torstai 30. tammikuuta 2020

Laivan kapteeniksi

Kuten olen kertonut, en ole aina ollut kiinnostunut sijoittamisesta. Vaikka olen laittanut rahaa säästöön ja sijoittanut muutamaan rahastoon, sijoittaminen on tuntunut lähinnä välttämättömältä pahalta. Minulle sijoittamisen tarkoitus oli suojata säästöjäni inflaatiolta, enkä edes seurannut sijoitusteni kehitystä. Olen siis tuupannut purteni ulapalle ilman airoja ja antanut sen tuulten vietäväksi.

Nyt kun olen alkanut perehtymään sijoittamiseen "tosi tarkoituksella", olen joutunut miettimään myös strategiaani. Purreltani on puuttunut päämäärä. Useita talous- ja sijoituskirjoja lukiessani törmään jatkuvasti salkun riskin määrittämiseen. Yleinen totuus tuntuu olevan, että osakkeiden paino salkussa tulisi olla sata - ikä. Omalla kohdallani osakkeiden paino pitäisi siksi olla luokkaa 50-60%. Loput sijoitukset pitäisi olla matalamman riskin tuotteissa. Tämä olisikin hyvä strategia, jos tavoitteeni olisi pelkästään suojata säästöni ja kasvulla ei olisi suurta merkitystä. Minä haen kuitenkin suojauksen sijaan kasvua. Ajatus tässä taustalla on, että nykyiset varani eivät riitä tavoitteisiini. Niistä on jopa haittaa siinä kohtaa, jos putoan yhteiskunnan varaan. Jos taas saan kasvatettua oman varallisuuteni arvoa, ei minun tarvitse myöhemminkään laskea talouttani yhteiskunnan tukien varaan.
Salkkuni korkoa tuottavat sijoitukset eivät siksi olekaan turvallisia valtion oblikaatioita yms. vaan korkean riskin sijoituksia.

Varojen jakaantuminen 01/2020 -HH
Purteni on seilannut paitsi ilman päämärää, myös ilman kapteenia. Ennenkuin olin perehtynyt alan kirjallisuuteen kuvittelin ihan tosissani, että pitää olla ammattilainen voidakseen tehdä sijoituspäätöksiä. Myöhemmin olen oppinut, että suurin osa "ammattilaisista" ei voita markkinoita (indeksiä) ja että parhaat salkut ovat itseasiassa aika yksinkertaisia. Kun mennään hyvin monimutkaisiin sijoitusinstrumentteihin, niiden tuotto on paljon epävarmempaa kuin vaikka perinteisen indeksirahaston. Erikoistuotteiden tehtävänä on tuoda markkinoille lisää vaihtoehtoja ja ne palvelevat tuotteiden myyjiä, ei niiden ostajia. Voin siis kaikessa rauhassa tehdä itse omat sijoituspäätökseni ja vältellä karikoita oppimalla muiden kompastuksista. Aina en voi onnistua, mutta ilman riskiä ei ole myöskään voittoja. Hajauttamalla sekä ajallisesti, että maantieteellisesti ja eri tyyppisiin sijoituksiin voin rajoittaa riskiäni. Olen nyt oman purteni kapteenina. Ja vaikka jonkun mielestä kapteeni vaikuttaa olevan kännissä suuren osan ajasta, opin kokoajan enemmän.

Juuri tänään salkkuni näyttää tältä:

Salkun jakaantuminen 01/2020 -HH

Suuren massan pohjalle muodostavat indeksirahastot, jotka tuovat pitkällä aikavälillä tasaisen tuoton ajallisen hajautuksen myötä. Pelimerkkeinä on jonkin verran suoria osakesijoituksia, jotka ovat aina spekulatiivisiä ja tuotto perustuu yhtä paljon tuuriin kuin markkinoiden ymmärtämiseen. Kiinteistömarkkinoiden sijoitukset ovat pörssinoteerattujen rahastojen (REIT) kautta. Vertaislainat ja kulutusluotot ovat paitsi parhaiten tuottava osuus salkustani, myös korkeimmalla riskillä varustettuja. Talletukset taas vähiten tuottavina, mutta parhaiten suojattuina ovat tärkeä osa salkkua siinä kohtaa, kun markkinat todella romahtavat ja tulee paljon ostomahdollisuuksia samanaikaisesti tarjolle.


Nyt purteni alkaa pikkuhiljaa olemaan merikelpoinen ja olen ottanut paikkani kapteenina. Kompassi on vielä hukassa, mutta minulla on jonkinlainen käsitys määränpäästä. Vaikka varallisuuteni ei olekaan kasvanut vielä mainittavasti alkuperäisestä tilanteesta, on kokonaisuus huomattavasti parempi kuin avomerellä ilman airoja keikkuessa.

tiistai 28. tammikuuta 2020

Annetaan valistusta porkkanaksi, niin ei tarvita keppiä

Törmäsin viimevuotiseen uutiseen kansanedustajasta, jolla on ulosotossa yli 200 000€ edestä velkoja. Velat ovat kertyneet kommandiittiyhtiön konkurssista ja sisältävät mm. maksamattomia arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja työnantajan sairausvakuutusmaksuja. Samaa asiaa on käsitelty useammassa uutisessa.

Kansanedustaja itse kertoo, että ulosotto vie nettopalkkiosta kuukausittain 1300€ ja käteen jää 2600€ (joka on sattumalta hyvin lähellä minun kuukausipalkkaani ENNEN veroja). Tämän lisäksi edustaja saa verottomia kulukorvauksia ja käteen jää ulosoton jälkeenkin vielä yli 4000€ kuukaudessa.

Se mikä jutussa hämmensi oli kansanedustajan laskelmat velan pois maksusta. Hän on nyt viikymmentävuotias ja on laskenut, että jos tulee valituksi 4 kertaa uudestaan eduskuntaan ja tulotason pysyessä sitä kautta korkealla, hän on maksanut velkansa pois 70 vuotiaana. Tässä kohtaa 200 000€ velan lisäksi on korkoja kertynyt maksettavaksi toiset 200 000€. Hän myös kertoo, että on tehnyt tietoisen päätöksen olla hakematta velkasaneeraukseen.

En voi kuin ihmetellä, miksei erittäin hyvätuloinen kansanedustaja ota velkaa pankista ja maksa pois korkeakorkoista ulosottovelkaansa. 200 000€ laina olisi hänen tulotasollaan helppo maksaa pois 8-10 vuodessa. Ja jos pankki- tai yksityislaina ei jostain syystä onnistu, voi ulosottovelankin maksaa pois paljon minimiä suuremmilla summilla ja säästää huomattavasti korkomenoista. Kun kansanedustajan laskelmaa katsoo tulee väkisinkin mieleen, ettei velkaa ole edes tarkoitus yrittää maksaa pois. Tai sitten ko. edustaja ei ymmärrä talouden päälle, joka olisi hyvin huolestuttavaa, koska hän on eduskunnassa päättämässä meidän yhteisten varojemme käytöstä.

Nämä ovat tietysti mielipideasioita, mutta minun moraalinen kompassini näkee tuomittavampana velan yksityishenkilölle, yhteisölle tai yksityisyrittäjälle, kuin esimerkiksi pikavippifirmalle. Se että on velkaa yhteiskunnalle verojen ja sairausvakuutusmaksujen vuoksi tarkoittaa, että on velkaa meidän yhteiselle pussillemme, josta on tarkoitus maksaa yhteiset menot.

Tämä kansanedustaja ei ainoa, jolla oman talouden hoidon kanssa on ongelmaa, mutta pokka riittää silti muiden rahoista päättämisestä. Viime kesänä tehdyn katsauksen mukaan ulosotossa oli 19 kansanedustajaa ja kaikki puolueet olivat edustettuina. Suurin osa veloista tosin oli hyvin pieniä ja yksittäisiä.

Jos jotain positiivista tilanteesta haluaa hakea on se, että ehkä meillä jossain kohtaa saadaan helpotettua velallisen asemaa, kun ongelmasta puhutaan avoimemmin. Kaikki ihmiset tekevät virheitä elämässään, mutta veloista voi olla vaikea päästä eroon vaikka virheestään olisi oppinut. Nykyisessä tilanteessa ihmiset ajattelevat helposti, ettei isoa velkaa pysty maksamaan pois, joten on turha yrittääkään. Monissa muissa maissa pystyy tekemään henkilökohtaisen konkurssin, mutta sellaista ei Suomessa edes suunnitella.

Ensimmäisen jutun kansanedustaja on ottanut asiakseen ajaa useita parannuksia nykyiseen tilanteeseen. Hänen tavoitteenaan on mm. muuttaa asetuksia siten, että velan mennessä ulosottoon se ei enää kasvaisi korkoa. Vielä tärkeämpää olisi mielestäni miettiä keinoja, joilla turhaa velkaantumista voitaisiin ylipäätään ehkäistä. Yrittäjäriskin toteutuminen on oma juttunsa, mutta vielä yleisempää meillä on velkaantuminen kulutusluottojen, pikavippien ja henkilökohtaisten takausten antamisen vuoksi. Nämä olisi hyvin pitkälle estettävissä.

Enkä nyt tarkoita pikavippien totaalikieltämistä puhumattakaan hullusta ajatuksesta henkilökohtaisesta lainakatosta (jonka jälkeen asunnon ostaminen pääkaupunkiseudulta olisi enää harvalle mahdollista). Vaan ihan perus talousasioiden opettamisesta koulussa. Esimerkiksi tv:stä tuttu Alisa Ranta-aho haluaa kertoa omasta velkaantumisestaan. Hän sanoo, ettei hahmottanut kuinka pikavipit toimivat. Alisa on koulutukseltaan ylioppilas ja liiketalouden tradenomi. Eräs korkeasti koulutettu tuttavani tunnusti, ettei ymmärrä lainkaan prosenttilaskuja. Hän katsoo kaupassa alennetun hinnan kauppan tarjoamasta taulukosta. Jos sellaista ei ole, hän ei pysty laskemaan tuotteen hintaa. Hyvin kuvaavaa on myös, että 19 ulosotossa olevan kansanedustajan joukossa oli vain yksi kokoomuksen edustaja (16€ terveydenhuollon asiakasmaksu) ja yksi keskusta edustaja (pysäköintivirhemaksu). Näiden suurten puolueiden edustajilla on siis sellaista talouden ymmärrystä, jota osalta perussuomalaisilta (8 edustajaa) vasemmistosiivellä (6 edustajaa) puuttuu. Meillä ihmiset valmistuvat korkeakouluista ilman, että heillä on harmainta havaintoa, paljonko asuntolainan kulut ovat, mitä kulutusluotolla ostettu huonekalu todellisuudessa maksaa tai miksi luottokorttilasku kannattaa maksaa joka kuukausi kokonaan pois.

Mistä rahankäytön taito ja velkojen ymmärtäminen sitten syntyy? Me opimme kotona esimerkin kautta ja ystäviltämme ja kollegoiltamme kun asioista keskustellaan. Jos ympäröimme itsemme ihmisillä, joiden mielestä rikkaat riistävät köyhiä eikä köyhällä ole mahdollisuuksia parantaa asemaansa, me emme näe muuta. Koulussa opimme lukemaan ja laskemaan, perustiedot muista lukuaineista ja ainakin vähän kieliä. Miksi emme voisi oppia koulussa myös perusasioita rahankäytöstä ja velkaantumisesta, sekä vaurastumisen alkeita.

keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Avioero - taloudellinen katastrofi jonka puolet meistä käy läpi

Tammikuussa laitetaan avioerohakemuksia vireille enemmän kuin muina kuukausina. Syitä on yhtä monta kuin on eronneita ihmisiäkin, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole pohtia niitä lainkaan. Avioliitoista päättyy eroon n. 50% (kokonaisavioeronnaisuusluku vaihtelee 47-51 välillä). Aviosta eronneiden lisäksi on myös tuhansittain pitkiä avoliittoja, jotka parhaasta yrityksestä huolimatta päättyvät eroon, vaikkei tätä tilastoista voikaan lukea.

Reilusti yli puolet eroista osuu 27-42 vuotiaille (naisen iän mukaan). Keskimäärin erotaan n. 10v avioliiton jälkeen, mutta suurin erohuippu on 3 vuotta liiton solmimisen jälkeen. Näille vuosille osuu paljon myös muita elämän suuria vaiheita, kuten lasten hankinta ja oman talon rakentaminen, kesämökin osto ja autolainat. Asioita, joilla on suuri taloudellinen rasite lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Kun auto rekisteröidään liikennekäyttöön, pitää ottaa lakisääteinen liikennevakuutus. Tämän lisäksi auton omistaja ostaa lisävakuudeksi täyskaskon tai vähintään osakaskon. Hyvin harva jättää autonsa täysin ilman lisävakuutusta. Sama koskee asuntoja. Lähestulkoon jokaisella on kotivakuutus.

Silti hyvin harva meistä varautuu avo-/avioeroon, vaikka sen todennäköisyys on moninkertainen autovahinkoon tai vaikkapa tulipaloon verrattuna. Luonnollisesti kukaan ei astu suhteeseen sillä ajatuksella, että ero on tulossa. Avioliittoa solmittaessa vannotaan niin myötä- kuin vastamäessäkin. Mutta tilastot eivät valehtele, puolet avioliitoista päätyy silti eroon.

Meillä ei valitettavasti ole parisuhdevakuutuksia, joten eroon on varauduttava itse. Se ei tarkoita, että lusikat pitäisi jakaa valmiiksi kaiken varalta, vaan että pitäisi miettiä, miten talous kestää eron, jos sellainen tulee eteen. Ja näitä asioita pitäisi miettiä siinä vaiheessa kun rakastaa ja arvostaa puolisoaan. Siinä vaiheessa, kun haluaa hänen elämäänsä positiivisia asioita ja haluaa suojata kumppaninsa kolhuilta siinä missä itsensäkin.

