keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Veroilmoitus 2021 For Dummies, osa 1/4

Viimevuotinen (2020) ohjeeni ei enää pidä monelta osin paikkaansa, koska OmaVeron sivulla on tehty paljon muutoksia. Ehdoton parannus kuitenkin on, että eri osioiden alle on tullut infolaatioita, joista löytyy tarkempi ohjeistus kyseiseen kohtaan. Valitettavasti ohjeet ovat edelleen hyvin ylimalkaiset ja siksi ainakin itse joudun keräämään tietoa monesta lähteestä. Tämä ohje (veroilmoitus 2021 for dummies) on koonti niistä asioista, joita itse olen tänä vuonna joutunut huomioimaan veroilmoitusta täydentäessäni. Mennään siis asiaan sivu kerrallaan:

Henkilön tulovero -> Tarkista esitäytetty veroilmoitus -> Korjaa (katselu) -> Muokkaa (tee muutoksia)

1. Ensimmäinen sivu: Taustatiedot/Perustiedot. 

Asiakastietosivu on yksinkertainen ja vaatii ainoastaan tarkistuksen. Huomioi, että näissä tiedoissa tulee olla huollettavien lasten lukumäärä joka ei jostain syystä tule aina automaattisesti.

Huomioi myös invaliditeettivähennys, jos sinulla on jokin vamma tai krooninen sairaus. Älä oleta että lääkärisi on kertonut, jos olet oikeutettu invalidivähennykseen. Jos invaliditeettivähennys ei ole sinulle tuttu, mutta kärsit pitkäaikaissairaudesta tai ruumiinvammasta, kannattaa lukea THL:n ohje. Vähennyksen voi hakea myös usealta vuodelta jälkikäteen, mutta tarvitset B-todistuksen lääkäriltä, jonka toimitat verottajalle, jonka jälkeen tieto tulee aina automaattisesti veroilmoitukselle. Vuonna 2021 invalidivähennys on valtionverotuksessa enintään 115 euroa ja kunnallisverotuksessa enintään 440 euroa. Jos invaliditeettiprosenttisi on esim 40% (T1D ilman lisäsairauksia, leikkaushoitoa vaatinut IBD-sairaus jne.) vähennys tarkoittaa n. 50€ säästöä vuosittain.

Varallisuusosio vaatii jo tarkempaa paneutumista. Esitäytettyyn veroilmoitukseen tulevat näkyviin ainoastaan eri toimijoiden (lähinnä suomalaisten) verottajalle ilmoittamat tiedot, joten ulkomailla oleva omaisuus pitää ilmoittaa joka kerta uudelleen.

Käytännössä kaikki sellainen veronalainen omaisuus, jota tiedoista ei valmiina löydy, merkitään kohtaan Lisäykset ja muutokset varallisuuteen. Koska verottajaa ei kiinnosta tässä kohtaa yksittäisten osakkeiden määrä, lisään kaikki puuttuvat osakkeeni yhtenä listana ja laitan määrä kohtaan niiden yhteenlasketun lukumäärän. Lisään kaiken esitiedoista puuttuvan varallisuuteni lajeittain samaan tapaan. Klikkaa auki "Lisää uusi varallisuustieto"

Jos sinulla on Vahvistettuja tappiota edellisiltä vuosilta, vähentää verottaja ne ystävällisesti tämän tai tulevien vuosien voitoista. Tämä on siis lähinnä "kiva tietää" tässä kohtaa, kun edellisen vuoden myynteihin ei pääse enää vaikuttamaan.


Tässä kohtaa on hyvä muistaa välillä tallettaa tehdyt muutokset. (Sivun alalaita -> Tallenna keskeneräisenä).

Koska veroilmoituksen täyttämistä voi jatkaa palautuspäivään asti, ei ole mitään kiirettä saada kaikkia tietoja täydennettyä kerralla vaan tässä välissä voi rauhassa keittää kupin kahvia ja katsoa Netflixiä ja jatkaa vaikka huomenna.

Linkki seuraavaan osaan, Veroilmoitus 2021 For Dummies, osa 2/4

Ei kommentteja: