Koska säästäminen ja sijoittaminen kannattaa aloittaa?

Tänään. Heti. Aloita nyt. Oikeasti, sillä ei ole väliä, onko juuri nyt hyvä hetki koska aina on oikea aika aloittaa. Riippuen strategiastasi, on ehkä huono hetki ostaa tiettyä osaketta tai aloittaa asuntosijoittaminen, mutta silti ei ole mitään syytä miksi et voisi aloittaa vähintäänkin säästämistä juuri tänään.

Jos taloudellinen tilanteesi on niin tiukka, että tili on pahasti miinuksella jo ennen tilipäivää eikä varaa ole edes kaurapuuroon, aloita säästäminen kilpailuttamalla sähkösopimuksesi. Tai varaa aika velkaneuvojalle. Jos tilanteesi ei ole niin huono, voit aloittaa viemällä löytämäsi tölkit kauppaan ja pudottamalla saadut kolikot säästöpossuun sen sijaan, että käytät ne ostosten maksamiseen. Voit tehdä huomisen ruokaostokset illalla yhdeksän jälkeen ja säästää 60% karjalanpaistin hinnasta. Älä jätä säästyneitä euroja käyttötilille vaan siirrä ne turvaan, jos sinulla on tapana käyttää rahaa niin paljon kuin tililtä löytyy. Voit myös käyttää muutaman kympin tai satasen ensimmäisen rahasto-osuutesi ostamiseen.

Voit myös käydä kirjastossa lainaamassa muutaman sijoittamisen perusteita käsittelevän kirjan tai lukea erilaisia blogeja ja miettiä mikä olisi juuri sinulle sopiva tapa. Tärkeintä on kuitenkin, ettet odota huomiseen.

Miksi ei kannata odottaa? Koska jokainen päivä vie sinut lähemmäksi tavoitettasi, oli se sitten taloudellinen riippumattomuus tai kuukauden hätävarakassa. Jos olet koskaan lukenut mitään sijoittamisesta, olet varmasti kuullut korkoa korolle -ilmiöstä. Jos temi on sinulle uusi, löytyy hyvä selitys esimerkiksi Sijoittaja.fi:n sivulta. Pitäaikainen sijoittaminen on myös aina varmempi ratkaisu kuin pikavoittojen tarvoittelu. Jos vanhempasi eivät opettaneet sinulle tavoitteellista taloudenpitoa, ei ole mitään syytä laittaa vahinkoa kiertämään. Mieti, miten erilainen tilanteesi olisi, jos sinulla olisi ollut aikuisuuden kynnyksellä sijoitusomaisuutta ja ymmärrystä sen kasvattamiseen. Miksi et siksi panostaisi omiin lapsiisi ja opettaisi heitä omalla esimerkilläsi.

Jos et ole valmis vielä valitsemaan sijoituskohdetta, voit silti aloittaa säästämisen. Säästämällä joka päivä edes vähän, sinulla on koossa alkupääoma siinä vaiheessa kun ole valmis valitsemaan sijoituskohteesi. Tärkeinä on kuitenkin että aloitat säästämisen tänään, et vasta seuraavasta tilistä tai ensivuoden kesäloman jälkeen.

Itse olen säästänyt aina. Joskus tilanteen pakosta, joskus vain pahan päivän varalle. Mutta en ole sijoittanut säästöjäni. Jos olisin ymmärtänyt miettiä, mihin säästöni laitan, olisi taloudellinen tilanteeni tänä päivänä aivan erilainen kuin nyt. Jos olisin tajunnut tämän 10 vuotta sitten, olisin pian lähellä taloudellista riippumattomuutta. Jos olisin tajunnut tämän 5 vuotta sitten, olisin puolivälissä tavoitettani. Mutta vaikka olen menettänyt jo monta mahdollisuutta, en voisi käyttää sitä tekosyynä sille, miksi en aloita tänään.

Pitkän työpäivän jälkeen on joskus vaikeaa alkaa tutkimaan sopivia kohteita. On vaikea yrittää ymmärtää markkinoita, kun joka suunnasta tulee jatkuvasti ristiriitaista tietoa. On vaikea myös uskoa onnistumisen mahdollisuuksiin, kun ympärillä povataan uutta lamaa. Se ei silti tarkoita, etteikö olisi mahdollista löytää niitä työkaluja, joilla pääsen eteenpäin.

Photo by Jukan Tateisi on Unsplash

Sairaanhoitajan palkka

Sattuneesta syystä oma palkka pyörii usein mielessä. Taloussanomat julkaisi uutisen aiheesta TOP 15 ammattia, joissa on työvoimapula. Sairaanhoitajat löytyvät sijalta 7.

Listan ammatit ovat muutenkin sotealapainotteisia. Pulaa on erilaisista lääkäreistä, sosiaalipuolen työntekijöistä, erityis- ja lastentarhanopettajista jne. Näiden lisäksi pulaa on työntekijöistä sellaisissa ammateissa, joissa absoluuttisesti maksetaan niin vähän palkkaa, ettei sillä tule toimeen ja joiden ansiot jäävät selvästi yhteiskunnan tukia alemmalle tasolle.

Eli meillä on pulaa tekijöistä töihin, joita kukaan ei halua tehdä ja jotka tuottavat niin vähän, ettei niiden voitot riitä parempiin palkkoihin. Toisessa ääripäässä on pulaa korkeasti koulutetusta työvoimasta ammatteihin, joista maksetaan kyllä hyvä palkka, mutta koulutukseen on todella vaikea päästä, koulutus kestää pitkää ja työ on erittäin vaativaa ja vastuullista. 

Ja sitten meillä on sairaanhoitajat. Sairaanhoitajia koulutetaan ammattikorkeakouluissa. Hakijoilla on usein lukiotausta ja monet ovat aikaisemmin opiskelleet lähihoitajiksi ja hankkineet työkokemusta terveydenhoitoalalta jo ennen sairaanhoitajaopintojen alkua. Hakijoista hyväksytään koulutukseen vuodesta riippuen n. 15% pääsykokein ja todistusarvosanoilla. Koulutus on hyvin laaja-alaista, koska tarkoitus on, että laillistettu sairaanhoitaja pystyy työskentelemään kaikissa nimikkeen vaativissa tehtävissä. Todellisuudessa koulussa ei pysty opettamaan kaikkea ja työpaikasta riippuen vaaditaan paljon lisäosaamista ja perehtymistä, sekä jatkuvaa kouluttautumista, jotta potilasturvallisuus ei vaarantuisi.

Sairaanhoitajan palkka on määritetty työehtosopimuksessa eikä se riipu henkilökohtaisesta ammattitaidosta eikä edes työn vaativuudesta tai vastuullisuudesta. Tietyissä toimipisteissä voi saada erilaisia lisiä, mutta suurimmat erot palkoissa riippuvat siitä, tekeekö päivä- vai vuorotyötä, saako ikälisää ja tehdäänkö toimipisteessä ylitöitä. Suomessa sairaanhoitajan palkka on surkean matala ja kalliilla koulutetut hoitajamme lähtevätkin usein palkan perässä ulkomaille töihin. Suomalaiset korkeasti koulutetut ja maailmanlaajuisesti poikkeuksellisen vastuulliseen työhön tottuneet sairaanhoitajat ovat erittäin kysyttyä työvoimaa muualla.

Tilanne sairanhoitajan palkan kanssa on vähän sama, kuin jos insinööriksi valmistuvalle määrättäisiin tessissä palkka, jota kaikki työnantajat, niin kunnat kuin yksityisetkin, orjallisesti seuraisivat. Miltä sinusta kuulostaisi, jos huippulahjakkaalle IT-insinöörille, keskinkertaiselle rakennusinsinöörille ja rimaahipoen suorittavalle prosessi-insinöörille maksettaisiin kaikille täsmälleen samaa palkkaa tehtävistä riippumatta? Tosin se prosessi-insinööri saisi parasta palkkaa, koska hän tekisi tehtaan linjastolla kolmivuorotyötä ja olisi toiminut samassa tehtävässä jo 25 vuoden ajan.

