sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Osakesalkun tilanne 12/2019

Osakesalkussani on 3 muutosta lokakuun katsauksen jälkeen. Möin BIP omistukseni 48% voitolla ja ostin tilalle osaketta MAIN. Lisäksi otin kauppasodan uhasta huolimatta ensimmäisen askeleen aasian markkinoille ostamalla kiinalaista osaketta, MOMOa.





CUR kyntää omissa maailmoissaan ja saa jatkaa sillä tiellään. Sijoitus on tulevaisuuteen ja arpalippuna en seuraa sitä aktiivisesti. Salkkuni arvo on hiukan laskenut kurssien laskun myötä. Uudet osakkeet on ostettu BIP:n myynnistä saaduilla varoilla.

MAIN valikoitui listalle osinkojen vuoksi. MOMO:sta kiinnostuin nähtyäni dokumentin kiinan talouskasvusta. Yritin ostaa samalla kertaa myös BIDUa, mutta sen hinta karkasi 12% ylöspäin samana päivänä kun jätin toimeksiannon. Valitettavasti oma ostotarjoukseni jäi muutaman sentin liian alhaiseksi.

Uusi salkkuni on vähän enemmän hajautettu, kuin viimekuussa, mutta pääpaino on edelleen osingonmaksajissa.


1 kommentti:

Osinkokuningas kirjoitti...

Mulla löytyy BEP:ä, mutta ei BIP:ä :D