Käytännön pilaa vai asiakaspalvelua ala Crypto.com

 Menin taannoin naimisiin ja otin puolisoni sukunimen. Ennen nimenvaihtoa olin avannut Crypto.comiin tilin ja luonnollisesti tämä tili on vanhalla nimelläni. Tein tilillä kaksi ostoa ja sitten se on jäänyt käyttämättä useiden kuukausien ajaksi. Nyt kuitenkin päätin jatkaa kokeiluani ja tarkoituksenani oli tilata Crypto.comin debit kortti. En voi tilata korttia väärällä nimellä, joten ennen kortin tilaamista pitää saada vaihdettua sukunimi tilini tiedoista.

Tätä ei luonnollisestikaan voi tehdä itse vain vaihtamalla nimeä asetuksista, vaan pitää ottaa yhteyttä asiakaspalveluun.

Crypto.com on mobiilisovellus ja siinä on chatti jota voi perjaatteessa käyttää sisäänkirjautuneena. Käytännössä "asiakaspalvelussa on ruuhkaa" joten reaaliaikaista asiakaspalvelua on turha odottaa. Lähetin siksi 19/11/21 ihan perinteisen sähköpostin, jossa esitin asiani ja pyysin ohjeita nimenvaihtoon.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini seuraavana arkipäivänä: "Meillä on ruuhkaa. Voit etsiä asiaasi ratkaisua faq:n kautta tai olla meihin yhteydessä sovelluksen chatin kautta. Jos haluat jatkaa tätä viestiketjua, vastaa viestiimme 24h sisällä ja palaamme asiaasi ykkös prioriteetilla. Muussa tapauksessa suljemme tapauksen".

Päätin noudattaa ohjetta ja otin uudelleen yhteyttä chatin kautta jättämällä sinne samansisältöisen viestin, kuin mitä sähköpostiin aikaisemmin. Sain sähköpostiini vastauksen: "Meillä on ruuhkaa. Voit etsiä asiaasi ratkaisua faq:n kautta tai olla meihin yhteydessä sovelluksen chatin kautta. Jos haluat jatkaa tätä viestiketjua, vastaa viestiimme 24h sisällä ja palaamme asiaasi ykkös prioriteetilla. Muussa tapauksessa suljemme tapauksen".

Vastasin tähän sähköpostiin, että asiani on ratkaisematta ja että tarvitsen ohjeet nimenvaihtoa varten.

Sain asiakaspalvelusta sähköpostin, jossa minua kehotettiin ottamaan itsestäni kuva, jossa pitelen paperia, johon on kirjoitettu teksti crypto.com, tämä päivä ja nimeni ja lähettämään tämä kuva vastauksena sähköpostiin. Tein työtä käskettyä. Koska en ollut varma kumpaa nimeä he tarkoittivat, kirjoitin paperiin molemmat nimet ja lisäksi pyynnön päivittää sukunimi tietoihini.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini seuraavana arkipäivänä: "Meillä on ruuhkaa...".

Vastasin tähän sähköpostiin, että asiani on ratkaisematta ja että olen lähettänyt pyydetyn kuvan edellisessä vastauksessani.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini seuraavana arkipäivänä: "Meillä on ruuhkaa...".

Vastasin tähän sähköpostiin, että asiani on edelleen ratkaisematta.

27/11/21 asiakaspalvelu vastasi, että asiastani on auki jo aikaisempi pyyntö (en nyt tiedä viitattiinko alkuperäiseen sähköpostiin vai chattiin), joten pyyntöni suljetaan. En myöskään tiedä suljettiinko sähköposti- vai chattipyyntö. Jäin kuitenkin odottamaan ratkaisua.

Viikkoa myöhemmin, kun nimi sovelluksessa oli edelleen sama eikä mitään ollut kuulunut, lähetin vastausviestin aikaisemmin saamaani viestiin, johon liitin jo valmiiksi kuvan itsestäni pitelemässä paperia, johon kirjoitin crypto.com, pvm, vanha nimeni, uusi nimeni.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini seuraavana arkipäivänä: "Meillä on ruuhkaa..."

Vastasin sähköpostiin, että asiani on ratkaisematta ja pyysin heitä edistää asiaani.

Sain asiakaspalvelusta sähköpostin, jossa minua kehotettiin ottamaan itsestäni kuva, jossa pitelen paperia...

Lähetin uuden kuvan uudella päivämäärällä.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini seuraavana arkipäivänä: "Meillä on ruuhkaa..."

Vastasin sähköpostiin heti, että asiani on ratkaisematta ja anoin heitä edistää asiaani. Liitin viestiini varmuuden vuoksi kuvan uudella päivämäärällä, enkä kuullut asiakaspalvelusta enää sen jälkeen.

22/12/21 lähetin asiakaspalveluun sähköpostia, jossa kerroin että asiani on edelleen ratkaisematta. Liitin viestiini varmuuden vuoksi kuvan uudella päivämäärällä.

Sain asiakaspalvelusta sähköpostin, jossa minua kehotettiin ottamaan itsestäni kuva, jossa pitelen paperia...

Lähetin uuden kuvan uudella päivämäärällä.

Nyt asiakaspalvelu vastasi  että pitämässäni kuvassa ei saa näkyä mitään muuta kuin pyydetyt tiedot. Sain myös mallikuvan, miltä kuvan pitäisi näyttää, mutta en ohjetta siitä, kumpi nimi paperiin pitää kirjoittaa. Lähetin viestiin vastauksena kaksi erillistä kuvaa, joissa molemmissa pitelin paperia johon olin kirjoittanut crypto.com, pvm ja nimeni. Toiseen vanhan, toiseen uuden nimen.

Asiakaspalvelu vastasi viestiini jouluaattona: "Meillä on ruuhkaa..."

Vastasin sähköpostiin, että asiani on ratkaisematta ja rukoilin heitä edistää asiaani. Liitin viestiini varmuuden vuoksi kuvan uudella päivämäärällä. 

Tänään sain taas asiakaspalvelusta sähköpostin, jossa minua kehotettiin ottamaan itsestäni kuva, jossa pitelen paperia...

Lähetin uuden kuvan uudella päivämäärällä ja uudella nimelläni. Ja ihme tapahtui - asiakaspalvelija vastasi viestiini ja pyysi lähettämään vielä kuva vanhalla nimelläni. Tämän saatuaan hän pyysi minua lähettämään kuvan ID kortistani ja kertoi, että tilini resetoidaan. Tein identifikoinnin uudestaan kun kirjauduin resetoidulle tililleni ja hetken aikaan ehdin juhlia, kun näin tilini tiedoissa uuden nimeni. Voitto!

Paitsi, että... jotta voin siirtää Crypto.com tililleni rahaa pankkitililtäni, pitää molemmissa tileissä olla sama nimi. Crypto.comin tiedoissa pankkitilini nimenä lukee edelleen vanha sukunimeni. Luonnollisesti pankkitilini on todellisuudessa uudella nimelläni. 

Lähetin asiakaspalveluun juuri viestin, että tarvitsen apua Crypto.comin pankkitilitietojeni päivittämiseen...

Tällä hetkellä Crypto.comin asiakaspalvelussa on minusta 11 kuvaa pitelemässä paperia, johon olen kirjoittanut crypto.com, pvm ja nimeni. Saa nähdä päästäänkö täyteen 20 kuvan settiin, ennen kuin pystyn taas käyttämään tiliäni.

