lauantai 14. joulukuuta 2019

Rahastosalkun tilanne 2019

Kirjoitin jo viimeksi, kuinka suosittelen passiivisiin osakerahastoihin sijoittamista lähestulkoon kaikille. Aivan erityisesti suosittelen, että niihin sijoitetaan lapsille, sillä ajallinen hajautus on erittäin tärkeää. Oman rahastosalkkuni tilanne on kehittynyt tämän vuoden alusta näin:

Rahastosalkku 2019 -HH

Rahastosalkkuni vanhus on 1999 tehty sijoitus FIM Forte rahastoon. S-Pankki osti enemmistön FIM Konsernista 2013 ja sulautti FIM Forten FIM Mondon kanssa 2014. Uuden rahaston nimeksi tuli FIM Maailma. 2018 S-Pankki aloitti rahastoyhteistyön Ålandsbankenin kanssa ja rahasto yhdistetiin Ålandsbanken Premium 100 -rahastoon. Uudeksi nimeksi tuli Ålandsbanken Maailma Osake. Itse kutsun rahastoani edelleen FIM Maailmaksi, koska tällä nimellä se näkyy S-pankin järjestelmässä.

Rahaston tuotto ei ole pudonnut yhdistymisten myötä, mutta kulut ovat raketoineet. Erityisesti nyt, kun 1.1% kulujen lisäksi Ålandsbanken veloittaa 12€ per vuosineljännes rahastoni "säilytyksestä". Olen hiukan pattitilanteessa asian kanssa, koska luonnollisesti en haluaisi maksaa tyhjästä, mutta toisaalta en haluaisi maksaa pääomaveroja rahastoni lunastuksesta, kun rahat menisivät kuitenkin uudelleen sijoitukseen. Tälläiset extrakulut on juuri se syy, miksi en suosittele rahastojen ostamista perinteisten pankkien kautta.

Koska FIM Maailma on niin iso osa salkkuani, että se jättää muut omistukset varjoonsa, esitän seuraavan kuvan ilman sitä. Kuvassa on rahastojen arvo jokaisen kuukauden ensimmänen päivä ja osuus, paljonko arvosta on sijoitettua pääomaa ja paljonko rahaston kasvua.

Rahastosalkku ilman maailmaa 2019 -HH

Pohjalla oleva Rahamarkkinarahasto on korkorahasto, joka ennen viimevuosien nousua tuottikin kohtuullisesti. Nyt korkojen ollessa pohjalla, se ei luonnollisesti tuota mitään. Toisaalta en ole lisännyt osuuttanikaan ja Rahamarkkinarahasto saa odotella unohdettuna korkojen nousua.

Aasia Indeksirahastoon, sekä Global TOP -rahastoihin olen tehnyt alkuperäisen sijoituksen 2014 ja sen jälkeen satunnaisia lisäyksiä. Säännöllisen sijoittamisen näihin olen aloittanut vasta tänä vuonna. FIM Tekoälyä ostin 2017 enkä ole lisännyt osuuksia sen jälkeen. Olen pitkään harkinnut tämän rahaston myymistä, koska se ei ole tuottanut oikeastaan yhtään mitään. Ja heti kun tein myyntipäätöksen, se alkoikin nousta. Aion seurata kehitystä hetken aikaa, jospa saisin siitä vaikka viime vuosien aikana menetetyn korkotuoton pois ennen myyntiä.

Nordnetin Superrahasto Suomeen ja Superfondet Norgeen olen välillä tehnyt kuukausisijoituksia, mutta etenkään Superrahasto Suomeen en aio enää sijoittaa lainkaan, koska sen tuotto on surkeaa verrattuna muihin. Superfondet Norgeen menee automaatilla lisäsijoitus silloin, kun Nordnetissa oleville osakkeille on maksettu osinkoa (en tykkää siirrellä varoja edestakaisin).


Kun vertaa rahastojeni kumulatiivista tuottoa tämän vuoden ensimmäisestä päivästä eteenpäin, nähdään, että FIM Maailma on edelleen salkkuni tuottavimpia rahastoja.

Kumulatiivinen tuotto 2019 -HH

Jaettua ykköspaikkaa pitää Seligsonin Global TOP 25 Brands ja hyvänä kakkosena tulevat Seligsonin rahastot Global Top 25 Pharmaceuticals ja Aasian indeksirahasto. Näihin kaikkiin kolmeen minulla menee automaattisesti heti palkan päältä siirto. Näitä kolmea suosittelisin myös muille aloittelijoille hyvän hajautuksen ja kohtuullisten kulujen vuoksi. Kaikki rahastoni ovat seuranneet samaa trendiä ja alkuvuoden lupaavan nousun jälkeen on tullut kuoppa kesällä. Osa on noussut kuitenkin kuopasta muita nopeammin ja siksi loppuvuoden kasvuprosentit ovat näillä aivan eri luokkaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ei kun rahaa vaan suomi superiinkin. On kumminkin täysin kuluton. Itse harkinnnut taasen norjan superin jättämistä pois. Ylivoimaisesti heikoiten tuottanut supereista minulla.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, onko sinulla viela ex-FIM Forten osuuksia? Oletko saanut mitaan tietoa, yhteydenottoa tai mitaan Alandsbankilta? Idiootit eivat vastaa minulle mitaan, voinen sanoa hyvasti niille tonneille mita aikoinaan sijoitin Forteen.

Holvin Hoitaja kirjoitti...

Kyllä mulla on edelleen näitä osuuksia. Itse olen ollut Ålandsbankenin tyytyväinen asiakas jo 25 vuotta ja yksi syy miksi arvostan heitä yli muiden pankkien, on se, että minut otetaan yksilönä ja asiakaspalvelu on aina henkilökohtaista.
Kun on asiaa, otan heihin yleensä yhteyttä verkkopankin postilaatikon kautta ja kysymyksiin on vastattu viimeistään seuraavana arkipäivänä. Asiakaspalvelun numerosta saa palvelua myös suomeksi (vahvalla ruotsalaisella korostuksella varustettuna).
Nämä ex-FIM Forte osuudet näkyvät minulla S-pankissa verkkopankin "sijoitukset" puolella, mutta rahaston perustiedot löytyvät Ålandsbankenin verkkosivulla.

Olen viimeksi laittanut Maailma Osakkeitani koskevan kysymyksen Ålandsbankeniin viimevuoden lopulla ja silloin siihen vastattiin välittömästi. Minulla ei ole mitään syytä epäillä etteikö varani olisi tallessa. Esitäytettyyn veroilmoitukseenikin pankki on lähettänyt tiedon osuuksista normaaliin tapaan. Miksi epäilet, että sijoituksesi olisivat kadonneet?