Sinkkuna eläminen on monin verroin kalliimpaa kuin kahden palkansaajan taloudessa. Kun talous viritetään äärimmilleen niin, että yhteiset rahat nippanappa riittävät, ei veloista ole mahdollista selvitä jos samoilla tuloilla pitääkin maksaa kahden talouden kulut. Kolmion hinnalla ei makseta kahta yksiötä saatikka kaksiota. Ja jos puoliso jää lasten kanssa asumaan yhteiseen asuntoon, riittääkö varat maksaa jo olemassaolevan velan lisäksi vuokraa toisesta asunnosta?

Oman talon rakentaminen on monen nuoren perheen unelma ja varmuuden vuoksi rakennetaan juuri niin iso talo, mitä pankki suinkin antaa lainaa. Vähän extraa lainataan vielä omilta vanhemmilta. Itselle rakentaessa ei mietitä potentiaalista myyntihintaa, sillä tarkoitushan on asua talossa ainakin siihen saakka, kun lapset muuttavat kotoa. Velkakin mitoitetaan 30 vuoteen, jotta tulot riittävät kuukausittaisiin lyhennyksiin. Kun ero pakottaa laittamaan (toivottavasti valmiin) talon myyntiin, voi tulla yllätyksenä, että markkinahinta on selvästi velkaa matalampi, eikä talosta saakkaan omiaan pois. Maksettavaksi jää loppuvelka talosta, oma vuokra, 100% vedestä, sähköstä, vakuutuksista jne. kun ennen maksoi vain puolet. Ja pahimmassa tapauksessa myös useamman sadan elatusmaksut lapsista, jotka asuvat nyt puolison synnyinseudulla paikkakunnalla, jonne matkustamiseen ei ole enää varaa. Kukaan ei suunnittele itselleen tällaista tulevaisuudenkuvaa, mutta monen eteen se silti tulee.

Talosta haaveillessa harva kuitenkaan miettii, että talonrakennusprojekti on yksi suurimpia parisuhteen haasteita pikkulapsiajan lisäksi. Rohkeimmat meistä vielä yhdistävät nämä kaksi uhkaa samalle ajanjaksolle. Näin tein itsekin ja arvaat varmaan että olen eronnut, koska tästä kirjoitan.

Jokainen liitto on erilainen ja se, miten talouden rahankäytöstä sovitaan riippuu täysin persoonista. Itselleni on aina ollut luonnollista, että liitossa molemmilla on sama peruselintaso varallisuudesta ja tulotasosta riippumatta. Käytännössä tällainen järjestely tarkoittaa, että erituloisilla toinen maksaa peruskulutuksesta enemmän kuin toinen. (Kyllä, olen ollut sekä maksajana että saajana). Ja esimerkiksi vauvaperheessä toisen tulotaso aina putoaa määräajaksi ja toinen puoliso maksaa silloin enemmän päivittäisitä kuluista ja todennäköisesti myös asuntolainasta. Miten käy puolison, jos asunto ja laina on vain toisen nimissä, vaikka velkaa ovat lyhentäneet molemmat? Tai sen, joka on yhteisellä päätöksellä luopunut omasta urastaan (ja eläkkeestään) toisen kartuttaessa omaa varallisuuttaan?

Jos näiden asioiden miettiminen eron varalta tuntuu liian makaaberilta, on hyvä muistaa, että samat ongelmat ovat edessä puolison kuollessa, vakavavan sairauden iskiessä tai työttömyyden edessä. Tosin avioeron on näistä kaikista suurin taloudellinen uhka. Ja jos raha-asioiden pohtiminen rakkaan kanssa tuntuu hankalalta, voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa se on ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole puheväleissä.

Pelottavan moni antaa kaiken taloudellisen vastuun puolisolleen. Raha-asiat ei vaan kiinnosta ja vietetään huoletonta elämää miettimättä sen enempää omaa kulutusta tai tulotasoa. Saatikka että edes miettisi säästämistä. Miten mahtaa onnistua kulutuksen sopeuttaminen tulotasoon, kun onkin yhtäkkiä itse vastuussa kaikesta? Entäpä raha-asioista sopiminen henkilön kanssa, joka tuntee tilanteenne tarkalleen, kun sinulla ei ole siitä hajuakaan? Onko taloudellisen vastuun ottanut puoliso tehnyt sijoituksia myös sinun nimissäsi sinun työttömyytesi tai eläkeikäsi varalle?

Erään selvityksen perusteella ulosoton tyypillisin asiakas on 30–50-vuotias mies, jolla on taustalla avioero, lasten elatusavut rästissä, työttömyyttä ja hieman alkoholiongelmia. Yllättävän moni ei tiedä, että lastenvalvojalla ei ole määräysvaltaa päättää elatustuen lisäksi maksettavan elatusavun määrästä vaan se on vanhempien keskinäinen sopimus, jonka lastenvalvoja vain vahvistaa. Sopimus voidaan tehdä myös pelkästään suullisesti. Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen, asian voi viedä tuomioistuimen käsiteltäväksi ja silloin elatusapu määräytyy laskennallisen elatuskyvyn mukaisesti. Tuomioistuimeen asti ei toki tarvitse mennä, sillä laskennallisen tuen määrän voi arvioida netistä löytyvän laskurin avulla tai lastenvalvojan tuella. Jos elatusvelvollisen maksukyky laskee, voi sekä elatustuen että elatusavun määrän tarkistuttaa. Moni menettää luottotietonsa aivan turhaan, kun puoliso on käynyt omin päin teettämässä lastenvalvojalla sopimuksen tuesta, jonka määrä on laskettu exän arvioimien tulojen perusteella sen sijaan, että tuki olisi laskettu lapsen tarpeen mukaan. Kun paperi on kolahtanut postiluukusta allekirjoitettavaksi, ei siinä mainita että sopimukseen ei ole pakko suostua ja niin ulosoton tuleva asiakas on maksanut sen minkä on eron jälkeen nousseen kulutasonsa jälkeen pystynyt ja loput on jääneet rästiin. Syntyy kierre, joka masentaa, masentunut sortuu juopottelemaan ja menettää työpaikkansa kun ei vaan jaksa...

Moni miettii lainalle maksuturvaa esimerkiksi työttömyyden varalle. Miettimättä jää miten lainan maksu onnistuu erotilanteessa. Oma elintaso saattaa olla rakennettu täysin puolison tulojen varaan. Perheen yhteinen varallisuus saattaa olla vain toisen puolison nimissä, vaikka oltaisiin lapsettomassa avoliitossa. Hankalin on tilanne, jossa toinen on maksanut päivittäiskulut ja toinen yhteisen omaisuuden hankintamenot. Lapsettomassa avoliitossa toinen onkin varakas ja toisella ei ole lainkaan omaisuutta, vaikka menoista on maksettu yhtä paljon.

Suurin osa työssäkäyvistä maksaa työttömyyskassan jäsenmaksua. Silti esim. takuusäätiön teettämän tutkimuksen mukaan peräti 41% suomalaisista ei ole varautunut yllättäviin menoihin. Eikö säästöön pitäisi laittaa vähintään sama summa, kuin mitä työttömyyskassaan maksetaan? Työttömäksi joutuminen on paljon harvinaisempi vastoinkäyminen kuin avioero.

Entäpä jos eroa ei tulekaan? On vaikea kuvitella että missään tilanteessa pahan päivän varalle varautumisesta olisi haittaa. Tai siitä, että keskustelee perheen taloudesta ja raha-asioista puolisonsa kanssa. Ainakin olet saanut nukkua yösi rauhassa ja voit tehdä niin jatkossakin.

Happily ever after...

perjantai 17. tammikuuta 2020

Mitä olisin halunnut tietää sijoittamisesta

Me ihmiset opimme omasta kokemuksesta ja muita kuulemalla. Parhaiten oppi menee päähän ns. kantapään kautta. Kaikkein vaikeinta on omaksua tietoa silloin, jos sitä ei aktiivisesti halua ottaa vastaan. Ihmisillä on taipumus imeä tietoa, joka vahvistaa heidän omaa ennakkonäkemystään ja kantaansa. Tätä on tutkittu paljon. Yhdessä lukemassani tutkimuksessa näytettiin samaa neutraalia tekstiä kahta eri äärinäkemystä edustavalle ihmiselle. Molemmat löysivät neutraalista tekstistä omaa näkemystään vahvistavia kohtia, vaikka todellisuudessa niitä ei ollut.

Jokainen teini-ikäisen kanssa kättä vääntänyt vanhempi on varmasti ajatellut, kunpa vain saisin lapseni näkemään asiat minun kokemukseni kautta, olisi nuoren elämä jatkossa paljon helpompaa. Ettei hänen tarvitsisi opetella jokaista asiaa yrityksen ja erehdyksen kautta. Ihmismieli vaan on rakennettu niin harmillisesti, että on vaikea hahmottaa asioita oman kokemuspiirin ulkopuolelta. Vanha sanontakin kertoo, ettei kannettu vesi kaivossa pysy.

Kantapäänkautta opettelu on hirvittävän hidasta ja yleensä myös kallista. Jos ei aktiivisesti ime tietoa historiasta ja muiden kokemuksista ja opettele näkemään asioita muuten kuin vain omalta kannaltaan, jää maailma todella pieneksi. Vertauskuvana voisi käyttää palloa, jossa ympyrän sisällä on oman tiedon määrä. Pallon pinnalla on ne asiat, jotka tiedostaa, mutta ei vielä ymmärrä.

Kun oman tiedon määrä kasvaa, pallon halkaisija kasvaa ja samalla kasvaa pallon pinta, eli ymmärrys siitä kaikesta tiedosta, jota ei vielä hallitse.
Asioiden tiedostaminen -HH-

Olen lapsuudenkodissani saanut lahjana ymmärryksen rahan arvosta. Aikuisuuden kynnyksellä pankkikriisin aikaan opin elämään hyvin säästeliäästi ja ennakoiden tulevia kuoppia. Myöhemmin sain hyväpalkkaisen työn ja kartutin varallisuuttani, tein ensimäiset sijoitukseni. Mutta tässä kohtaa en ollut kiinnostunut sijoittamisesta, enkä etsinyt siitä tietoa. Sijoitustyylini oli siis äärimäisen passiivinen, eikä siinä sinänsä mitään vikaa. Sijoittaminen ei asiana kiinnostanut minua, enkä edes halunnut etsiä tietoa, koska ennakkokäsitykseni mukaan sijoittaminen oli hirveän hankalaa enkä olisi sitä ymmärtänyt kuitenkaan.

Kun elämäntilanteeni heitti kuperkeikan minulla oli käytössäni mukava määrä sijoitusomaisuutta, jonka turvin selvisin seuraavista vuosista. Tässä kohtaa tein ison virheen. Sen sijaan, että olisin etsinyt tapaa säilyttää pääomani ja käyttää tuottoja elämiseen, käytinkin pääoman elämiseen. Söin siis siemenperunat sadon tuoton sijaan. Elämässäni ei ollut ihmistä joka olisi antanut neuvoja, enkä itse osannut niitä etsiä koska en ollut ikinä kuullut esimerkiksi korkoa korolle ilmiöstä.

Nykyinen puolisoni eli kädestä suuhun kun tapasimme. Opetin häntä säästäväiseksi ja harkitsevaksi rahankäyttäjäksi. Kun puolisoni oli ymmärtänyt rahan arvon, hän innostui myös sijoittamisesta. Pikkuhiljaa hän sai myös minut miettimään rahaa eri tavalla ja nykyään olen hyvin kiinnostunut kaikkeen sijoittamiseen liittyvästä ja etenkin oman sijoitusvarallisuuteni kartuttamisesta. Minä opetin hänet pääsemään velkaantumisesta eroon. Hän opetti minulle kuinka rikastutaan.

Olen lukenut nyt monia kirjoja säästämiseen ja sijoittamiseen liittyen. Seuraan säännöllisesti myös lukuisia blogeja, joita kirjoittavilla ihmisillä on hyvin erilaisia lähtökohtia. Ehkä tärkein asia, minkä olen oppinut on, että vaikka tietyt säännöt ovat yleispäteviä, suurin merkitys on tuurilla. Ammattilaiset häviävät indeksille ja historia ei ennusta tulevaisuutta. Tärkeintä on aloittaminen ja oma suunnitelma, josta täytyy pitää kiinni. Riskitön sijoitus on samalla myös tuottamaton sijoitus. Kaikkien vaihtoehtojen joukosta pitää etsiä ja löytää oma tapa ja tehdä suunnitelma jatkosta. Yhtä oikeaa tapaa ei ole. Muiden kokemuksista oppimisessa on tärkeintä nähdä ne asiat, jotka eivät ainakaan toimi, sillä tulevaa ei pysty ennustamaan.

Niin sijoittamisessa, kuin elämässä ylipäätään on tärkeää ympäröidä itseään ihmisillä ja tiedolla, joka poikkeaa niistä asioista, jotka jo osaat. En voi oppia uutta, jos en katso oman kokemuspiirini ulkopuolelle. Mutta jotta voisin etsiä tietoa, minun pitää ensin nähdä, että se on olemassa. Tämän takia vaahtoan jatkuvasti, kuinka sijoittamista pitäisi opettaa jo peruskoulun jokaisella luokalla. Ei koululaisen tarvitse osata ulkomuistista pörssitermejä, mutta koululaisen pitäisi ymmärtää korkoa korolle ilmiö, velkojen todellinen hinta ja ennenkaikkea, että vaikka palkkatyöllä harva rikastuu, sijoittamalla moninkertaistaa mahdollisuutensa elintason nostoon.


Sijoittamisen ei tarvitse olla pienen piirin sisäänpäinkääntynyt harrastus. Sen pitäisi olla asia, josta juttelemme niitä näitä kahvitunnilla siinä missä puhumme autoista, lapsista tai lomamatkoista. Kun lähdin opiskelemaan uutta alaa, moni kysyi kuinka minulla on siihen varaa. En salannut, että teen sen säästöjeni varassa. Mutta tuttavapiirissäni ei ollut yhtäkään ihmistä, joka olisi olisi ymmärtänyt sijoittamista tuon taivaallista ja olisi pysäyttänyt minut ja neuvonut miten kannattaisi edetä, jotta taloudellinen tilanne ei jatkossakaan huonontuisi.

