perjantai 8. tammikuuta 2021

Käärinliinoissa ei ole taskuja

Monelle talouden suunnittelu ja järjellä perusteltavissa olevat kulutuspäätökset ovat niin karvaita, että on paljon miellyttävämpää heittäytyä virran vietäväksi. Kun tilin saldo on nolla ennen palkkapäivää, eikä säästöjä ole kertynyt pahan päivän varalle, voi aina vedota sen olevan tietoinen päätös. Sillä ei meistä kukaan tiedä kuolinpäiväänsä ja käärinliinoissa ei ole taskuja. Jos kuitenkin tilastoja katsoo, niin todennäköisempää on, että olen elossa vielä kuukauden, vuoden ja kymmenen vuodenkin kuluttua kuin että kuolisin huomenna.

ET -lehden artikkelissa Katja Ståhl kertoo käyttävänsä tuhat euroa kuukaudessa hevosiin. Katjan mielestä olisi sääli, jos kuollessa jäisi tilille rahaa. Tämän ajatuksen tuntuu jakavan valitettavan moni, jolla ei tunnu olevan huolta huomisesta. Katja käyttää rahansa siihen mitä rakastaa ja tämä on tietysti ihailtavaa. Silti hiukan omaan korvaan särähtää, kun Katja samalla kertoo, ettei säästä pahan päivän varalle ja pahoja päiviä on kerran kuukaudessa.

Lähipiirissäni sattui kuolemantapaus. Vakavasti sairastunut, jo kypsän iän saavuttanut henkilö nukkui pois. Hänen leskensä on eläkeikäinen, aktiivista elämää viettävä terve ihminen, jolla on monta hyvää vuotta edessä. Tämä pariskunta oli aikoinaan lyönyt hynttyyt yhteen, kun molemmilla oli jo edellisestä liitosta syntyneitä lapsia. Toisella heistä oli myös menestyvä yritys ja luonnollista oli, että avioliittoa solmittaessa päädyttiin tekemään avioehto. Raha-asioista huolehtiminen oli kokonaisuudessaan mukavaa tuloa yrityksen kautta nauttivan puolison kontolla ja pariskunta viettikin ylellistä elämää, johon liittyi niin shampanjaillalliset kuin ulkomaanmatkatkin. Hyvää elämää. Sellaista, missä ei tarvitse miettiä toimeentuloa, ei huolta huomisesta. Pienempituloinen saattoi käyttää eläkkeensä omiin tarkoituksiinsa. Kuten hemmotteluun, heräteostoksiin ja lastenlasten lahjoihin. Turha sitä oli varojaan perintöäkään varten kerryttää, sillä verottajahan siitä vain pääsisi hyötymään ja aikuiset lapset tulivat toimeen omillaan.

Kun sairaus vei puolison, iski eteen realiteetit. Yritys ja puolison omaisuus siirtyi perintönä tämän lapselle, eikä lesken eläke riitä nyt edes asunnon vuokraan. Edessä on muutto ja elämäntyylin täysi muutos. Käärinliinoissa ei edelleenkään ole taskuja, mutta pahanpäivän varalle tehdyistä suunnitelmista olisi nyt apua. Kun aikaisemmin oman talouden hallitsemiseen liittyvät neuvot ovat kaikuneet kuuroille korville, ollaankin tilanteessa, jossa apu kelpaa. Ja kelpaisi myös ihan riihikuiva käteinen, tai mahdollisuus muuttaa tuttavan sijoitusasuntoon alle markkinavuokran...

Kukaan meistä ei tiedä mitä huomenna tapahtuu, mutta harvan elämä kaatuu siihen, jos pistää pari kymppiä kuukaudessa indeksirahastoon. Onko se oikeasti niin suuri ongelma, että kaikkea ansaitsemaansa rahaa ei ole ehtinyt kuollessaan käyttämään? Testamenttilla voi määrätä käyttämättä jääneet varat vaikka kodittomille kissoille tai lasten urheiluseuralle, jos tuntuu että kukaan lähipiirissä ei perintöä ansaitse.

Itse en muista ikinä nähneeni otsikoita, joissa joku olisi pahoillaan siitä, että on suunnittellut talouttaan tai sijoittanut pienen summan jokaisesta palkasta. Moni kyllä kertoo julkisuudessa talousahdingostaan tai kuinka juuri nyt ei pysty säästämään (koska on vanhempainpäivärahalla, työmarkkinatuella, opiskelija, asuntovelkainen...) ja samaan aikaan ollaan vähän kateellisia niille, jotka aloittivat sijoittamisen jo vuosia sitten.

En todellakaan sano, että meidän tehtävämme on kerryttää omaisuutta jättiperinnöiksi lapsillemme. Mutta meidän jokaisen pitäisi tuntea vastuuta toimeentulostamme siinä määrin, ettemme pahan päivän tullen kurota lastemme taskuihin.

Artikkelin mukaan myös Katjalla on lapsia. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä olevat nuoret rakentavat oman elämänsä tukipilareita. Katjalla on myös eläkkeellä oleva äiti jonka kanssa käydään yhdessä ulkona syömässä. Katjan toimeentulo rakentuu epätasaisista tulovirroista ja hän on omaksunut elämänasenteen, jossa luottaa siihen, että asiat aina ratkeavat jollain tavalla. Tämän allekirjoitan: asioilla on tapana järjestyä. Mutta omien asioitteni järjestymisessä on jo monta kertaa ollut apuna ensin vanhempieni tuoma tukiverkko, sitten oma säästäväisyyteni ja nyt vanhemmalla iällä vuosia jatkunut piensijoittaminen. Pahan päivän varalle säästämäni omaisuus suojaa myös läheisiäni tarpeen vaatiessa.

On ihana lukea elämäniloisia ja positiivisia artikkeleita ihmisistä, jossa ei stressi paina. Mutta mukana pitäisi tulla aina muistutus. Se pienellä painettu präntti, että pahanpäivän varalle tarkoitettuja säästöjä tarvitaan aina ennenpitkään. Jos ei omia, niin sitten läheisen ja viimeisenä oljenkortena yhteiskunnan, eli meidän kaikkien. On aina parempi opettaa lapsilleen, että ennen muita menoja laitetaan pienistäkin tuloista ensin vähän säästöön (sijoituksiin), kuin että kannattaa käyttää kaikki heti pois, ettei jotain vain jää käyttämättä.




Ei kommentteja: