mitään muita toimenpiteitä kuin lisäostoja samoille osakkeille. Jos salkkuni olisi muodostunut osakkeista, jotka olisin hankkinut myyntitarkoituksessa, olisi oikea ajoitus ollut elintärkeää. Voi olla että tälläistä hidasta päätöksentekijää hieman harmittaisi tässä kohtaa. USA pressanvaalitkaan eivät tule heilauttamaan osinkovirtaani lyhyellä tähtäimellä. Ainoastaan siinä tapauksessa, että maailma mullistuu totaalisesti. Tähän en kuitenkaan jaksa uskoa.

Usein kuulee sanottavan, että sijoittamisen lopputulokseen ei vaikuta yrityksen osingonmaksupolitiikka tai että olisi kannattavampaa sijoittaa kasvuyritykseen kuin osingonmaksajaan. Maksetut osingot kun vähentävät yrityksen arvoa nettovarallisuuden laskun kautta ja siksi sijoittajan saama kokonaistuotto on sama tai pienempi. Itse en ole tämän teorian kannattaja, sillä nykypäivänä yrityksen arvolla (osakkeen arvo) ei tunnu olevan paljoakaan tekemistä nettovarallisuuden kanssa enkä muutenkaan osta osakkeita myydäkseni niitä. En siis hyödy yrityksen nettovarallisuuden kasvusta, mutta tasaisesta osingonmaskukyvystä hyödyn.

Mitä pidemmän kokemuksen kerään suorista osakekaupoista, sitä selvemmäksi käy, että minulle parhaiten soveltuva sijoitustapa on osta ja unohda.