Photo by Catalin Paterau on Unsplash

Ensiasunto nuorelle

 Jälkikasvu alkaa olla siinä iässä, jossa mietitään oman talouden perustamista. On tullut ajankohtaiseksi pohtia myös sitä vaihtoehtoa, että ryhtyisin asuntosijoittajaksi ja nuoreni vuokralaiseksi. Minä saisin mieluisen vuokralaisen ja nuoreni joustavan vuokraisännän. Vai olisiko nuoren kannalta kuitenkin järkevämpää maksaa vuokraa itselleen? Asumismenot ovat joka tapauksessa suuret, miten niistä siis saisi parhaiten hyödyn irti? Lasketaanpa vähän (pyöristän summat, sillä luvut ovat suuntaa-antavia).

Nuori olisi nykyisillä tuloillaan oikeutettu asumistukeen, mutta tämä luonnollisesti edellyttää markkinahintaista vuokraa. Pieni vuokra (tai ei vuokraa lainkaan) taas ei oikeuta asumistukeen, mutta sitä ei myöskään tulkita verottajan toimesta lahjaksi.  

Minä maksan saamastani vuokratulosta verot. Mitä korkeampi vuokra, sitä korkeampi asumistuki ja sitä enemmän veroja maksettavaksi. Toisaalta markkinahintaa pienempää vuokraa ei tulkita tulonhankkimistoiminnaksi, jolloin saadusta vuokratulosta ei voi tehdä verovähennyksiä (vastike ja muut kulut kuten remontti tai kodinkoneet) eikä lainan korkoja voi vähentää pääomatuloista. Tällaisessa järjestelyssä ei ole kyse asuntosijoittamisesta, ainoastaan tulonsiirrosta vanhemmalta lapselle, joten ei pohdita vaihtoehtoa tämän pidemmälle.

Totuus on, että pääkaupunkiseudulta ei vapailta markkinoilta halpaa vuokra-asuntoa saa (tuetut asunnot ja solut jätetään nyt pois esimerkkilaskelmista) ja edullisia asuntoja ei ole sijoittajallekkaan tarjolla. Vaikka emme puhu nyt edes kaikkein halutuimmista alueista, maksaa pikkuyksiö täällä saman verran kuin omakotitalo isolla tontilla jossain vähän kauempaa. Eri asuinalueiden välillä asuntojen myyntihinnoissa on silti suurempia suhteellisia eroja kuin vuokrahinnoissa. Vuokrattavuudessakin on toki eroja, mutta minun kristallipalloni ei näytä, mitkä alueet ovat tulevaisuuden nousijoita.

Skenaario A, jossa nuori muuttaa yksiöön toivomalleen alueelle:

Vaihtoehto 1a. Minä ostan sijoitusasunnon, nuori muuttaa siihen vuokralle

Tehdään ensimmäinen laskuharjoitus. Oletetaan, että potentiaalisen asunnon markkinavuokra olisi 700€/kk. Tehdään toinen oletus, että nuoren epäsäännölliset tulot olisivat keskimäärin n. 1200€ kuukaudessa. Kelan laskuri antaa asumistuen määräksi 251€/kk. Omaa maksettavaa nuorelle jää 449€/kk.

Minä taas joudun ottamaan lainan sijoitusasuntoani varten. Oletuksella asunnon hinta 150t€ ja omarahoitusosuus 20% lainan määräksi tulee 120t€. Vastike 150€/kk. 25 vuoden lainasta maksaisin 497€/kk josta korkojen osuus on 112€. Muiden vähennysten lisäksi voin vähentää sijoituslainan korot 100%. Kassavirtani olisi negatiivinen (-77€/kk) ja sijoitetun pääoman tuotto olisi vaivaiset 4,3% mikä on paljon vähemmän kuin salkkuni keskituotto muutoin.

Minun ja lapseni yhteenlaskettu kulu nuoren asumisesta olisi tällöin 526€ kuukaudessa, josta nuoren osuus on 449€ ja minun 77€. Verrattuna vieraalta vuokraamiseen tämä olisi kalliimpaa, mutta toisaalta sijoitusasunto muuttuisi pikkuhiljaa omaksi. Muihin sijoituksiini jäisi silti vähemmän. Minun varallisuuteni kasvaa, nuoren ei.

Vaihtoehto 2a. Nuori ostaa saman asunnon itse

Tonnin tuloilla ei saa pankista lainaa, mutta oletetaan että pääsemme vuosikymmeniä kestäneen pankkisuhteen ja sopivien vakuuksien avulla pankin kanssa sopimukseen. Lainaehdot samat kuin edellä.

Nuori maksaa lyhennyksen 497€. Tämän lisäksi nuori maksaa vastikkeen 150€/kk. Asumistukea nuori saisi 20€. Ensiasunnon lainan koroista alijäämähyvitys on 32%, jolloin asumisen hinnaksi jää 591€/kk.

Asunto jää nuoren omistukseen ja jos tulee tarve muuttaa toiselle paikkakunnalle tai vaikka puolison kanssa yhdessä isompaan, voi tämän asunnon laittaa vuokralle (samat ehdot) jolloin hänen kassavirtansa on asunnon osalta negatiivinen. Todennäköistä kuitenkin on, että lainaa on jo jonkin verran lyhennetty, jolloin tätä asuntoa voi käyttää myös vakuutena. Ja että kumppanin kanssa yhteen muutettaessa asuinkulut pienenevät. Negatiivinen kassavirta voisi kuitenkin katkaista kamelin selän ja ainakin se rajoittaa muihin sijoituksiin säästämistä. Nuoren varallisuus silti kasvaa.

Vaihtoehto 3a. Nuori vuokraa asunnon vapailta markkinoilta

Nuori maksaa vuokraa 700€ ja saa asumistuen 251€/kk. Omaa maksettavaa nuorelle jää 449€. Vain kolmannen osapuolen varallisuus kasvaa.

Skenaario B, jossa nuori muuttaa yksiöön alueelle, johon hänellä on varaa. Pysytellään kuitenkin pääkaupunkiseudulla.

Vaihtoehto 1b. Minä ostan sijoitusasunnon, nuori muuttaa siihen vuokralle

Markkinavuokra ei putoa niin paljon kuin voisi olettaa, vaan tälläkin alueella se olisi 600€. Asumistuki putoaisi hieman, ollen nyt 237€ ja omaa maksettavaa jäisi 363€.

Tätä 100t€ hintaista asuntoa varten tarvittaisiin lainaa enää 80t€. Maksueränä 332€ josta koron osuus 75€. Kassavirta olisi positiivinen 76€. Tämän kanssa olisi jo helppo elää. Sijoitetun pääoman tuotto 6,5%. Yhdessä maksaisimme asumisesta 287€ josta nuoren osuus on 363€ ja minun voittoni 76€. Minun varallisuuteni kasvaa, nuoren ei

Vaihtoehto 2b. Nuori ostaa saman asunnon itse

Nyt pankin kanssa olisi jo paljon helpompi neuvotella. Asumistuki muutoin samoilla ehdoilla ja vastikkeella 0€. Kuukausittaiset menot verovähennyksen jälkeen 458€ ja jos muutto olisi edessä, nuoren kassavirta olisi 76€ positiivinen tämän asunnon osalta. Nuoren varallisuus kasvaa.

Vaihtoehto 3b. Nuori vuokraa asunnon vapailta markkinoilta

Asumistuen jälkeen nuoren maksettavaksi jäävä 363€ on satasen vähemmän kuukaudessa, kuin suositummalla alueella. Se on niin paljon edullisempaa, että pienituloinen nuori säästää vielä 50€/kk joukkoliikennelipun ostamisen jälkeenkin. Vain kolmannen osapuolen varallisuus kasvaa.

- - - - 

  Kun tehdään valintaa asunnon oston ja vuokraamisen väliltä, olen sitä mieltä, että oma asunto on turvasatama. Sitä voi käyttää vakuutena ja tulonlähteenä, jos oma asumistarve muuttuu. Toivon, että nuoreni on pian tilanteessa, jossa hänen ei tarvitse enää turvautua asumistukeen. Erityisesti sen loppumisen jälkeen jokainen euro, minkä maksaa ulkopuoliselle vuokraa, on pois omasta vaurastumisesta. Asumiskulut ovat joka tapauksessa korkeat ja olisi kannattamatonta antaa tuon rahan lipua läpi käsien ilman, että se kartuttaa omaa varallisuutta.

Nuoren pitäisi joustaa sijainnista, sillä vaikka ei puhuta edes kaikkein kalleimmista alueista ei sijoitusasunnon hankkiminen negatiivisella kassavirralla ole järkevää. Puhumattakaan siitä riskistä, mitä lainalle tapahtuu korkojen noustessa. Täytyy myös pitää mielessä, että asumiseen (tai sijoitusasuntoon) menevä extra on pois muista sijoituksista ja se alentaa luottokelpoisuutta siinä tapauksessa, että tarvitsee uuden asuntolainan tai sijoituslainan. Kun vertaa asumisen hintaa nuorelle vapailta markkinoilta vuokratun asunnon tai 15km päästä omaksi ostetun asunnon välillä, jää hintaeroa enää muutama euro kuukaudessa. Asumistuen loppuessa vuokra-asunto muuttuu monta sataa kalliimmaksi, mutta omistusasunnon kustannus pysyy ennallaan.

 Tämän laskelman perusteella on päivänselvää, että on taloudellisesti järkevämpää ostaa oma, kuin vuokrata. Kunhan alue on oikea. Ainoa syy, miksi suosittelisin lapselleni vuokra-asumista oman asunnon sijaan olisi, jos hänelle tarjoutuisi mahdollisuus päästä tuetun vuokra-asumisen piiriin. Tai jos hän jakaisi soluasunnon hyvin pienin kuluin. Ja tässäkin tapauksessa säästyneet sataset pitäisi ehdottomasti sijoittaa, ei käyttää päivittäismenoihin.

Entä sitten äidin sijoitusasunto vs. nuoren oma laina. Kuten jo aluksi totesin, omassa omistuksessa oleva asunto muuttovoittoisella paikkakunnalla on turvasatama, vaikkei siinä itse asuisikaan. Jos ostaisin sijoitusasunnon vuokratakseni sen lapselleni, en auttaisi nuortani oman varallisuutensa kerryttämisessä. Hänen kannaltaan tilanne olisi sama kuin jos vuokra-asunto olisi hankittu vapailta markkinoilta.

Epilogi:

Näitä lukuja laskiessani tuli väkisinkin mieleen myös koko asumistuen mielettömyys. Sen on tarkoitus tukea huonoimmassa asemassa olevia pienituloisia, mutta todellisuudessa se vain syventää tuloloukkua. Eikö pienituloista auttaisi paljon enemmän, jos hänelle annettaisiin keino parantaa asemaansa hankkimalla asunto omaan omistukseen ja vähentämällä sitä kautta asumismenojaan pysyvästi? Nyt se on kohdennettu vuokra-asumiseen, sillä lainan lyhennystä ei lasketa asumiskuluksi. Pohjalla on ajatus, ettei valtion ole tarkoitus kustantaa kenenkään henkilökohtaita varallisuutta. Mutta samaan aikaan asumistuella kustannetaan asuntosijoittajan lyhennykset samaisesta asunnosta. Yleensä se "asuntosijoittaja" on vielä yleishyödyllinen yhdistys tai yritys, joka maksaa vuokratuloista 0% veroa vääristäen samalla kilpailua markkinoilla ja maksamalla kovia bonuksia omalle sidosryhmälleen. Asumistuki pitää vuokralla asujat vuokralaisina jatkossakin.

Sen sijaan että poliittinen vasemmisto miettii millä yksityisen vuokranantajan marginaalia voitaisiin verotuksella kutistaa, voisi koko ajatuksen kääntää päälaelleen: mitäpä jos pienituloisen kohdalla laskettaisiin myös osa lyhennyksestä asumiskuluksi silloin, kun asuntolaina kohdistuu ensimmäiseen omaan asuntoon eikä muuta varallisuutta ole vielä kertynyt? Pienituloisella olisi aito mahdollisuus nousta pois tuloloukustaan. Veronkiristys kun ei helpota asuntomarkkinoita niin kauan kuin suurimmat vuokranantajat ovat joka tapauksessa isoja yhdistyksiä ja yrityksiä, joilla on mahdollisuus tehokkaaseen verosuunnitteluun. 

Tässä vielä laskuharjoituksessa käytettyjä lukuja ja täsmennyksiä:

Esitietoja:	Alue 1	Alue 2
Vuokra	700,00 €	600,00 €
Nuoren tulot	1 200,00 €	1 200,00 €
Asumistuki vuokra-asunnossa	250,82 €	237,22 €
Perusomavastuu	207,48 €	207,48 €
Enimmäis asumismenot	521,00 €	504,00 €
Asunnon hinta	150 000,00 €	100 000,00 €
€/m2	5 000,00 €	3 333,33 €
Velkaosuus	120 000,00 €	80 000,00 €
Omavastuu 20%	30 000,00 €	20 000,00 €
Vastike	150,00 €	150,00 €
Maksuerä	496,65 €	331,93 €
Koron osuus	112,35 €	74,90 €	Sijoitusvelan korot voi vähentää kokonaisuudessaan
Verot vähennysten jälkeen (30%)	130,54 €	141,78 €	Pääomatuloista vähennetään vastike, korko ja lainanhoitokulut
Kassavirta	-77,19 €	76,29 €
Pääomantuotto	4,3 %	6,5 %
Asumistuki omistusasunnossa	19,63 €	0,00 €
Perusomavastuu	207,48 €	207,48 €
Enimmäisasumismenot	232,02 €	199,21 €	Vastike, vesimaksu, lämmityskulut ja osa korkomenoista
Todellinen kuukausimeno, kun verovähennykset otettu huomioon	591,06 €	457,96 €	Ensiasunnon korkokuluista 32% vähennyksiin

Aloittaisinko kuntoilun? Pitäisikö aloittaa sijoittaminen?

 Entisessä työssäni kävelin helposti 16.000 askelta päivässä. Lisäksi kun työajat olivat mitä olivat, jalkojen ylös nostaminen houkutteli usein enemmän kuin lenkki.  Kun vielä korona iski päälle, jäi myös satunnainen osallistuminen ryhmäliikuntaan. Vaikka kävelykestävyyteni onkin mahtava, huomasin aika pian työpaikan vaihdon jälkeen, että olen muuten aivan rapakunnossa.

