tiistai 3. joulukuuta 2019

Voisiko kertakorvaus palkan alennusta vastaan toimia? Koskaan?

Postin lakko loppui ja osapuolet pääsivät yhteisymmärrykseen. Parhaillaan käydään jälkipyykkiä.

SDP:n työväenpuolueena olettaisi olevan köyhän ja vähäosaisen palkansaajan asialla. Nyt kun seuraa keskustelua, ei voi kuin ihmetellä miten pihalla poliitikot ovat tavallisen ihmisen asioista. Pääministeri on ihan tosissaan ja omalla naamallaan väläyttänyt, että lopullisen ja musertavan suuruisen palkanalennuksen pienituloiselle, voisi korvata tuntuvalla kertakorvauksella.

Missä yhteiskunnassa hän oikein elää? Minun todellisuudessani suurin syy ihmisten rahaongelmiin on näköalattomuus. Se, että eletään kädestä suuhun ja kaikki mitä tulee myös menee. Meillä ei ole talouskasvatusta eikä sijoittamista opeteta peruskoulussa. Vielä vähemmän ammattikoulussa. Säästäminen tarkoittaa edelleen suurelle osalle kansalaisista rahan laittamista pankkiin. Velkaa on täysin hyväksyttävää ottaa paitsi perustoimeentulon kattamiseksi, myös "mutku mä haluan" -tyyppisten tarpeiden täyttämiseksi.

Mitä pääministeri kuvitteli, että palkka-alen uhrit tekisivät kertakorvauksellaan? Olisihan sitä hyvä käyttää seuraavissa vaaleissa mainoksena, kun Antti antoi köyhille viisi tonnia mieheen! Todellisuudessa ihmettelisin, jos edes yhdellä prosentilla näistä onnettomista olisi euroakaan jäljellä kertakorvauksestaan vuoden lopussa.

Viisituhatta euroa sijoitettuna voisi tuottaa kohtuullisella 5% korolla 250€ vuodessa (-30% pääomavero) = n. 15€ nettona kuukaudessa rahaa käyttöön.

Postin työntekijöiltä oltiin kuitenkin leikkaamassa keskimäärin 30% tai jopa 50% kuukausituloista. Nettona tämä tekisi n. 450€ kuukausittaisen menetyksen tuloihin.

Miten pääministeri sitten asian laski? Oletan, että hän mietti mielessään, että köyhälle kolminollainen luku tuntuu aina isolta summalta ja saa aikaan välittömän tyytyväisyyden tunteen. Pääministeriltä taisi kuitenkin unohtua, että näistä postin työntekijäistä suurin osa ei ole siirtymässä rahakkaampiin hommiin vuoden tai kahden kuluessa. Että heille palkanalennus on lopullinen. Kuukausittaista menetystä ei voi kertoa vuodella, se pitää kertoa loppuelämän kuukausina ja korottaa menetetyillä eläketuloilla.

Entä olisiko postin työntekijällä todella ollut käytettävissään 5000€ tulevia sijoituksia varten? Summahan olisi ollut loistava aloitus sijoitussalkkuun. Omaan strategiaani olisi sopinut sijoittaa se korkoa ulos maksaviin instrumentteihin ja siirtää saadut tulot hajautetusti erilaisiin rahastoihin, jolloin tulisi samalla myös ajallista hajautusta.

Todellisuudessa siitäkin olisi kuitenkin viety ensin verot pois päältä ja lopuilla olisi maksettu pois osa asunto- tai opintolainasta, kulutusluotosta tai elatusmaksurästeistä. Joku olisi ehkä vienyt perheensä lomalle, toinen kaverinsa baariin. Pidemmälle ajattelevat olisivat laittaneet rahan säästötilille, pahan päivän varalle. Vain murto-osa olisi miettinyt, miten saisi kertakorvauksensa tuottamaan pidemmän päälle. Olisiko joku taho nähnyt vaivaa kertoakseen tästä vaihtoehdosta?

Nyt olisi loistava hetki auttaa tulevia työehtosopimusshoppareiden uhreja varautumaan tulevaisuuteen. Kun olemme jo käyneet "läheltä piti" -tilanteessa, olisi mahtavaa, jos joku köyhien asialla oleva puolue poikkeuksellisesti todella tekisi jotain köyhyyden estämiseksi. Ja kannustaisi pienituloisia säästämään vaikkapa rahastoihin sen kympin kuussa nyt kun tilanne ei ole palkansaajan kannalta vielä täysin mahdoton.

1 kommentti:

Wille kirjoitti...

"Köyhien asialla puolueet" tarvitsevat köyhiä ja varattomia äänestäjiä, joten mikä olisikaan parempi tapa kuin luvata suurelta summalta kuulostavia kertakorvauksia vaikka osaamattomissa käsissä niistä ei juurikaan ole hyötyä kenellekään. -Valitse Vauraus

https://valitsevauraus.blogspot.com