Mitä siis olisin halunnut tietää sijoittamisesta? Olisin halunnut tietää, että sijoittaminen on helppoa ja yksinkertaista. Olisin halunnut tietää, ettei minun tarvitse opiskella otsa hiessä pörssitermejä, tai lukea firmojen osavuosikatsauksia. Olisin halunnut tietää, ettei minun tarvitse maksaa ammattilaiselle salkkuni hallinnasta. Tai ryhtyä itse ammattilaiseksi. Olisin halunnut tietää, etten tarvitse isoa alkupääomaa tai suuria tuloja. Olisin halunnut tietää, että kuka vaan voi sijoittaa tuottavasti. Että sijoitusomaisuuden saa kasvamaan jo kympin säästöllä kuukaudessa. Ja ennenkaikkea, olisin halunnut nähdä miten korkoa korolle ilmiö toimii.

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Kaikenlaista omaisuutta ja mitälie varallisuutta

Suomenkieli ei kannusta sijoittamaan tuottavasti. Meillä omistamiseen ja varallisuuteen liittyvät sanat kuvaavat huonosti minkälaisesta omaisuudesta on kyse. Sijoitussanastoa kyllä löytyy, mutta oikeita termejä yksityishenkilön taloudenpitoon ei puhekielessä ole olemassa. Tätä voisi verrata urbaanilegendaan siitä, kuinka monta sanaa eskimoilla on lumelle. (Meillä on niitä enemmän kuin eskimoiden kaksi sanaa, mutta pohjoissaamen kielessä on 180 sanaa lumen eri määritelmille.)

Kun puhumme omaisuudesta tai varallisuudesta, nämä menevät yleensä näppärästi samaan koriin niinkuin omenat ja banaanit, vaikka toinen on hedelmä ja toinen on marja. Meillä on kyllä sana varallisuus, mutta ei sen vastakohtaa, jolloin kaikki omaisuus helposti lasketaan varallisuudeksi. Englannin kielessä puhutaan termeillä assets (varallisuus) ja liability, joka kääntyy velvollisuudeksi tai rasitteeksi. Ja kun puhutaan omaisuudesta, ei eritellä tarkoitetaanko sijoitusomaisuutta vai käyttö-omaisuutta.

Kirjanpidon termejä käyttäen voisi sanoa vastaavaa ja vastattavaa. Toisaalta kaikki sellainen omaisuus, joka kuluttaa enemmän kuin tuottaa ei ole kuitenkaan velkaa.

On todella kankeaa puhua arkikielessä arvoa tuottavasta ja arvoa kuluttavasta omaisuudesta, mutta oman pään sisällä ne pitäisi kuitenkin nähdä selvästi erillään. Olisiko tulonlähde ja kululähde paremmat termit? Pääomaa kasvattava ja pääomaa rasittava omaisuus?

Jos myynnissä olisi pinkkejä metri x metri kuutioita hintaan 1000€ kappale ja ostat niitä kotiisi viisi, olet käyttänyt varojasi tähän 5000€ ja kun kannat kuutiot kotiisi ne ovat omaisuuttasi. Kuutiot vievät kuitenkin tilaa ja aiheuttavat sitä kautta kuluja, koska joudut joko vuokraamaan niille varastotilaa tai sitten hankkimaan isomman asunnon. Kuutiot siis kuluttavat varallisuuttasi jatkuvasti. Lisäksi niille ei ole todellisia jälkimarkkinoita. On totta että kirppiksellä näkyy joskus myytävän samoja kuutioita 50€ hintaan, mutta todellisuudessa ne menevät yleensä UFFille tai kierrätyskeskukseen ja lopulta kaatopaikalle. Ja kun muoti muuttuu, kaikki haluavat joka tapauksessa sinisiä kuutioita pinkkien sijaan.

Voitko siis laskea kuutiot 5000€ arvoiseksi omaisuudeksi? Moni näyttää laskevan. Entäpä varallisuudeksi? Tätäkin tapahtuu.

Sama koskee omistusasuntoa. Niin kauan kuin asut omistusasunnossasi itse, se ei ole tulolähde vaan kululähde. Jos myöhemmin muutat vuokralle ja tämä nykyinen jää sijoitusasunnoksi se muuttuu kululähteestä tulolähteeksi. Asunto on kuitenkin velattomalta osuudeltaan omaisuuttasi kaiken aikaa vaikkei termi varallisuus täysin istu, etenkään kuin monilla paikkakunnilla asunnon muuttaminen rahaksi ei ole läpihuutojuttu.

Jotkut näyttävät laskevan jopa auton mukaan varallisuuteen, vaikka keskiverto auton kohdalla pitäisi harkita jopa negatiivista lukua laskelmissa. Autotalli.comilla on näppärä laskuri, jonka avulla voi laskea, olisiko kuitenkin halvempaa luopua kakkosautosta ja lähettää lapset harrastuksiin taksilla.

Me käytämme myös temiä "säästää" silloin kuin oikeasti tarkoitamme että "kulutimme". Jos ostat leikki-ikäiselle seuraavan kauden toppahaalarin alen loppurysäyksestä voidaan ehkä vielä puhua säästöstä kohdistuen tulevaan kuluerään. Jos ostat samalle lapselle alesta kolme hupparia, viisi t-paitaa ja kahdet kesäkengät on päivänselvää, että näistä jää osa käyttämättä tai pienelle käytölle. Tätä tavaraa löytyy ilmaiseksi kavereilta, sukulaisilta, annetaan -palstoilta ja pilkkahintaan kirppareilta. Ei siis voi enää puhua säästämisestä vaikka alesta ostitkin. (Tiedän varmasti mistä puhun, kahden lapsen äitinä olen kantanut kierrätykseen kasseittan ihania lastenvaatteita, jotka kutsuivat minua mutta eivät puhutelleet lapsiani).

Voiko kesämökin laskea varallisuuteen? Paljonko saat siitä vuosittain pääomatuloja hoitokulujen, verojen ja muiden vähennysten jälkeen? Viivan alta näet, onko kyseessä sijoitus vai rasite. Säästitkö ostamalla kolme tuotetta kahden hinnalla? Jos tarkoitus oli alunperin ostaa vain yksi, sinä kulutit tuplamäärän rahojasi.

Eräässä lukemassani kirjassa kehoitetaan käymään koko asunto läpi tavara tavaralta ja kirjaamaan jokaisen nippelin arvo ylös. Lukiessani kuvittelin, että tässä haetaan ajatusta siitä, kuinka paljon meillä on elämässämme tavaraa jota emme tarvitse. Loppusumma kuitenkin laskettiin yhteen ja sen mukaan määriteltiin lukijan "net worth" eli nettovarallisuus. Ajatus on hyvin omituinen, sillä 99% asuntojamme täyttävästä tavarasta olisi mahdotonta muuttaa rahaksi. On totta että hyvä tavara liikkui aikoinaan kirpputoreilla, mutta maailma on muuttunut. Konmaritus ja ilmastotalkoot ovat aivan oikeutetusti kääntäneet ihmisten ajatukset tavaran hamstraamisesta kestävään kuluttamiseen ja maapallon kantokyvyn turvaamiseen. Vai paljonko sinä olisit valmis maksamaan 20 vuotta sitten saamastani lomatuliaisesta (arvo 15€) tai avatusta kasvorasvapurkistani (arvo 30€)?

Kun mietimme itseämme sijoittajina ja laskemme sijoitusten tai säästöjen määrää, pitää olla rehellinen itselleen ja laskea mukaan vain todellinen sijoitusomaisuus ja likvidi varallisuus. Kun huomaa pohtivansa mitä muuta voisi summaa vielä lisätä, kannattaa pysähtyä miettimään, tekeekö todellista arviota vai yrittääkö vain hämätä itseään muuntamalla totuutta.

Sama koskee kuluttamista. Kaikki ostaminen joka ei ole sijoitusomaisuuden lisäämistä on kuluttamista. Kuluttamista on myös keittiöremontti ja auton uudet vanteet. Ja omaan hyvinvointiin kulutettu varallisuus. Remontoitu asunto on toki helpompi myydä, mutta ei muuta asunnon tilastollista arvoa. Sen määräävät markkinat. Pankki ei myönnä enemmän lainaa asuntoasi vastaan, vaikka seinät olisi juuri maalattu. Jokainen kulutettu euro on menetetty iäksi, sijoitetun saatat menettää tai moninkertaistaa riskistä riippuen.

Kuluttaminen ei ole väärin, eikä varakkaampi ihminen ole varatonta parempi. Tärkeää on silti ymmärtää jokaisen hankinnan kohdalla, onko se tulonlähde vai kululähde. Minkätyyppisestä omaisuudesta on kyse. Ja kun ostaa tavaraa velaksi, pitää nähdä mielessään myös lopullinen hinta. Mikään ei ole kalliimpaa kuin "säästää" ostamalla velaksi turhaa tavaraa alennusmyynnistä. Sijoitusomaisuuden kartuttaminen on paljon yksinkertaisempaa kun on itselleen rehellinen.

keskiviikko 8. tammikuuta 2020

Kun pörssi romahtaa

Kesää seuraa syksi, talvea uusi kevät. Näin on ollut aurinkokuntamme synnystä asti. Taloudellisen kehittyksen myötä meille on syntynyt pörssijärjestelmä, jonka liikkeisiin vaikuttavat niin suhdanteet, sodat kuin luonnonvoimatkin. Kurssit nousevat ja ne laskevat. Syklinen vaihtelu ei pysähdy.
Kun Suomi oli syvässä lamassa 90 -luvulla, talouden romahtamisella oli suuria vaikutuksia elämäni suuntaan. Hyvässä ja pahassa. Ostin silloin mm. ensiasuntoni murto-osalla siitä hinnasta, jonka myyjät olivat asunnosta aikoinaan maksaneet. Kun vuosia myöhemmin muutimme isompaan, olivat asuntojen hinnat huomattavasti korkeammalla. Tällä ei kuitenkaan ollut minulle enää merkitystä, koska ensiasuntoni hinta oli noussut markkinan mukana ja suhteellinen ero kalliinpaan ei ollut kasvanut. Olin päässyt hissiin mukaan sen ollessa pohjakerroksessa.

Kun it -kupla puhkesi jäi minulle käteen huomattava määrä optioita, jotka olivat muuttuneet arvottomiksi. Osan olin kuitenkin ehtinyt vaihtaa rahaksi ja laittanut ne kasvamaan indeksirahastoon. It-kupla vaikutti myös rahaston arvoon, mutta ei samoissa määrin kuin mitä osakekurssi putosi. Seuraavien taantumien myötä rahaston arvo on sahannut muutamia kertoja, mutta pitkällä tähtäimellä  arvo on aina ollut noususuhdanteinen. Alunperin optioina saatu palkkioni on kasvanut moninkertaiseksi, siitä huolimatta että yrityksen osakekurssi jäi raapimaan pohjamutia.

Olen tehnyt ensimmäiset suorat osakesijoitukseni vasta vuoden 2018 lopussa. Silloin sijoituksen tekeminen pelotti, koska jo 2016 aikana oli eri lähteissä kehotettu myymään ylihintaiset osakkeet ja kotiuttamaan voitot. 2017 aikana näitä kirjoituksia oli yhä enemmän ja 2018 aikana oli jo varma tieto, että jos ei Trumpin politiikkaa, niin viimeistään Brexit tulee romuttamaan maailmantalouden. Sijoitin silti ja vaikka 2019 keväällä olikin pieni notkahdus, kurssit ovat jatkaneet nousuaan edelleen.

Jos ja kun pörssi taas romahtaa, minulle tulee ehkä mahdollisuus kasvattaa osakkeiden määrää salkussani merkittävällä määrällä. Haaveilen suuremmasta osinkotuotosta ja kurssien nyrjähtäminen toisi hyvän mahdollisuuden hankintoihin. Jos pörssin romahdus tuo mukanaa laman, voisi se olla mahdollisuus aloittaa asuntosijoittaminen.

En voi tietää koska kurssilasku alkaa tai kuinka pitkään se kestää. Siksi en voi lopettaa sijoittamista edes silloin, kun lehtiotsikot täyttyvät uhkakuvista. Saattaa olla, että ostan jotain kurssien ollessa huipulla ja sijoitukseni arvo puolittuu. Todennäköisesti arvo kuitenkin nousee taas kun aallonpohjalta noustaan ylöspäin. Ja samalla nousee niiden sijoitusten arvo, jotka teen kurssien ollessa matalalla.

Ainoa mikä on takuuvarmaa on, että jos tuhlaan varani kulutukseen sijoittamisen sijaan, menetän ne 100% varmuudella aivan siitä riippumatta, onko pörssi nousussa vai laskussa.

Sijoitustähtäimeni on vähintään 15-30 vuotta. Tavoitteena riippumattomuus minimieläkkeestä. Ja jos kaikki menee nappiin, mahdollisuus vähentää oravanpyörässä juoksemista jo ennen eläkeikää. Näin pitkälle ajalle tulee osumaan useampi taloudellinen notkahdus, monta sotaa, paljon luonnon katastrofeja. Sijoitusstrategiani tulee täsmentymään sitä mukaan kun opin uutta ja maailma ympärilläni muuttuu. En voisi kuitenkaan kuvitellakaan siirtyväni takaisin sijoittajasta päämäärättömäksi kuluttajaksi, kun olen vihdoin päässyt toden teolla alkuun.

maanantai 6. tammikuuta 2020

laihduttaminen vs säästäminen

Jokainen joka on joskus laihduttanut, tietää että se on todella vaikeaa. Pysyvä laihtuminen vaatii pysyvän elämänmuutoksen. Pitäisi pystyä luopumaan houkutuksista ja jaksaa motivoitua jokaisena päivänä uudestaan. Paras motivaattori on vaa-an tai mittanauhan lukema. Ja jos edistystä ei tapahdu, on vaikea olla luovuttamatta. Laihduttamista huomattavasti helpompaa on pyrkiä aktiivisesti olemaan lihoamatta. Aloittaa elämäntaparemontti ennenkuin ylimääräiset kilot ovat ehtineet karttua.

Säästäminen on monella tapaa samanlaista kuin laihduttaminen. Se vaatii itsekuria. Pitää pystyä kieltäytymään houkutuksista ja muistaa vanha totuus: "Hetki huulilla, ikuisuus vyötäröllä". Samalla tapaa houkutteleva ostos antaa vain hyvin lyhyen onnen tunteen, siihen kulutettu raha on kuitenkin menetetty ikuisesti. Ja samalla on menetetty sijoituksen tuoma korkotuotto. Säästäminen on aina helpompaa kuin velkojen pois maksaminen.

Lihavan ongelma ei ole paino, vaan rasva erityisesti sisäelimien ympärillä johtuen vääristä ruokailu- ja liikuntatottumuksista. Ja ennenkaikkea tyytymättömyys omaan vartaloonsa. Huonossa taloudellisessa tilanteessa ongelmana ei yleensä ole palkan suuruus, vaan kulutuksen määrä ja kohteet. Ja tyytymättömyys omaan taloudelliseen tilanteeseen.
Jotkut pystyvät tekemään elämäntaparemontin kertaistumalta ja pitämään siitä kiinni. Tällaiset ihmiset ovat harvinaisia. Meidän muiden on parempi edetä pienin askelin ja päätös kerrallaan. On myös huomattavasti helpompaa opettaa aivoille täysin uusia kytkentöjä, kuin yrittää muuttaa vanhoja.

Painonhallinnassa on tärkeää tunnistaa omat ongelmakohtansa. Joillakin ongelma on ruokailun epäsäännöllisyys, toisella liian isot annoskoot, joillakin muilla jatkuva napostelu. Sama pätee myös tilanteessa, jossa tili on aina tyhjä kuun lopussa. Pitää miettiä, mihin rahat menevät. Onko syynä budjetoinnin puute, liian kalliit hankinnat, jatkuvat pikkuostokset vai lainojen korot.

Laihduttajan kannattaa pitää ruokapäiväkirjaa. Säästämistä aloittavan taas kulupäiväkirjaa. Silloin tavoite pysyy mielessä, eikä pysty valehtelemaan itselleen kulutuksensa määrää tai kohteita. Tärkeää on myös tavoitteen asettaminen. On helpompi motivoida itseään kun edessä siintää jokin tavoite jota kohti kulkee.

Kun elämäntapamuutos on muuttunut tavaksi elää, ei sitä tarvitse enää miettiä jokaisessa hetkessä. Paino pysyy kurissa pitämättäkin ja kulutus pienenee kerryttäen säästöjä lähes huomaamatta. Tuskallinen laihduttaminen on voinut muuttua terveelliseksi ruokavalioksi ja iloa tuovaksi liikuntaharrastukseksi. Hampaat irvessä säästäminen talousälyksi ja voittoa tuovaksi sijoitusharrastukseksi. Ja pitää muistaa, että epäterveellisistä elintavoista luopuminen on tärkeää loppuelämän terveyden takia. Samoin epäterveellisistä kulutustottumuksista luopuminen on tärkeää loppuelämän taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Laihduttajan palkkio on ehkäistyt sairaudet ja pidempi elämä. Säästäjä taas voi sijoittaa säästönsä ja saa ne tuottamaan lisää vaurautta korkoa korolle ilmiön avulla. Sitä kautta hän saa lisää vapautta ja valtaa omaan elämäänsä, sekä suojaa vastoinkäymisissä, joita elämä eteen heittää. Luonnollisesti terveelliset elämäntavat siirretään myös lapsille oman esimerkin kautta siinä missä kestävät kulutustottumuksetkin.

Jos sinulla on vaikeuksia saada rahaa säästöön, opettele miettimään jokaisen ostoksen kohdalla nämä asiat:
- Tarvitsenko tämän todella, vai onko se mieliteko. Onko sen tuottama arvo pitkäaikainen vai lyhyt hyvänmielen hetki. Jos kävelen nyt pois, tulisinko takaisin vain tämän ostoksen vuoksi?
- Onko tarve akuutti vai voinko siirtää sen myöhemmäksi?
- Onko hinta kohtuullinen, voinko ostaa sen käytettynä, löytyykö toiselta merkiltä halvempi vaihtoehto. Haluanko ostaa tämän vain siksi että se on tarjouksessa. Olenko ostamassa useampaa kuin tarvitsen vain koska ne ovat tarjouksessa?
- Jos jätän tämän ostamatta, kuinka paljon säästöni karttuvat. Paljonko säästöt tuovat lisätuloja sijoitettuna. Mikä on ostoksen todellinen hinta menetettynä säästönä ja sijoituksen tuottoina?

Hyväkään tarjous ei ole kannattava, jos ostat jotain mitä et muuten olisi ostamassa. Tiedosta, että ostamisen tapahtuma muodostaa endorfineja. Et ehkä ole todellisuudessa tekemässä hankintaa vaan nauttimassa aivokemian sivutuotteesta. "Ihana, mä haluan tuon" tarkoittaa lähes poikkeuksetta tuotetta, jota todellisuudessa et tarvitse ja jonka unohdat heti kun olet purkanut kassin kotona.

Jos sinun on vaikea olla ostamatta, välttele paikkoja joissa altistut mieliteoille. Samoin kun laihduttajan ei kannata mennä leipomoon vain katselemaan. Elämäntapamuutoksen onnistuttua voit toki kierrellä kirppareilla ja nauttia tavaroiden hypistelystä ilman pakkomiellettä ostamiseen. Samoin kuin entinen laihduttaja voi hyvillä mielin mennä puffettiin ja ottaa ruokaa vain kohtuudella. Opettele nauttimaan siitä tunteesta, kun et tehnyt ja itsekurisi piti.

Älä osta luotolla asioita, joihin sinulla ei ole varaa. Et voi ajatella että "olet ansainnut" uuden auton, merkkivaatteen tai noutoruuan, jos sinulla ei ole rahaa sen ostamiseen. Silloin et ole sitä vielä ansainnut. Ja samalla lailla kuin laihduttajan ei pidä palkita itseään laihtumisesta syömällä, sinun ei pidä palkita itseäsi säästämisestä ostamisella. Laihduttamisessa voi auttaa kun tiedostaa eri ruokien kalorimäärät. Niitä tutkimalla pystyy pian pelkästään päältä katsomalla paljonko kaloreita annos sisältää. Samalla lailla tarkalla kulutuskäyttäytymisellä pystyy näkemään ympäröivät tavarat niiden arvolla. Niihin käytetty rahamäärä näkyy tuotteen päällä. Ja turhat ostokset kodin nurkissa tai vaatekaapissa aiheuttavat lähinnä ärsytystä.