Kun aloittaa lähes viisikymppisenä kuntourheilun, ei paljoa lämmitä muistot nuoruuden kilpaurheiluvuosista. Jokaisella juoksuaskeleella keuhkot tuntuvat repeävän ja perä painaa kuin se olisi betonia. Mutta aloitettava on, sillä ajatus kehon rappeutumisesta käyttökelvottomaan kuntoon, kun elämää on edelleen jäljellä useita vuosikymmeniä, tuntuu vielä kamalammalta.

Koska siis on oikea aika aloittaa kunnon kohottaminen? No sehän on tänään, sillä ei ole mitään syytä lykätä päätöstä huomiseen. Ja koska aloitan pohjalta, tavoitteet ovat sen mukaiset. Tarkemmin sanottuna aloitin Porin Juoksukoulun, jonka ilmaisen ohjelman voi ladata pdf muodossa täältä. 

Kunnostaan huolehtiminen on jokaisen peusoikeus ja -velvollisuus. Se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Hyvä kunto nostaa elämänlaatua ja mahdollistaa monia asioita, jotka huonokuntoiselta jää tekemättä.

 Joku saattaa perustella omaa inhoaan liikkumista kohtaan sillä, että vanhemmat eivät lapsena vieneet satubalettiin tai jääkiekkoharrastus oli liian kallista. Tai että koululiikunta tappoi kaiken kiinnostuksen liikuntaa kohtaan. Tottahan se on, että aikaisemmat pettymykset vievät motivaatiota, mutta estävätkö ne jotain kokonaan, on täysin omien korvien välissä.

Nämä samat realiteetit koskevat myös sijoittamisen aloittamista. Oikea aika aloittaa on tänään. Huomiseen ei kannata odottaa. Ja kannattaa aloittaa itselleen sopivan kokoisella askeleella. Esimerkiksi kympillä kuukaudessa. Jos Juoksukoulun ohjelmaa seuraamalla jaksan tänään hölkätä kaksi minuuttia ja ensiviikolla kolme, 11 viikon kuluttua voin sitkeydellä olla jo tavoitteessani, eli siellä 5km juoksulenkissä. Jos siis tänään sijoitan kympin kuussa ja jossain vaiheessa viisikymppisen, pääsen ennen pitkää tavoitteeseen, joka on 10% sijoittaminen kaikista bruttotuloista.

 "Korkoa korolle ilmiö on maailman kahdeksas ihme". Jos viisaat vanhemmat aloittavat lapselleen säästämisen heti lapsen synnyttyä vaikkapa 50€ kuukaudessa ja alkupääomaksi isovanhemmat ovat lahjoittaneet muutaman tuhannen pesämunan, voi meillä hyvinkin olla edessämme alta kolmekymppinen miljonääri. Samaan tapaan jo pienestä pitäen urheilun pariin kannustetun henkilön on helpompi ylläpitää säännöllistä kuntoilua aikuisenakin. Jos näin onnekkaasti ei käynyt omalla kohdalla se ei tarkoita, etteikö asialle enää kannattaisi tehdä mitään.

Sillä vaikka aloittaisi sijoittamisen vasta myöhemmällä iällä, se on silti järkevää, kannattavaa ja turvaa tuovaa samalla tavalla kuin kuntoilunkin aloittaminen tuottaa tulosta kaiken ikäisille. Aloittamista ei siksi kannata lykätä ja ikinä ei ole liian vanha.

Eikä ole myöskään yhtä oikeaa tapaa. Kokeilemalla vaihtoehtoja löytää itselleen parhaiten toimivan mallin. Oli se sitten vesijumppa tai frisbeegolf, kryptovaluutat tai treidaaminen. Mutta se on varmaa, että reipas kävely ulkoilmassa sopii jokaiselle siinä missä indeksirahastotkin. Näistä on aina turvallista aloittaa.

 Mitä sitten aloittamiseen tarvii? Minun ei tarvitse ostaa kalliita välineitä tai lukea kolmea kirjaa saadakseni sykkeen nousemaan. Kun alkuun on tarkoituksena vain lisätä hiukan peruskuntoa, minun ei tarvitse olla expertti eikä hölkkääminen mene hukkaan vaikka myöhemmin toteaisin että lajini on pyöräily. Sijoittajankaan ei tarvitse tietää kaikkea. Ei tarvitse varata aikaa pankin sijoitusneuvojalle tai ymmärtää pörssikaupan kiemuroita. Kun aloittaa sopivalla panoksella, on mahdollinen tappiokin hallittavissa ja kokeilemalla oppii.

 Jos et vielä kuntoile, aloita se tänään. Jos et vielä sijoita, aloita se tänään.

Sijoittaminen ja etiikka

 Tunnustan, että vietän turhan paljon aikaa somessa. Osa tästä ajasta kuluu facbookin lukuisilla foorumeilla joissa tulee keskusteltua aiheesta kuin aiheesta. Facebookin yksi rikkaus on se, että sen käyttäjät tulevat kaikenlaisista taustoista ja kulttuureista, eikä ikinä voi olettaa että olisi muiden keskustelijoiden kanssa samalla linjalla automaattisesti. Tämä on minusta näissä keskusteluissa parasta. Pääsee samalla pohtimaan myös omaa arvomaailmaansa.

 Yhdessä aloituksessa nuori nainen kertoi muuttavansa ensimmäiseen omaan asuntoon ja että hänellä on toiminimi, jonka kautta tulot ovat epäsäännölliset. Aloittaja pohti, miten saisi varmasti rahansa riittämään. Vastasin hänelle, että aina pitää maksaa itselleen ensin ja että tavoite tulisi olla 10% tuloista sijoituksiin, mutta nyt alkuun ottaa tavakseen pistää edes sen 10€/kk vaikka passiivisiin indeksirahastoihin, tämän jälkeen maksetaan kriittiset laskut (vuokra jne.) ja sitten loput menot. Jos säästämistä ei tee heti alkuun, se jää helposti tekemättä ja silloin ei turvaa tuova varallisuus kasva. Oletin että kommenttini hautautuu sekalaisten säästövinkkien sekaan, mutta toivoin, että ajatuksen siemen voisi jäädä kuitenkin muhimaan pohjalle.

Mutta en odottanut, että ajatustani vastustettaisiin. Vaikka aloittaja olikin käynyt kommenttini peukuttamassa, joku muu keskustelija halusi kertoa, että sijoittaminen ei ole eettistä ja että tälläistä vinkkiä ei oltu pyydetty. Hän tuntui hiukan loukkaantuneen siitä, että tarjosin sijoittamista vastaukseksi kysymykseen raha-asioiden kestävästä hallinnasta.

Ymmärrän hyvin näkemyksen, että kaikki yritystoiminta ei ole eettistä ja valinnoillaan myös sijoittaja voi päättää oman salkkunsa eettisen jalanjäljen. Mutta että sijoittaminen ei ylipäätään olisi eettistä? Mikä saa länsimaisessa demokratiassa kasvaneen ihmisen ajattelemaan näin.

Vaikka osakeyhtiö todellisuudessa on vain muutama bitti yritystietokannassa, sen mitä käytännössä koemme yhtiönä on sen fyysinen toimintaympäristö, työntekijät, tuotekehitys ja itse tuote. Kaikkien näiden saavuttaminen vaatii rahoitusta, eli osakepääomaa jonka me osakkaat tuomme sijoittamalla yritykseen. Perusperiaate on aina sama, oli kysymys sitten pienestä perheyrityksestä tai monikansallisesta jätistä. Yrityksen tavoite on tuottaa lisäarvoa omistajilleen ja kaikkeen kasvuun tarvitaan rahoitusta joka on saatu joko osakepääomaa kasvattamalla, aikaisemmista voitoista tai lainarahalla. Sijoittajia tarvitaan siis siihen, että voimme luoda uusia yrityksiä, kehittää ideoita tuotteiksi ja vallata uusia markkina-alueita. Ja ilman yritystoimintaa meillä ei olisi työpaikkoja, ei verotusta, ei koulutusta, ei sairaanhoitoa... Itse sijoittaja olen pienosakas niissä yrityksissä, joiden osakkeita omistan. Jopa osakerahaston kautta omistan mikroskooppisen osan näitä yrityksiä.