Hullua on myös se, että vaikka kukaan ei väitä, että sairaanhoitajan palkka vastaisi työn vaativuutta ja koulutusta, sitä ei silti voi nostaa koskematta kaikkiin kuntatyöntekijöiden palkkoihin. Jos sairaanhoitajille esitetään kuoppakorotusta, vaativat mm. luokanopettajat välittömästi samansuuruisen korotuksen, siitäkin huolimatta, että heidän lähtöpalkkansa on jo muutenkin 1300€ /kk korkeampi kuin sairaanhoitajalla. Onko tämä sitä naisavaltaisten alojen solidaarisuutta?

Sairaanhoitajan surkean palkan syynä on, ettei se ole rahassa mitattavaa arvoa tuottavaa työtä. Vaikka hoitaja olisi omalla ammattitaidollaan vastuussa ihmishengistä ja hänen päätöksensä vaikuttaisivat kokonaisen potilasryhmän loppuelämään veronmaksajina, tästä saatua hyötyä ei voi mitata. Hoitotyön kohdalla emme näe sen arvon tuottoa yhteiskunnalle. Yksittäinen hoitaja on kuluerä ja toimien määrä lasketaan minimiin silläkin uhalla, että ylityöllistetyt hoitajat palavat loppuun ja potilasturvallisuus vaarantuu. Samaan aikaan työn vastuullisuus ja itsenäisyys vain lisääntyvät.

Hoitajien mahdollisuus vaikuttaa omaan palkkaansa on estetty lakko-oikeus epäämällä ja työnantajapuoli vetoaa solidaarisuuteen estämällä henkilökohtaiset tehokkuuslisät. Suurin ammattiliitto, TEHY, on täysin hampaaton, kuten saimme nähdä jälleen Sipilän hallituksen aikana. Hoitajien ainoa mahdollisuus vaikuttaa palkkaansa on äänestää jaloillaan, eli vaihtaa alaa tai lähteä ulkomaille töihin.

Olisiko meillä varaa maksaa hoitajille palkkaa työn vaativuuden mukaisesti? Palkanmaksajia olemme me jokainen verojen kautta ja palkankorotus näkyisi menona jokaisen kukkarossa. Onko meillä varaan olla maksamatta parempaa palkkaa? Veroista maksamme myös hoitajien koulutuksen ja menetämme tämän koulutetun työvoiman maailmalle. Huumorimiehet ehdottavat ratkaisuksi kolmansien maiden tuontisairaanhoitajia samaan aikaan kun meillä on reservissä tuhansittain sairaanhoitajia muussa kuin hoitotyössä. Mutta haluisitko, että lapsellesi opettaisi yhteiskuntaoppia kielitaidoton maahanmuuttaja, joka on kouluttautunut opettajaksi vain lähettääkseen rahaa perheelleen Filippiinien slummiin? Entä haluaisitko, että hän ottaa lapsesi vastaan traumapäivystyksessä tai vastaa dementoituneen äitisi kotona selviytymisen arvioimisesta? Oikeudenmukaisella palkalla takaisin koulutustaan vastaavaan työhön houkuteltu suomalainen hoitaja tulisi todennäköisesti yhteiskunnalle halvemmaksi.

Tässä tehdään vaativaa ja vastuullista tiimityötä minimipalkalla

Riskinkantokyky vs riskinsietokyky omassa taloudessa

Mitä oikeastaan tarkoitetaan riskinkantokyvyllä. Onko se summa, jonka voi hävitä ilman että joutuu kadulle? Summa, jonka menetettyään pystyisi vielä jatkamaan eteenpäin? Riskinsietokyky taas on minusta aivan eri asia. Se on summa, jonka menettäminen ei harmittaisi.

