Uhka vai mahdollisuus

Hallitus on tarttunut moniin toimiin, joiden tarkoitus on ehkäistä ihmisten ja yritysten taloudellisia ongelmia, kun korona on sotkenut arkielämän. Edes pienyrittäjiä ei ole unohdettu, kun heillekin on nyt luvattu minimitoimeentulo. Tukitoimien lisäksi esim. pankit tarjoavat lyhennysvapaita kuukausia.

Meillä koronakriisi on kuitenkin vasta alkamassa. Totta on, että liikkumisen rajoittaminen on vetänyt maton alta monelta pienyrittäjältä hetkessä. Silti useimmat lomautetut saavat kuitenkin vielä yhden palkan ja senkin jälkeen ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Eikö nyt pitäisi yrittää maksaa lainaa pois niin paljon kuin ehtii ennenkuin tulot todella putoavat? Kaikesta selvitään ja vuosien päästä tätäkin kriisiä muistellaan kuin 90-luvun lamaa. Valitettavasti talouskriiseillä on kauaskantoiset seuraukset ja moni menettää työpaikkansa pysyvästi. Entäpä jos lyhennysvapaat kuukaudet tuli käytettyä heti alkuun? Meneekö kämppä myyntiin siinä kohtaa, kun asuntomarkkinat ovat laman myötä romahtaneet ja korkojen kautta entistä isommaksi kasvanutta lainaa ei oikeasti pysty lyhentämään?

Pörssit ovat tehneet viime kuukausina useita sukellusliikkeitä ja henkilökohtaisesti uskon ettei pohjaa ole vielä näkyvissäkään. Toisaalta välillä on tultu myös ylöspäin ja tämä on tarjonnut loistavia mahdollisuuksia pikavoittoihin jännitystä kaipaaville. En itse jaksa nyt ylipitkiksi venyvien työvuorojen lisäksi seurata päiväkursseja, joten luotan ajallisen hajauttamisen strategiaani. Teen siis kuukausittain pieniä ostoksia ja rahastosäästöni kertyvät kuten aina ennenkin.

Minulle on aina ollut hyvin tärkeää, että velkaa otetaan vain kun on pakko ja se pitää maksaa ensitilassa takaisin. Nyt poikkeuksellisessa talouden tilanteessa tämä tuntuu järkevämmältä kuin koskaan, vaikka heikkoina hetkinäni kurssien ollessa vielä noususuuntaisena ja korkojen matalalla, myönnän pohtineeni velkarahalla sijoittamisen mahdollisuuksia. Pahimpaan varautuminen kannatti tälläkin kertaa, eikä minun tarvitse miettiä perheeni toimeentuloa.

Kirjoitin jo aikaisemmin siitä, että pörssit romahtavat aika-ajoin, sillä aina löytyy syy, joka pudottaa uskon sijoituksiin. Oli tämä syy sitten paikallinen tai globaali, ihmisen tai luonnon aiheuttama. Juuri nyt talouden kannalta eniten pelottaa miten Suomi tulee selviämään koronan aikana kertyneistä veloista. Näitä nyt päätettyjä tukia kun ei voi ammentaa pohjattomasta säkistä, vaan maksajia olemme me jokainen. Jos koronasta seuraa suurtyöttömyys ja globaali lama, verotulojen kertymä hyytyy pitkäksi aikaa. Tämä tulee näkymään leikkauksina tukiin ja palveluihin sekä entistä korkeampina veroina. Useampi EU-maa oli sotkenut taloutensa jo paljon ennen tätä kriisiä. Nyt ollaan taas kädet ojossa ja koronaan vedoten pyydetää lisää rahaa kaivoon kaadettavaksi. Historiasta tiedämme, että alkuun kansalaisille vakuutetaan kovasti, ettei Suomi sitoudu muiden velkoihin, mutta lopulta allekirjoitetaan miljardien tulonsiirrot kaikessa hiljaisuudessa.

Raha ei tuo onnea. Järkevä taloussuunnittelu ja varautuminen myös yllättäviin menoihin ja takuuvarmoihin pörssiromahduksiin estää silti pelon ja epävarmuuden tuomaa onnettomuutta.

Maailma tuskin palaa täysin entiselleen koronan jälkeen. Ehkäpä tapamme kuluttaa muuttuu kestävämpään suuntaan, voi olla että etäpalavereiden pitäminen muuttuu vihdoin poikkeuksesta käytännöksi ja moni innovatiivinen yrittäjä onnistuu laajentamaan asiakaskuntansa lähiympäristöstä huomattavasti laajemmalle, kun korona pakottaa meitä muuttamaan tapojamme. Naapurin mummulle voidaan tarjota apua myös välittömän tarpeen jälkeenkin ja perheen kanssa saatetaan lähteä kävelylle metsään jatkossakin. Maiden omavaraisuusastetta tullaan kasvattamaan ja ehkäpä tarve myydä kriittisiä toimintoja pois omasta hallinnasta mietitään uudelleen. Voisiko olla aika myös suosia oman maan tuotantoa kilpailuttettaessa julkisia hankintoja. Ja ennenkaikkea, niin nuoret kuin vanhatkin oppivat, että mikään ei ole varmaa. Koko ajatuksemme arjen itsestäänselvyyksistä on saanut kolauksen. Toivottavasti myös asenteemme heikompiosaisia kohtaan, kun huomaamme, että loukkoon voi pudota ilman omaa syytä. Juuri tämän vuoksi jankutan sitä, kuinka taloudellista varautumista ja keinoja kuopasta nousemiseen pitäisi opettaa ikätasoisesti jo pienestä pitäen.