Useilla yhdistyksillä tärkeänä tulonlähteenä on asuntosijoitukset, joita ne voivat pyörittää ilman veroja. Sijoittaminen on siis monen hyväntekeväisyystoiminnan ja mm. eläkkeittemme selkärankana.

Itseasiassa jokainen suomen kansalainen on oikeastaan sijoittaja siitä hetkestä alkaen, kun hän maksaa ensimmäisen kerran veroja tuloistaa, sillä samalla hän maksaa sivukuluja jotka työeläkeyhtiöt sijoittavat parhaansa mukaan, jotta meillä olisi varaa maksaa eläkkeitä myös tuleville sukupolville. Ruotsissa tätä on viety vielä vähän pidemmälle. Siellä kansalainen voi itse valita sijoituskohteen osalle kerätyistä varoistaan (rahastoeläke).

Olen ennenkin sanonut, että oman talouden hallinnointia varallisuuden kerryttämisen näkökulmasta opetetaan meillä kouluissa aivan liian vähän. Ja aikuisena sitä ei opeteta lainkaan niille kansanryhmille, jotka tästä eniten hyötyisivät. Meillä on täysin hyväksyttävää pahoitella, kuinka ihmiset ovat köyhyysloukuissa, mutta silti heille ei opeteta keinoja nousta niistä ylös kerryttämällä omaa varallisuuttaan. Ainoastaan mietitään tapoja, joiden avulla voitaisiin tehdä sijoittamisesta vähemmän houkuttelevaa, vaikka jo naapurimaidemme esimerkki näyttää että mitä enemmän yksityiset ihmiset panostavat sijoittamiseen, sitä paremmin kantaa koko kansantalous. Turvaverkon sijaan meillä on tarjolla merenpohjaan kiinnitetty turvahäkki.

Mikä saa siis ihmisen ajattelemaan, että sijoittaminen ei ole eettistä. Tai että se ei ole eettistä jos sitä tekee yksityishenkilö? Kysyin tätä vastaustani kommentoineelta kirjoittajalta, mutta hän ei palannut asiaan. Osaatko sinä sanoa miksi?

Mikä (meitä) naisia vaivaa?

Huom! Kirjoituksessa kaikki nimet muutettu, sillä tarkoitus on määkiä asiasta, ei rienata yksittäisiä toimijoita. 

  Vielä 100 vuotta sitten meillä oli miesten- ja naistentyöt. Vaikka moni nainen kävi jo kodin ulkopuolellakin töissä, ammatit olivat pitkälle sukupuolittuneita ja kotipiirissä naisen ja miehen roolit olivat selkeät. Tästä ollaan tultu tasa-arvossa valovuosi eteenpäin ja jo minun lapsuudessani rajat olivat selvästi hämärtyneet. Nykyisessä Suomessa ei tällaisia ulkoapäin aseteltuja jakoja ole enää lainkaan jäljellä. Jokainen saa itse valita roolinsa ja tapansa elää.

Jos tänäpäivänä joku uskaltaisi laittaa vaikka koulukirjaan sukupuolittavia esimerkkejä, nousisi hirveä äläkkä. Ei mene päivääkään, jotta jotain kautta ei saisi kuulla tai lukea vahvasta naisjohtajuudesta, tyttöenergiasta tai feminismin ylivoimaisuudesta. Joten miksi, oi miksi naiset edelleen tänäänkin itse vähättelevät ymmärrystään, nakertavat itseluottamustaan ja rakentavat mielessään "heikomman sukupuolen" koteloa suojaksi ympärilleen? Eikö tämän asenteen pitäisi olla jo sadan vuoden takaista historiaa?

  Naisille ryhmäytyminen on tärkeämpää kuin oman suunnan hakeminen. Tämän näkee jo päiväkodin pihalla. Ja valitettavasti sen näkee myös aikuisten naisten keskinäisissä suhteissa. Kun tämän yhdistää ajatukseen, että joku muu tietää paremmin miten minun pitäisi asiani hoitaa, luovutetaan päätösvalta myös omasta varallisuudesta muiden käsiin. Naisten epäonnistumisen pelko saa heidät edelleen luovuttamaan raha-asioiden hoidon puolisolle, aivan kuin maskuliinisuus itsessään saisi ajatuksen juoksemaan paremmin. Ja sitten kun päätetään olla oikeasti itsenäisiä aikuisia, etsitään joku muu auktoriteetti, jonka siipien suoraan kääriydytään.

Tähän markkinarakoon on helppo iskeä mainoslauseilla, joissa naiselle ensin luodaan mielikuva siitä, että on normaalia kokea olevansa vähän tyhmempi ja heikompi kuin muut, mutta sitten armahdetaan avaamalla portti yhteisöön jonka tarkoitus on "voimaannuttaa ja parantaa itseluottamusta". Tässä markkinoinnissa pääviesti on aina 1. sukupuoli 2. me yhdessä (yksin et pärjää) 3. olet erityinen, tule osaksi homogeenista massaamme, jossa kerromme tarkkaan määritetyt tavat, joilla sinun on sallittua erottua eduksesi (muista kuin sisäpiirimme jäsenistä). 

Ajatushan on pohjimmiltaan todella hyvä, autetaan naisia arvostamaan omaa sukupuoltaan ja ottamaan hallintaote elämästään. Mutta samalla opetetaan, että arvostus tulee ryhmään kuulumisen kautta ja omat päätökset on parempi antaa ryhmän johdon käsiin. Kerrotaan, ettei haittaa että sisimmiltäsi olet hattarapää, sillä se on Sinun voimavarasi. Mutta hattarapää sinun on silti oltava, muuten et kuulu meihin. Voimakkaan naisen lempivärin on oltava pinkki ja kodin valkoinen.

  Ja naiset kulkevat johdon perässä kuin lauma lampaita. Minulla on tuttava, joka on ollut sijoittaja jo vuosia. Tai siis hän on seuraa esimerkiksi facen "Varakas Leidi" -ryhmää kuin haukka ja kuuntelee "Typsyt Tienaa" -somevaikuttajia kuin hengellisiä johtajia. Hän käyttää säännöllisesti rahaa valmennuksiin ja jäsenyyksiin, ostaa suositellut (johdon kirjoittamat) kirjat ja tuntee olevansa osa sijoittavien naisten tiivistä eliittiryhmää. Mutta varsinaisiin sijoituksiin hän ei ole laittanut euroakaan. Miksi? Miten ajatus ryhmään kuulumisesta on ajanut tarkoituksen, eli varallisuuden hoitamisen edelle? Ja vaikka hyvää fiilistä onkin jaettu, ei tuttuni edelleenkään uskalla laittaa rahojansa kasvamaan niiden menettämisen pelosta. Mikä on mielestäni täysin absurdia, sillä valmennuksiin rahaa on voinut kuitenkin laittaa ja tilejä eri palveluihin avata ryhmistä ja valmennuksista saatujen suositusten perusteella.

Jos menet Audi kauppaan kysymään sinulle sopivaa autoa, sinulle myydään Audi. Jos menet NP pankin sijoitusneuvojalta kysymään sinulle sopivaa instrumenttia, sinulle myydään NP pankin rahastoa. Ei nämä verkostoja pyörittävät naiset toimi yhtään sen enempää solidaarisuudesta "kaikkia naisia" kohtaan, vaan se on samalla lailla bisnestä. Heidän tulovirtansa muodostuu valmennuksista, myyntituloista ja yhteistyösopimuksista, ei siitä että olisivat jotenkin poikkeuksellisen hyviä sijoittajia joiden salkkua kopioimalla oma salkku kasvaa.

  Eräässäkin naisille suunnatussa talousasioiden hoitoon keskittyvässä -faceryhmässä on yli 70 tuhatta jäsentä. Minä olen yksi heistä. Ryhmässä on paljon yleistä keskustelua kaikenlaisista sijoittamisen aspekteista painottuen vasta-alkajien kysymyksiin, mutta myös huomattavasti markkinointisisältöä. On muitakin naisille suunnattuja ryhmiä, mutta tämä taitaa olla niistä suurinpia. Ryhmää markkinoidaan agressiivisesti ja se on monelle naiselle ensimmäinen pysäkki, kun yritetään ottaa omaa taloutta haltuun.

Vaikka ryhmän taustalla olisikin ollut jossain vaiheessa ajatus sijoittamistietoisuuden lisäämisestä naisten keskuudessa, on fokus jossain kohtaa siirtynyt pitkälti ylläpidon varallisuuden lisäämiseen. Vai mitä mieltä olette esimerkiksi viimeisimmästä yhteistyökumppanista, jonka palveluiden piiriin ryhmän jäseniä pyritään ainutkertaisella alennuksella saamaan.

Kaupallista yhteistyötä tehdään yrityksen (xxx) kanssa, jonka liikeidean pohjaksi kerrotaan tämä ajatus: "tavoitteenaan sijoittaa ja saada tuottoa, vaikka ei ole kiinnostunut pörssikurssien seuraamisesta." Alkutarinassa painotetaan, että yrityksen perustaja on nainen (ZZ), joka ei myöskään yhtään ole kiinnostunut sijoittamisesta sillä sijoittaminen on niin vaikeaa. Ah kuinka mainio samaistumismalli kykyjään epäilevälle aloittelijalle. Miespuolisten perustajajäsenten enemmistöä ei edes mainita.

Ryhmän ylläpito kannustaa ryhmäläisiä liittymään palveluun näillä sanoin: "Juttelimme ZZ:n kanssa ja olin positiivisesti vaikuttunut siitä, kuinka helpoksi, vaivattomaksi ja vielä taloudellisesti fiksuksi xxx palvelu osoittautui. Siksi halusimmekin ehdottomasti esitellä tämän uuden palvelun Teille. "

Ja mitä rahalla sitten saa? "Sijoittaja vastaa muutamiin kysymyksiin (niitä on jonkin verran, jotta tietyt lainpykälät tulee täytettyä). Tämän jälkeen sijoittaja saa robotin tekemän sijoitussuosituksen ja tehtyäsi talletuksen xxx sijoittaa rahasi matalakuluisiin rahastoihin suosituksen mukaisesti."

Ja mitä se maksaa? "Maksat tästä helppoudesta xxx:lle pienen palkkion (keskimäärin 0,2% ja korkeintaan 0,24%), mutta palkkiorakenne on tehty erittäin läpinäkyväksi ja maksamasi kokonaiskulut ovat korkeintaan 0,378% (sisältäen xxx:n ja rahastojen kulut)."

Okei, raadollistetaampa hiukan: 

Te pienet ja herkät katraani karitsat josta hyväsydämmisesti huolehdin, kuulkaa minua, isäntäänne. On olemassa robotti, jolle voitte kertoa olevanne varovaisia ja herkkänahkaisia ja automaatti vahvistaa epäilyksenne -> teille sopii vain varovainen riskinotto. Koska ette pysty tekemään alkeellistakaan päätöstä itse, palkkiota vastaan robotin alkeellinen scripti valitsee teille rahaston xxx-yrityksen omien yhteistyökumppaneitten suppeasta valikoimasta. Vaikka voisitte helposti katsoa listan alle 0,138% kuluja perivistä passiivisista indeksirahastoista itsekin, suomme teille mahdollisuuden maksaa lisäkuluja. Ja koska todennäköisesti olet kertonut olevasi varovaistakin varovaisin, maksat myös siitä, että valitsemme osakerahastojen lisäksi salkkuusi korkorahastoja, jotka tällä hetkellä eivät tuota lainkaan. Automaattimme tekee nämä päätökset puolestanne, sillä ettehän te mitään rahasta ymmärrä. 

Minä, johtajanne, nostan palkkio jokaista päätä kohden. Ja koska ette tätäkään päätöstä pystyisi muuten tekemään, painostan teitä tuomalla kiireen tunnun. Sillä tämä tarjous on voimassa vain hetken. Liittymällä heti ilman harkintaa saatte 20% alennuksen 0,20% kulustanne 3kk ajan, eli sen ajan kun sijoitus summanne ei ole vielä kasvanut niin merkittäväksi, että sillä olisi maksamanne palkkion suhteen mitään merkitystä. Säästönne lasketaan senteissä. Minun palkkioni tuhansissa ja palvelun kuorima kerma on rajaton - mitä enemmän sijoituksesi kasvaa, sitä enemmän ZZ, jonka tavoitteenaan on "saada tuottoa, vaikka ei ole kiinnostunut pörssikurssien seuraamisesta", tienaa.

Klikkaamalla linkkiä takaat itsellesi yhteenkuuluvuuden tunteen ryhmäämme ja xxx:lle loputtomasti juoksevan palkkion, siitä huolimatta että robotti olisi arponut sinulle tappiota tuottavat instrumentit.

Joo tiedän. Törkeästi yleistin ja ei koske sinua. Mutta minuapa koskee, sillä jatkuvasti huomaan tekeväni harkitsemattomia sijoituspäätöksiä kun joku muu neuvoo (puoliso, tutut, tuntemattomat) ja samaan aikaan koen vaikeaksi tehdä harkittuja päätöksiä omaan tutkimukseeni perustuen.

Ystävänpalvelus

Jokaisen tulisi hoitaa omaa talouttaan samanlaisella huolella, kuin oletamme menestyvien yritysten hoitavan talouttaan. Jos yrityksen tuotto sakkaa, eikä huono tilanne johdu esim. tulevaisuutta varten tehdyistä panostuksista, sijoittajat menettävät uskonsa yritykseen ja vievät pääomansa muualle. Yrityksen arvo markkinoilla laskee ja sen tilanne myös tulevaisuutta silmälläpitäen heikkenee. Yritykset eivät tunteile.

Jos kaipaa taloudellista menestystä, pitäisi myös omista rahoistaan pitää samalla lailla huolta. Jokaista euroa koskeva päätös vaikuttaa tulevaisuuteen. Päätösten seurauksetkin tulee siksi ymmärtää.

Minulla on viime vuosiin saakka ollut hyvin erikoinen tapa suhtautua varallisuuteeni. Olen pihi ja vaikkapa kaupassa olen nuoresta asti tarkistanut kilohintaa, hakenut tarjouksia ja vältellyt heräteostoksia. Kuitenkin samaan aikaan olen ollut aivan liian höveli rahojeni suhteen. Olen esimerkiksi maksanut ystävieni menoja ja antanut ilmaista lainaa.

Kerronpa esimerkin:

Hyvä ystäväni, normaali työssäkäyvä ihminen jonka tuloista iso osa menee perheen asuntolainan lyhentämiseen, sai perintönä 1/3 lähisukulaisen mökistä. Mökki on ystävälleni tärkeä ja hän perheineen viettää siellä kutakuinkin kaikki lomat. Muu perikunta kuitenkin halusi myydä mökin.

Ystäväni ei saanut pankista tarpeeksi lisävelkaa, joten hän kääntyi puoleeni. Sovimme että lainaan hänelle puuttuvan 15t€, jotta muut osakkaat saatiin maksettua ulos. Teimme lainasta velkakirjan, johon laitoimme minimilyhennyksen määräksi 200€ kuukaudessa ja mahdollisuuden maksaa velka nopeammassa aikataulussa tarvittaessa.

Ystäväni maksoi koko lainan pois suunnilleen neljässä vuodessa lyhennettyään sitä aina mahdollisuuksiensa mukaan. Hänen olis ollut mahdollisuus venyttää tätä nollakorkoista lainaa vielä 6 vuotta pidempään, mutta hyvänä ystävänä hän ei tietenkään tätä tehnyt vaan hoiti velvollisuutensa pois pikimmiten. 

Hieno homma siis! Ei ongelmia, luottamus kannatti ja sain rahani takaisin. Vai sainko?

Minua oikeasti hävettää avata laskutoimitus, mutta teen sen silti siltä varalta, että joku ottaisi tästä esimerkistä opikseen ja itselleni muistutukseksi, etten tekisi näin enää ikänä.

Jotta saatoin lainata 15t€, lunastin tätä varten rahastoa, jonka tuotto oli tuona ajankohtana 47%. Maksoin seuraavana vuonna 30% pääomatuloveron tuosta voitosta. (Asia, joka ei edes käynyt mielessäni lunastusta tehdessäni - tästä on siis jo hetki aikaa). 15000€ x 0,47 x 0,3 = 2115€ mätkyjä. 

Koska pääoma ei ollut seuraavina vuosina kasvamassa rahastossa, menetin myös korkoa korolle tuoton tältä aikaväliltä (laskutoimituksen helpottamiseksi käytän 312,5€ summaa lyhennyserän määränä).

Laskennallisella 8% tuotolla 15t€ pääoma olisi kasvanut 5635€ neljän vuoden aikana. Koska lyhennykset tipahtelivat tililleni kuukausittain, oli tuottoa vastannut menetys nyt vain 2609€

Hyvän ystävän auttaminen pulassa maksoi minulle tuon neljän vuoden aikana n. 4724€ ihan riihikuivaa (sijoitus)pääomaa. Pitemmälle vietynä se maksoi minulle sijoitustuoton menetyksenä 9700€ kymmenessä tai 21500€ kahdessa kymmenessä vuodessa. Tätä pidemmälle en halua edes katsoa.

Olisinko lahjoittanut 4724€ vastikkeetta? Voiko ystävyydelle laittaa hintaa? Eipä kai, mutta olen varma, että ystäväni olisi kyllä ymmärtänyt jos olisimme istuneet alas ja suorittaneet tämän laskutehtävän yhdessä. Samalla olisimme voineet jopa sopia kohtuullisesta korosta, jonka pankki olisi joka tapauksessa perinyt.

Syytän tästä mokastani vain ja ainoastaan itseäni. Minun olisi pitänyt tajuta rahan arvo. Ystäväni ei ymmärtänyt silloin, eikä häntä kiinnosta edelleenkään raha-asiat tai sijoittaminen. En kehtaisi tunnustaa hänelle millaisen tappion viaton pieni laina omaisuuteeni teki. 

Jäitkö kaipaamaan?

    Edellisestä kirjoituksesta on ikuisuus ja olen siitä pahoillani. Ihan itsenikin takia ja tottakai myös sinun, potentiaalinen lukija, joka jäit odottamaan päivitystä.

Puolitoista vuotta sitten työpaikallani oli menossa paljon työtä vaativa valmistautuminen uuteen tuotannonohjausjärjestelmään, jonka vuoksi mm. lomat oli jäädytetty usean kuukauden ajaksi. Ja kun käyttöönottoon oli enää kuukausi aikaa, iski korona sisään ovista ja ikkunoista.

Jokainen meistä on muodostanut jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä korona on tarkoittanut sairaanhoitajan työtä tekevälle. Mutta todellisuus on paljon muutakin kuin hiostavat suojapuvut ja vaativa työ teho-osastoilla. Käytännössä teho-hoidon lisäpaikat, uusien osastojen avaaminen, testit, eristykset, rokotukset, rajoitukset, jatkuvat tuote puutteet ja sairaslomat jne. ovat vaatineet henkilökunnan uudelleen järjestelyjä ja arki on muuttunut jokaisessa toimipaikassa ja jokaisella osastolla. Myös omalla osastollani. 

Kun henkilökuntaa siirrettiin muualle, mutta potilaat oli silti hoidettava, me joustimme ja teimme ylitöitä. Syksyllä päätettiin edetä myös uuden järjestelmän käyttöönotossa, joka tarkoitti lisää joustamista ja ylitöitä. En nyt mene tässä yksityiskohtiin, mutta mainittakoon, että uusi järjestelmä ei suinkaan ole vähentänyt työtä. Päinvastoin.

    Mitä käy kun työ on sellaista, mitä et voi jättää kesken tai siirtää parempaan ajankohtaan? Kun työpäivä tulee täyteen, ei potilasta jätetä pöydälle. Jos sairauspoissaolojen vuoksi saleja joudutaan virka-aikana sulkemaan, hoidetaan loput leikkaukset virka-ajan ulkopuolella. Kun yksi hoitaja antaa positiivisen näytteen, joutuu koko tiimi eristykseen. Ja kun työ käy liian raskaaksi, vahvinkin murtuu ja kollegat alkavat äänestää jaloillaan.

Ajattele työpaikkaa, jossa on aikaisemmin ollut 50 toinen toistaan ansioituneempaa hakijaa yhtä toimea kohti ja kuinka 2 vuotta myöhemmin hakijoita ei löydy edes opiskelijoista, kokeneista tekijöistä puhumattakaan. Uuden hoitajan saaminen vahvuuteen vie vähintään 3 kuukautta ja melkein vuoden, ennen kuin hänelle voidaan antaa päivystysvastuuta. Kun kokemattomat hoitajat laitetaan kulkemaan liian isoissa saappaissa, he eivät kestä paineen alla ja toteavat, ettei vastuu ole missään suhteessa maksettuun palkkioon. Ja kokenut hoitaja ottaa vielä yhden ylimääräisen vuoron. Vielä tämän hälytyksen.

Viimeisen vuoden ansioni ovat olleet puolitoistakertaiset normaaliin vuosipalkkaani verrattuna. Tilille kertyneet eurot ovat lämmittäneet lähinnä verottajaa ja ammattiyhdistystä, joka kädet ojossa ottaa prosenttinsa hiellä ja verellä ansaituista ylityö- ja hälytyskorvauksista. TEHYn perimät maksut ovat raketoineet. Eivät kauheasti ole olleet minun tukenani, kukkarollani sitäkin ahnaammin. Toivottavasti kassaan koronavuonna kertyneet miljoonat todella käytetään entisten kollegojeni asioiden ajamiseen.

    Sanon entisten, sillä kun tajusin, että usean kuukauden ajan olin ollut liian väsynyt edes puhuakseni perheenjäsenteni kanssa, ymmärsin, etten pysty jatkamaan näin.

Olen vielä totuttelemassa uuteen kotikonttorirotan arkeeni, mutta jo nyt huomaan, että maailmaan alkaa palaamaan värit ja maut. Pian jaksanen taas huolehtia itsestäni, perheestäni ja ehkä tästä blogistakin. Ja alkaa miettimään sijoituskohteita tililleni makaamaan jääneille hätätyökorvauksille. Salkkuanikaan kun en ole vuoteen vilkaissut kuin ohimennen.

Jään kaipaamaan työyhteisöni me -henkeä ja kollegojani. Mutta kutsumuksella ei makseta pankkilainaa, eikä sillä voi mitenkään korvata kaikkea sitä, mitä tapahtuu työpaikan seinien ulkopuolella.

Käärinliinoissa ei ole taskuja

Monelle talouden suunnittelu ja järjellä perusteltavissa olevat kulutuspäätökset ovat niin karvaita, että on paljon miellyttävämpää heittäytyä virran vietäväksi. Kun tilin saldo on nolla ennen palkkapäivää, eikä säästöjä ole kertynyt pahan päivän varalle, voi aina vedota sen olevan tietoinen päätös. Sillä ei meistä kukaan tiedä kuolinpäiväänsä ja käärinliinoissa ei ole taskuja. Jos kuitenkin tilastoja katsoo, niin todennäköisempää on, että olen elossa vielä kuukauden, vuoden ja kymmenen vuodenkin kuluttua kuin että kuolisin huomenna.

ET -lehden artikkelissa Katja Ståhl kertoo käyttävänsä tuhat euroa kuukaudessa hevosiin. Katjan mielestä olisi sääli, jos kuollessa jäisi tilille rahaa. Tämän ajatuksen tuntuu jakavan valitettavan moni, jolla ei tunnu olevan huolta huomisesta. Katja käyttää rahansa siihen mitä rakastaa ja tämä on tietysti ihailtavaa. Silti hiukan omaan korvaan särähtää, kun Katja samalla kertoo, ettei säästä pahan päivän varalle ja pahoja päiviä on kerran kuukaudessa.

Lähipiirissäni sattui kuolemantapaus. Vakavasti sairastunut, jo kypsän iän saavuttanut henkilö nukkui pois. Hänen leskensä on eläkeikäinen, aktiivista elämää viettävä terve ihminen, jolla on monta hyvää vuotta edessä. Tämä pariskunta oli aikoinaan lyönyt hynttyyt yhteen, kun molemmilla oli jo edellisestä liitosta syntyneitä lapsia. Toisella heistä oli myös menestyvä yritys ja luonnollista oli, että avioliittoa solmittaessa päädyttiin tekemään avioehto. Raha-asioista huolehtiminen oli kokonaisuudessaan mukavaa tuloa yrityksen kautta nauttivan puolison kontolla ja pariskunta viettikin ylellistä elämää, johon liittyi niin shampanjaillalliset kuin ulkomaanmatkatkin. Hyvää elämää. Sellaista, missä ei tarvitse miettiä toimeentuloa, ei huolta huomisesta. Pienempituloinen saattoi käyttää eläkkeensä omiin tarkoituksiinsa. Kuten hemmotteluun, heräteostoksiin ja lastenlasten lahjoihin. Turha sitä oli varojaan perintöäkään varten kerryttää, sillä verottajahan siitä vain pääsisi hyötymään ja aikuiset lapset tulivat toimeen omillaan.

Kun sairaus vei puolison, iski eteen realiteetit. Yritys ja puolison omaisuus siirtyi perintönä tämän lapselle, eikä lesken eläke riitä nyt edes asunnon vuokraan. Edessä on muutto ja elämäntyylin täysi muutos. Käärinliinoissa ei edelleenkään ole taskuja, mutta pahanpäivän varalle tehdyistä suunnitelmista olisi nyt apua. Kun aikaisemmin oman talouden hallitsemiseen liittyvät neuvot ovat kaikuneet kuuroille korville, ollaankin tilanteessa, jossa apu kelpaa. Ja kelpaisi myös ihan riihikuiva käteinen, tai mahdollisuus muuttaa tuttavan sijoitusasuntoon alle markkinavuokran...

Kukaan meistä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta harvan elämä kaatuu siihen, jos pistää pari kymppiä kuukaudessa indeksirahastoon. Onko se oikeasti niin suuri ongelma, että kaikkea ansaitsemaansa rahaa ei ole ehtinyt kuollessaan käyttämään? Testamenttilla voi määrätä käyttämättä jääneet varat vaikka kodittomille kissoille tai lasten urheiluseuralle, jos tuntuu että kukaan lähipiirissä ei perintöä ansaitse.

Itse en muista ikinä nähneeni otsikoita, joissa joku olisi pahoillaan siitä, että on suunnittellut talouttaan tai sijoittanut pienen summan jokaisesta palkasta. Moni kyllä kertoo julkisuudessa talousahdingostaan tai kuinka juuri nyt ei pysty säästämään (koska on vanhempainpäivärahalla, työmarkkinatuella, opiskelija, asuntovelkainen...) ja samaan aikaan ollaan vähän kateellisia niille, jotka aloittivat sijoittamisen jo vuosia sitten.

En todellakaan sano, että meidän tehtävämme on kerryttää omaisuutta jättiperinnöiksi lapsillemme. Mutta meidän jokaisen pitäisi tuntea vastuuta toimeentulostamme siinä määrin, ettemme pahan päivän tullen kurota lastemme taskuihin.

Artikkelin mukaan myös Katjalla on lapsia. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevat nuoret rakentavat oman elämänsä tukipilareita. Katjalla on myös eläkkeellä oleva äiti jonka kanssa käydään yhdessä ulkona syömässä. Katjan toimeentulo rakentuu epätasaisista tulovirroista ja hän on omaksunut elämänasenteen, jossa luottaa siihen, että asiat aina ratkeavat jollain tavalla. Tämän allekirjoitan: asioilla on tapana järjestyä. Mutta omien asioitteni järjestymisessä on jo monta kertaa ollut apuna ensin vanhempieni tuoma tukiverkko, sitten oma säästäväisyyteni ja nyt vanhemmalla iällä vuosia jatkunut piensijoittaminen. Pahan päivän varalle säästämäni omaisuus suojaa myös läheisiäni tarpeen vaatiessa.

On ihana lukea elämäniloisia ja positiivisia artikkeleita ihmisistä, jossa ei stressi paina. Mutta mukana pitäisi tulla aina muistutus. Se pienellä painettu präntti, että pahanpäivän varalle tarkoitettuja säästöjä tarvitaan aina ennenpitkään. Jos ei omia, niin sitten läheisen ja viimeisenä oljenkortena yhteiskunnan, eli meidän kaikkien. On aina parempi opettaa lapsilleen, että ennen muita menoja laitetaan pienistäkin tuloista ensin vähän säästöön (sijoituksiin), kuin että kannattaa käyttää kaikki heti pois, ettei jotain vain jää käyttämättä.