Mitä minä oikeastaan tarvitsen toimeentuloon - se on aika pieni summa. Ihminen tarvitsee elämiseen aika vähän ja perustarpeiden tyydyttämiseen osallistuu hädässä myös yhteiskunta. Minulla on vakaa päätös siitä, etten aio jäädä yhteiskunnan turvaverkon varaan eläkeikäisenä vaan siihen mennessä pitää olla sen verran pääomaa, että voin valita itselleni palveluja myös perustarpeiden tyydyttämisen ulkopuolelta. Ihan mahtavaa olisi, jos en joutuisi kuluttamaan itseäni loppuun työllä ja etenkään ylitöillä ennen eläkeikää. Tätä tavoitetta varten sijoitan. Mutta sijoitan myös siksi että se on mielestäni mielenkiintoista. Voisi niitä huonompiakin harrastuksia olla.

Minä lasken riskinkantokykyni eri tasoissa. Ensimmäinen taso on se, että en halua velkaantua. Pyrin suunnittelemaan elämääni riittävästi eteenpäin niin, ettei tule tarvetta ottaa lainaa elämiseen. Enkä myöskään halua ottaa lainaa sijoittamista varten, koska huonoimmassa skenaariossa menettäisin tuotot ja jäljelle jäisi vain velka.

Seuraava taso on, etten halua menettää jo saavuttamaani sijoitusvarallisuuttani. Tällä hetkellä sijoitusteni arvo on vähemmän kuin pari vuotta sitten ja huomattavasti vähemmän kuin 10 vuotta sitten. Rahat eivät kuitenkaan ole menneet suoranaisesti haaskuuseen vaan niillä on kustannettu toisenlaista sijoitusta: opiskelua ja sen kautta mahdollisuutta mielekkäämpään loppuelämään ja parempaan parisuhteeseen, kun kumppanillakin on hyvä olla. Vanhat sijoitukseni ovat pääosin sellaisissa instrumenteissa, jotka syvänkin laman jälkeen todennäköisesti nousevat takaisin, joten pitkän ajan riski on pienehkö. Tuotto ei kuitenkaan ole sellainen, että se riittäisi tavoitteeseeni, eli vapaampaan päätöksentekoon eläkeiän lähestyessä.

Kolmantena tasona on tulevat sijoitukset. Koska minulla on jo peruspalikat kasassa, uusissa sijoituksissa olen valmis ottamaan suurempaa riskiä, koska toivon myös suurempaa tuottoa. Tämä on sitä rahaa, jonka olen valmis menettämään jos kaikki menee mönkään.

Aivan eri asia on kykyni sietää riskejä. Minulle sopii parhaiten sijoita ja unohda -strategia, koska silloin en murehdi putoavia kursseja. Kun sijoitusaikaväli on vuosikymmeniä, ei tarvitse murehtia tämän vuoden talousennusteesta. Kaikki sijoitukseni eivät ole menneet putkeen ja pieleen menneet päätökset herättävät öisin. Mietin paljon päätöksiä ja ajoituksia, jotka olisi pitänyt tehdä toisin ja miten voisin välttää näitä kompastuskiviä jatkossa. On kuitenkin myönnettävä, että vaikka kokemus opettaa, jälkiviisaus ei auta estämään kompurointia kokoajan muuttuvassa maastossa, jossa ennustettavuus on loppujen lopuksi lähellä nollaa. On helpompi sanoa, mitkä sijoitukset eivät ainakaan kannata kuin, että mitkä olisivat varmuudella tuottoisia.

Koen, että riskinkantokykyni pystyn laskemaan helposti ja järkeilemään loogisesti. Riskinsietokykyni taas pohjautuu pelkästään tunne-elämän epävarmuuteen ja siinä minulla on paljon työstettävää. Minun pitää paksuntaa nahkaani jotta pystyn suhtautumaan sijoituksiini vain numeroina ja että oppisin nauttimaan voitoista enemmän kuin mitä nyt kärsin tappioista.

Photo by Lubo Minar on Unsplash

Onko omistusasunto sijoitus?

Edellisessä postauksessa kerroin, miten sijoitukseni on hajautettu tällä hetkellä. Saatoit ehkä huomata, että piirakoissa ei näy asuntoa sijoituskohteena. Minulla on kuitenkin velaton asunto, jossa perheineni asun. En silti osaa ajatella asuntoani osana sijoitussalkkuani.

Tällä hetkellä yhtiö- ja rahoitusvastikkeeni ovat yhteensä n. 600€/kk. Jos asuisimme vastaavassa asunnossa samalla sijainnilla vuokralla, saisimme asumistukea. Helsingin maksama enimmäisasumismeno ei kuitenkaan kata alueen vuokratasoa ja perusomavastuun jälkeen maksettavaksi jäisi n. 1000€/kk, ehkä enemmänkin.

En usko, että löytäisin järkevää vuokra-asuntoa alle 600€/kk edes kauempaa hakemalla, kun perheenjäsenten koulu-/työmatkakulutkin ja näihin kuluva aika pitää ottaa huomioon. Lisähaasteen tuo myös työhöni liittyvä kotipäivystysvalmius, jonka vuoksi työmatka-aika on rajattu. On helppo laskea, että omistusasuminen on siksi minulle kannattavampaa. Säästyvä 400€ ei silti ole tuloa, joten en laske, että omistusasuminen toisi tuottoa sijoitukselle. Omistusasunto on kuluerä, vaikkakin pakollinen sellainen.

Minulla on ollut onnea, koska ostin ensimäisen asuntoni taantumassa ja sen jälkeen olen tehnyt asuntokaupat nollatuloksella tai pienellä voitolla. Korkotasokin pysyi velkavuosina kohtuullisena. Olisi voinut käydä toisinkin. Onnekas olen ollut myös sen vuoksi, että elämäni pyörii pääkaupunkiseudulla, jossa pääsääntöisesti vallitsee myyjän markkinat. Eli todennäköisesti pystyisin muuttamaan asuntoni rahaksi tai käyttämään sitä velan vakuutena tilanteen vaatiessa.

Omistusasunnon hankkiminen on ollut minulle hyvä ratkaisu ja ensisijaisesti näen sen vanhuuden turvana. Se, että omistusasuminen ei ole vienyt minua velkavankeuteen tai kahden asunnon loukkuun, on lähinnä hyvää tuuria ja sattumien summa. Ei sijoitusstragia.

Kotini on linnani -HH

Follow my blog with Bloglovin

Millainen sijoittaja olen?

En ole sijoittajana täysin aloittelija, mutta aikaisemmin minulla ei ole ollut minkäänlaista strategiaa. Säästämiseni ja sijoituskohteet ovat valikoituneet eteeni muista syistä, kun pitkäaikaisen strategian perusteella. Monen muun tavoin aloitin säästämisen ASP-tilillä. Ensimmäisen omistusasuntoni ostin -98 ja kun joitain vuosia myöhemmin vaihdoin isompaan, oli asunnon arvo noussut ostohinnasta. Asuntolainan pyrin maksamaan pois mahdollisimman nopeasti ja velaton olin vuonna 2008.

Lainan poismaksun jälkeen olen siirtänyt kertyneet säästöt passiivisiin osakerahastoihin. Olen nähnyt elämäni aikana muutaman laman ja pari nousukautta. Uskon, että osakerahastot sopivat pitkän ajan sijoituskohteiksi hyvin, sillä jokaisen laskun jälkeen ollaan kuitenkin noustu takaisin ylös. Osuuksien kasvattaminen pienillä summilla ei kuitenkaan tuo riittävää kasvua, etenkin kun ajoittain olen joutunut lunastamaan takaisin sijoituksia rahoittaakseni pakollisia menoja sekä opiskeluja.

Olen ehkä aika tyypillinen naissijoittaja siinä, että riskinotto hirvittää. En sijoita päätäpahkaa markkinoiden ollessa nousussa, koska pelkään että kohta romahtaa. Toisaalta haluaisin parempaa tuottoa kuin mihin passiivisilla osakerahastoillani pääsen. Jonkinlaisen heräämisen koin, kun satuin törmäämään Nordnetin treidaushaasteeseen, jossa ammattitreidaaja tekee voittoa kuin vettä vaan. Haasteen innoittamana aloin tutkia miten päiväkauppaa käydään. Tuntui, että tietoa oli hirveästi mutta treidaamisen kokeileminen käytännössä oli aikalailla mahdotonta. Valtava alkuinnostukseni suli aika pian apatiaksi. Jos jotain kuitenkin tästä sain irti oli päätös hajauttaa sijoituksiani. Ostinkin seuraavaksi muutamaa osaketta ja ETF:ää osinkojen toivossa ja sijoitin vähän myös vertaislainoihin.

Vuonna 2017 minulla oli pelkkiä osakerahastoja. 2018 siirsin osan rahoista kulutusluottoihin ja kokeilin myös kiinteistöjen joukkorahoitusta. 2019 olen päässyt jo oikeasti hajauttamisen alkuun, vaikka olenkin hyvin epävarma vielä minkälaiset kohteet sopivat profiiliini ja ennenkaikkea luonteelleni.

Sijoitusten kokonaisarvo on tällä hetkellä pienempi kuin vuoden 2017 alussa, mutta kuukausittainen tuotto on suurempi, koska nyt salkkuni sisältää myös osingonmaksajia.

Tili tuli, tili meni

Yhden asian olen oppinut jo pienestä. Velaksi ei eletä ja tilillä pitää aina olla hätävaraa jäljellä. Siksi olen siinä onnellisessa asemassa, että pienistä tuloista huolimatta minulla ei ole velkaa ja säästöönkin on jäänyt jonkin verran pääomaa. En voi siis väittää aloittavani täysin tyhjästä.

Sijoittamishypeä on voinut lukea uutisista ja somesta jo vuosien ajan. Tietoa monista vaihtoehdoista on saatavilla. Siitä huolimatta tietoisuus talouden ylläpidosta ja etenkin varallisuuden kasvattamisesta on meillä silti yhä täysin yksilön omasta mielenkiinnosta kiinni. Miksi meillä on hirvittävä määrä nuoria, joilla on jo aikuisuuden kynnyksellä paljon velkaa ja menetetyt luottotiedot? Miksi sijoittamiseen ei kannusteta? Miksi edelleen on normi, että tili näyttää nollaa juuri ennen palkkapäivää? En voi käsittää, miksi peruskoulussa ei panosteta nuorten ja sitä kautta kaikkien yhteiseen tulevaisuuteen.

Yle uutiset otsikoi: "Valtaosa suomalaisista haluaisi taloustiedon omaksi oppiaineekseen peruskouluun – Opetusalan asiantuntijat tyrmäävät ehdotuksen" Opetushallituksen mukaan arjen rahankäyttöä ja budjetointia, säästämistä ja sijoittamista sekä kestävää kuluttamista opetetaan jo riittävästi muiden aineiden ohessa. Hyvällä omatunnolla voin sanoa, että ei opeteta. Ei ainakaan minun teini-ikäisille lapsilleni ole opetettu edes peruskoulun viimeisillä luokilla. Lapsilleni olen opettanut näitä asioita kädestä pitäen kotona. Kuten minullekin on opetettu ja siitä syystä en ole täysin persaukinen.

Sijoitushypeen liittyvissä blogeissa ja uutisissa on usein laskukaavoja, millaisia summia pitää säästää kuussa, että voi jäädä eläkkeelle vaikkapa 30 vuotiaana. Usein FIREtykseen liitetään ajatus, että 70% tuloista pitäisi ohjata sijoituksiin. Minulla tämä merkitsisi että perheellä ei olisi edes valoa jääkaapissa, koska sähkölaskua ei maksettaisi - toisaalta ei sillä olisi väliäkään koska raha menisi ruuan sijasta sijoituksiin. Jotain kuitenkin pystyn säästämään.

Uutislehtien sivuilla annetaan näitä toistaan loistavampia säästövinkkejä: "Älä shoppaile heräteostoksia, keitä oma kahvi kalliin noutokahvin sijaan, valitse halvempi hotelli" jne. Oletuksena usein on, että aloittelevalla sijoittajalla on suuret tulot joilla nyt ostetaan turhuuksia ja tämä ylimääräinen raha poikii paremmin sijoitettuna. Oma ja vertaisteni tilanne on kuitenkin yleensä se, että pakolliset menot ovat yhtä suuret kuin tulotkin ja säästämisen eteen pitää nähdä vaivaa. Lapseni ovat täysin tottuneet siihen, että vaatteet ostetaan käytettyinä ja lenkkareitakin löytyy jokaiselle vain yksi pari. Ja että jääkaapissa ruokapakkauksia koristaa -30% tarrat. Kyllä, minä kierrän ulkona juhlapyhien iltoina ihmisvilinästä ja raikkaasta ilmasta nauttien. Ja kerään siinä sivussa tyhjät pullot ja tölkit kadulta. Sentti on miljoonan alku ja yhdestä tölkistä niitä saa viisitoista. Säästöön jää siksi joka kuukausi tehdyistä ylitöistä riippuen jotain yhden ja muutaman sadan euron väliltä mediaanin ollessa joitain kymppejä.

Se minkä nyt aion muuttaa, on laittaa tuo extra euro poikimaan sen sijaan että jätän sen "pahanpäivänvaralle" -rahastooni sulamaan hiljaa pois.

Photo by Alice Pasqual on Unsplash

Mikset vaihda alaa?

Olen sairaanhoitaja, eli matalapalkka alalla töissä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, minut laskettaneen keskituloiseksi hiukan alle 3000€ kuukausittaisella kokonaisansiollani (peruspalkka+lisät). Mutta sama raha pääkaupunkiseudulla on suhteessa vähemmän kuin jossain muualla, missä asumismenot yms. voisivat olla vain puolet nykyisistäni. Työssäni palkka maksetaan tiukasti taulukoiden mukaan eikä neuvotteleminen ole mahdollista. Työpaikan vaihto ei muuttaisi palkkaani. Vaihtoehtona voisi olla muuttaa toiselle paikkakunnalle, jolloin voisin laskea asumismenoja, mutta teini-ikäiset lapseni saattaisivat vastustaa ajatusta.

Nyt teen päivätyön lisäksi vuoroja, joista maksetaan lisiä. Ja ylitöitä. Huomaan kuitenkin että oma jaksaminen ei ole enää samaa luokkaa kuin nuorena ja jossain kohtaa edessäpäin odottaa tilanne, kun öitä tai lisävuoroja ei enää jaksa tehdä. Silloin lisiä ei enää kerry vaan työtä on tehtävä päivävuorossa peruspalkalla, joka on alta 2500€ kuukaudessa.

Usein saan kuulla, kuinka työni on arvokasta ja hatunnoston paikka. Kutsumuksella ei kuitenkaan makseta vuokraa tai osteta ruokaa pöytään. Jos haluaisin nostaa tulotasoani, tarkoittaisi se vääjäämättä uuden ammatin opiskelua. Mietitäänpä siis, mikä olisi sellainen ammatti, jossa olisi varma työpaikka ja korkea tulotaso. Useimmat näistä vaativat pitkän koulutuksen, jonka jälkeen työuraa olisi enää ehkä 10-15 vuotta jäljellä. Olettaen että ovi opintoihin ylipäätään aukeaisi ensimmäisellä kerralla.

Jos taas mietin kouluttautumista omaa alaa sivuavaan ammattiin, josta maksetaan parempaa palkkaa, esimerkiksi sosiaalityön asiantuntijaksi, on koulutus 7 vuotta. Nopeasti laskemalla ansiotulojen väheneminen puoleen opiskelujen ajaksi vaatisi uudessa ammatissa toimimista 7-10 vuotta ennenkuin tulojen menetys olisi korvattu. Ennen eläkeikää ehtisin silti saamaan lisätuloja suunnilleen 8-14t€ verran. Ajatus ei olisi täysin mahdoton. Edellyttäen että nykyinen työnantajani antaisi minun leikata työaikaani opintojen ajaksi. Onko siinä siltikään järkeä, koska viihdyn nykyisessä työssäni?

Toinen usein kuultu ehdotus on yksityisyrittäjäksi ryhtyminen. Yrittäjän tie on pitkä ja kivinen, vaatii näkemystä, usein pääomaa, verkostoitumista ja tuuria. Ja ennenkaikkea liikeidean. Entäpä jos ihminen ei ole lainkaan yrittäjähenkinen, kokee verkostoitumisen epämielyttäväksi ja on vain tavallinen tallaaja, jonka päässä ei vilise mahtavia ideoita. Vaihtoehdoksi jää oman osaamisen myyminen yrittäjän riskillä. Iltalehti kirjoittaa aiheesta otsikolla Alle 2 000 €/kk - puolet yksinyrittäjistä tienaa reilusti vähemmän kuin palkansaaja keskimäärin
Jätän tämän ajatuksen hautumaan siltä varalta, että joku ehdottaisi minulle sattumalta loistavaa diiliä tai osakkuutta. Yksin yrittäminen olisi liian suuri riski.

IT-alaa tarjotaan aina ratkaisuna kaikkeen. Osaajista on huutava pula ja parhaille experteille mahdollisuudet ovat rajattomat. Palkat taivaissa. Alalle koulutetaan työntekijöitä useissa kouluissa, itseopiskeluna ja kaikkea siltä väliltä. Harvoin kuitenkaan muistetaan mainita, että ainoastaan todellisista osaajista on pulaa. Ja että nämä todelliset taiturit ovat niitä virtuooseja, jotka opettelivat koodaamista jo ala-asteella. Heti kun olivat koonneet silkasta mielenkiinnosta purkamansa tietokoneen takaisin toimivaksi kokonaisuudeksi. Palkkaisitko sinä yli viisikymppisen täysin vihreän kirjekurssin käyneen aloittelijan, jolla ei ole oikeastaan kiinnostusta alaan sinänsä? En minäkään.

Taidan jäädä siis toistaiseksi omalle alalleni. Tekemään työtä jossa olen hyvä. Työpaikalle jonne menen joka aamu hymyssä suin. Odotellen että palkkani nousee vastaamaan työn raskautta, vaativuutta ja vastuullisuutta. Ja että lehmät lentävät.

Photo by Ian Schneider on Unsplash

Kun juna meni jo...

Oletko lukenut FIREttäjistä? Nuoret menestyjät tavoittelevat taloudellista riippumattomuutta ja suunnittelevat eläkkeelle jäämistä kolmikymppisinä.

Entäpä, kun sijoittaminen on alkanut kiinnostaa vasta myöhemmällä iällä ja uravalintakin on suuntautunut matalapalkka-alalle. Onko mitään enää tehtävissä, kun työvuosia on alle puolet jäljellä ja palkka riittää nipinnapin perustarpeisiin. Sanomattakin on selvää että eläkekertymä on alkanut vasta 23 vuotiaana, kun ilmaista työtä valtiolle oli tehty jo 7 vuoden ajan. Muutaman kertymävuoden jälkeen oli lasten vuoro ja jälleen katkesi eläkkeen kerryttäminen lähes vuosikymmenen ajaksi.

Kun tilannetta katsoo eteenpäin on edessä puuduttavat kasikymmentä vuotta pienellä palkalla kohti alati karkaavaa eläkeikää, jonka jälkeen tulot putoavat köyhyysrajan alle. Olisi helppoa jäädä murehtimaan, että miksi kukaan ei varoittanut? Miksi kukaan ei puhunut FIREttämisestä silloin kun itsellä oli vielä vaikutus mahdollisuus omaan tulevaisuuteen? Onko kaikki mahdollisuudet menetetty?

Ehkäpä ei sittenkään. Luovuttamisen sijaan haluan kokeilla FIREttämistä yhden kirjaimen erolla: "Financial Independence, Retire Late". En siis tavoittele taloudellista riippumattomuutta, joka olisi pitänyt saavuttaa jo 15 vuotta sitten, mutta yritän päästä mahdollisimman lähelle taloudellista riippumattomuutta ennen eläkeikää.

Photo by Andre Benz on Unsplash