Sijoittamiseni perustuu sille ajatukselle, että toivon parempaa huomista. Maailma muuttuu koronan myötä ja antaa jokaiselle mahdollisuuden muuttua mukana.

Mikset vaihda alaa?

Olen sairaanhoitaja, eli matalapalkka alalla töissä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, minut laskettaneen keskituloiseksi hiukan alle 3000€ kuukausittaisella kokonaisansiollani (peruspalkka+lisät). Mutta sama raha pääkaupunkiseudulla on suhteessa vähemmän kuin jossain muualla, missä asumismenot yms. voisivat olla vain puolet nykyisistäni. Työssäni palkka maksetaan tiukasti taulukoiden mukaan eikä neuvotteleminen ole mahdollista. Työpaikan vaihto ei muuttaisi palkkaani. Vaihtoehtona voisi olla muuttaa toiselle paikkakunnalle, jolloin voisin laskea asumismenoja, mutta teini-ikäiset lapseni saattaisivat vastustaa ajatusta.

Nyt teen päivätyön lisäksi vuoroja, joista maksetaan lisiä. Ja ylitöitä. Huomaan kuitenkin että oma jaksaminen ei ole enää samaa luokkaa kuin nuorena ja jossain kohtaa edessäpäin odottaa tilanne, kun öitä tai lisävuoroja ei enää jaksa tehdä. Silloin lisiä ei enää kerry vaan työtä on tehtävä päivävuorossa peruspalkalla, joka on alta 2500€ kuukaudessa.

Usein saan kuulla, kuinka työni on arvokasta ja hatunnoston paikka. Kutsumuksella ei kuitenkaan makseta vuokraa tai osteta ruokaa pöytään. Jos haluaisin nostaa tulotasoani, tarkoittaisi se vääjäämättä uuden ammatin opiskelua. Mietitäänpä siis, mikä olisi sellainen ammatti, jossa olisi varma työpaikka ja korkea tulotaso. Useimmat näistä vaativat pitkän koulutuksen, jonka jälkeen työuraa olisi enää ehkä 10-15 vuotta jäljellä. Olettaen että ovi opintoihin ylipäätään aukeaisi ensimmäisellä kerralla.

Jos taas mietin kouluttautumista omaa alaa sivuavaan ammattiin, josta maksetaan parempaa palkkaa, esimerkiksi sosiaalityön asiantuntijaksi, on koulutus 7 vuotta. Nopeasti laskemalla ansiotulojen väheneminen puoleen opiskelujen ajaksi vaatisi uudessa ammatissa toimimista 7-10 vuotta ennenkuin tulojen menetys olisi korvattu. Ennen eläkeikää ehtisin silti saamaan lisätuloja suunnilleen 8-14t€ verran. Ajatus ei olisi täysin mahdoton. Edellyttäen että nykyinen työnantajani antaisi minun leikata työaikaani opintojen ajaksi. Onko siinä siltikään järkeä, koska viihdyn nykyisessä työssäni?

Toinen usein kuultu ehdotus on yksityisyrittäjäksi ryhtyminen. Yrittäjän tie on pitkä ja kivinen, vaatii näkemystä, usein pääomaa, verkostoitumista ja tuuria. Ja ennenkaikkea liikeidean. Entäpä jos ihminen ei ole lainkaan yrittäjähenkinen, kokee verkostoitumisen epämielyttäväksi ja on vain tavallinen tallaaja, jonka päässä ei vilise mahtavia ideoita. Vaihtoehdoksi jää oman osaamisen myyminen yrittäjän riskillä. Iltalehti kirjoittaa aiheesta otsikolla Alle 2 000 €/kk - puolet yksinyrittäjistä tienaa reilusti vähemmän kuin palkansaaja keskimäärin
Jätän tämän ajatuksen hautumaan siltä varalta, että joku ehdottaisi minulle sattumalta loistavaa diiliä tai osakkuutta. Yksin yrittäminen olisi liian suuri riski.

IT-alaa tarjotaan aina ratkaisuna kaikkeen. Osaajista on huutava pula ja parhaille experteille mahdollisuudet ovat rajattomat. Palkat taivaissa. Alalle koulutetaan työntekijöitä useissa kouluissa, itseopiskeluna ja kaikkea siltä väliltä. Harvoin kuitenkaan muistetaan mainita, että ainoastaan todellisista osaajista on pulaa. Ja että nämä todelliset taiturit ovat niitä virtuooseja, jotka opettelivat koodaamista jo ala-asteella. Heti kun olivat koonneet silkasta mielenkiinnosta purkamansa tietokoneen takaisin toimivaksi kokonaisuudeksi. Palkkaisitko sinä yli viisikymppisen täysin vihreän kirjekurssin käyneen aloittelijan, jolla ei ole oikeastaan kiinnostusta alaan sinänsä? En minäkään.

Taidan jäädä siis toistaiseksi omalle alalleni. Tekemään työtä jossa olen hyvä. Työpaikalle jonne menen joka aamu hymyssä suin. Odotellen että palkkani nousee vastaamaan työn raskautta, vaativuutta ja vastuullisuutta. Ja että lehmät lentävät.

Photo by Ian Schneider on Unsplash