Ja jos retkahdat älä selittele sitä valkoisilla valheilla. Myönnä itsellesi missä meni pieleen ja jatka eteenpäin uudella päättäväisyydellä.

Laihduttaminen voi mennä överiksi ja joku sairastuu syömishäiriöön. Anoreksia tai bulimia voi tappaa ja vähintään ne aiheuttavat ongelmia ihmissuhteissa. Myöskin liika nuukailu voi alkaa haittaamaan elämää. Muista katsoa välillä tilannettasi ulkopuolisen silmin. Ostaminen voi olla addiktio, mutta niin myös säästäminen. Terveellinen elämä ja terve kulutus on se mihin elämänmuutoksella pyritään.

Ja kun säästät, se on vasta ensimmäinen askel. Säästöt pitää aina myös sijoittaa tai inflaatio syö ne varmasti. Sijoittamisessa on aina riskinsä, silti kulutetut varat on aina menetetty sataprosenttisesti.

Ei pidä syödä enemmän kuin kuluttaa kaloreita, eikä pidä käyttää rahaa enemmän kuin ansaitsee. Energiankulutustaan voi lisätä liikunnalla ja ansioitaan sijoittamalla säästöjään. Kun tekee mieli ostaa jotain, osta sellaista, joka tuottaa sinulle lisää arvoa ja vältä asioista jotka syövät pääomaasi.

Muista myös, että säästäminen on ilmastoteko, tarpeettoman tuotteen ostaminen ei ole, vaikka se olisi valmistettu kierrätysmateriaalista.




keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Onnea ja vaurautta, hyvää elämää

Ihmisillä on tapana pysytellä omalla mukavuusalueellaan. Toivotaan onnea, terveyttä, hyvää parisuhdetta ja taloudellista menestystä. Kaikkien näiden eteen pitää työskennellä ja kaikki ne vaativat siirtymistä pois mukavuusalueelta. Sitä on vain vaikea myöntää itselleen. Toivotaan asioita, mutta ei olla valmiita tekemään mitään muutoksen eteen.

Mikä tekee sitten vaurastumisesta erityisen? Jos haluat lisää terveyttä elämääsi ja kerrot, kuinka olet päättänyt aloittaa harrastamisen tai terveellisemmän ruokavalion, saat kannustusta. Jos haluat lisää onnea elämääsi ja kerrot, kuinka olet päättänyt viettää enemmän aikaa lastesi tai vanhempiesi kanssa, saat hyväksyntää. Jos haluat parantaa parisuhdettasi ja kerrot ystäville, kuinka olette päättäneet aloittaa viikottaisen parisuhdeillan viettämisen, saat onnitteluja.

Mutta jos haluat parantaa taloudellista asemaasi ja kerrot ystäville, kuinka olet aloittanut eri sijoitusmuotoihin tutustumisen, saat osaksesi vinoja katseita ja ystävät vaihtavat puheenaihetta. Vatsavaivoista on ok keskustella, kun rahasta puhuminen on vaivaannuttavaa. Tämä hämmentää.

Kuitenkin jokainen näistä asioista on tavoittelemisen arvoinen. Ne tuovat lisää hyvää elämään. Omaan ja lähipiiriin. Jos itseltä puuttuu terveyttä, onnea tai hyvä parisuhde, siitä ollaan surullisia. Saatetaan katsella haikaillen muiden tilannetta ja toivotaan itselle samaa. Harva kuitenkaan toivoo, että kaverin liitto päättyy eroon tai että serkku sairastuu vakavasti. 

Toisen taloudellisesta tilanteesta on kuitenkin täysin hyväksyttävää olla kateellisia ja katkeria. Ikäänkuin yhden vaurastuminen tarkoittaisi, että se on sinulta pois. 

On myös ihan ok kertoa, että parisuhde ei toimi, puoliso ei tee kotitöitä tai äidin terveys on mennyt huonompaan suuntaan. Voit pyytää neuvoa kaverilta, kun olet jättänyt öljyt tarkistamatta ja moottori on leikannut kiinni. Voit pyytää ystävää auttamaan tapettien poistamisessa, kun ne eivät pysyneetkään seinällä huonojen pohjatöiden takia. Ei haittaa, vaikka ongelma johtuisi omasta piittaamattomuudesta, puolitutultakin voi odottaa hyviä neuvoja tai konkreettista apua. Silti jos sotket raha-asiasi, siitä puhuminen onkin tabu.

Raha on vaihdon väline jolla saa onnea ja vaurautta, sekä hyvää elämää. Me jokainen toivomme näitä paitsi omaan elämäämme myös toisille. Pitäisi siis rohkeasti pystyä puhumaan myös rahaongelmista ja pyytämään niissä apua ja neuvoja. Ja tietenkin pitäisi myös puhua rahan ansaitsemisesta ja keinoista vaurastua. Rahasta ja taloudesta puhuminen pitäisi olla yhtä luonnollista kuin mistä muusta tahansa keskusteleminen.

Terveyden ja onnen lisääminen elämään tarkoittaa muutoksia. Omaan ajatusmaailmaan ja toimintatapaan. Pitää tehdä jotain toisin, että pystyy lisäämään näitä hyviä juttuja elämäänsä. Tarvitsee nähdä vaivaa. Samoin vaurastuminen vaatii vaivannäköä, raha ei ilmesty tilille toivomalla. Asioita saavuttaakseen pitää ensin asettaa tavoite, tehdä muutos ja ylläpitää saavutuksia. Varallisuuden karttumisen kadehtiminen on siis käytännössä sama, kuin olisi kateellinen työkaverille siitä, että tämä rehkii päivittäin punttisalilla. Tai siitä, että tämä on kannustava ja huomioonottava puoliso kumppanilleen. Lottovoiton toivominen ei nosta todennäköisyyttä sen saamiseen, tavoitteellinen säästäminen taas parantaa taloudellista asemaa takuuvarmasti. Mikään ei estä tekemästä molempia.

Jokainen meistä tekee päivittäin lukuisia valintoja. Usein valitsemme sen vaihtoehdon, mikä tuntuu mukavalta ja vaatii vähemmän vaivaa. Jos vain toivoisimme vähemmän ja tekisimme enemmän saisimme jokainen elämäämme enemmän niitä kaikkia. Onnea, terveyttä ja vaurautta.

Aloitetaan pienin askelin: kävellään portaat, halataan puolisoa, viedään mummu marjametsälle. Ja keskustellaan raha-asioista ystävien, kollegojen ja ennenkaikkea lasten kanssa.

Tämä on se aika, kun moni tekee uudenvuoden lupauksia. Usein liian radikaaleja, jotta niissä pysysi päivä päivältä. Rikottu lupaus kaihertaa ja se on helppo haudata epäonnistumisen jälkeen. Siksi kannustaisinkin asettamaan lupausten sijaan tavoitteita. Tavoite ei katoa, vaikka juuri tänään en jaksaisi.