keskiviikko 22. tammikuuta 2020

Avioero - taloudellinen katastrofi jonka puolet meistä käy läpi

Tammikuussa laitetaan avioerohakemuksia vireille enemmän kuin muina kuukausina. Syitä on yhtä monta kuin on eronneita ihmisiäkin, eikä tämän kirjoituksen tarkoitus ole pohtia niitä lainkaan. Avioliitoista päättyy eroon n. 50% (kokonaisavioeronnaisuusluku vaihtelee 47-51 välillä). Aviosta eronneiden lisäksi on myös tuhansittain pitkiä avoliittoja, jotka parhaasta yrityksestä huolimatta päättyvät eroon, vaikkei tätä tilastoista voikaan lukea.

Reilusti yli puolet eroista osuu 27-42 vuotiaille (naisen iän mukaan). Keskimäärin erotaan n. 10v avioliiton jälkeen, mutta suurin erohuippu on 3 vuotta liiton solmimisen jälkeen. Näille vuosille osuu paljon myös muita elämän suuria vaiheita, kuten lasten hankinta ja oman talon rakentaminen, kesämökin osto ja autolainat. Asioita, joilla on suuri taloudellinen rasite lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Kun auto rekisteröidään liikennekäyttöön, pitää ottaa lakisääteinen liikennevakuutus. Tämän lisäksi auton omistaja ostaa lisävakuudeksi täyskaskon tai vähintään osakaskon. Hyvin harva jättää autonsa täysin ilman lisävakuutusta. Sama koskee asuntoja. Lähestulkoon jokaisella on kotivakuutus.

Silti hyvin harva meistä varautuu avo-/avioeroon, vaikka sen todennäköisyys on moninkertainen autovahinkoon tai vaikkapa tulipaloon verrattuna. Luonnollisesti kukaan ei astu suhteeseen sillä ajatuksella, että ero on tulossa. Avioliittoa solmittaessa vannotaan niin myötä- kuin vastamäessäkin. Mutta tilastot eivät valehtele, puolet avioliitoista päätyy silti eroon.

Meillä ei valitettavasti ole parisuhdevakuutuksia, joten eroon on varauduttava itse. Se ei tarkoita, että lusikat pitäisi jakaa valmiiksi kaiken varalta, vaan että pitäisi miettiä, miten talous kestää eron, jos sellainen tulee eteen. Ja näitä asioita pitäisi miettiä siinä vaiheessa kun rakastaa ja arvostaa puolisoaan. Siinä vaiheessa, kun haluaa hänen elämäänsä positiivisia asioita ja haluaa suojata kumppaninsa kolhuilta siinä missä itsensäkin.

Sinkkuna eläminen on monin verroin kalliimpaa kuin kahden palkansaajan taloudessa. Kun talous viritetään äärimmilleen niin, että yhteiset rahat nippanappa riittävät, ei veloista ole mahdollista selvitä jos samoilla tuloilla pitääkin maksaa kahden talouden kulut. Kolmion hinnalla ei makseta kahta yksiötä saatikka kaksiota. Ja jos puoliso jää lasten kanssa asumaan yhteiseen asuntoon, riittääkö varat maksaa jo olemassaolevan velan lisäksi vuokraa toisesta asunnosta?

Oman talon rakentaminen on monen nuoren perheen unelma ja varmuuden vuoksi rakennetaan juuri niin iso talo, mitä pankki suinkin antaa lainaa. Vähän extraa lainataan vielä omilta vanhemmilta. Itselle rakentaessa ei mietitä potentiaalista myyntihintaa, sillä tarkoitushan on asua talossa ainakin siihen saakka, kun lapset muuttavat kotoa. Velkakin mitoitetaan 30 vuoteen, jotta tulot riittävät kuukausittaisiin lyhennyksiin. Kun ero pakottaa laittamaan (toivottavasti valmiin) talon myyntiin, voi tulla yllätyksenä, että markkinahinta on selvästi velkaa matalampi, eikä talosta saakkaan omiaan pois. Maksettavaksi jää loppuvelka talosta, oma vuokra, 100% vedestä, sähköstä, vakuutuksista jne. kun ennen maksoi vain puolet. Ja pahimmassa tapauksessa myös useamman sadan elatusmaksut lapsista, jotka asuvat nyt puolison synnyinseudulla paikkakunnalla, jonne matkustamiseen ei ole enää varaa. Kukaan ei suunnittele itselleen tällaista tulevaisuudenkuvaa, mutta monen eteen se silti tulee.

Talosta haaveillessa harva kuitenkaan miettii, että talonrakennusprojekti on yksi suurimpia parisuhteen haasteita pikkulapsiajan lisäksi. Rohkeimmat meistä vielä yhdistävät nämä kaksi uhkaa samalle ajanjaksolle. Näin tein itsekin ja arvaat varmaan että olen eronnut, koska tästä kirjoitan.

Jokainen liitto on erilainen ja se, miten talouden rahankäytöstä sovitaan riippuu täysin persoonista. Itselleni on aina ollut luonnollista, että liitossa molemmilla on sama peruselintaso varallisuudesta ja tulotasosta riippumatta. Käytännössä tällainen järjestely tarkoittaa, että erituloisilla toinen maksaa peruskulutuksesta enemmän kuin toinen. (Kyllä, olen ollut sekä maksajana että saajana). Ja esimerkiksi vauvaperheessä toisen tulotaso aina putoaa määräajaksi ja toinen puoliso maksaa silloin enemmän päivittäisitä kuluista ja todennäköisesti myös asuntolainasta. Miten käy puolison, jos asunto ja laina on vain toisen nimissä, vaikka velkaa ovat lyhentäneet molemmat? Tai sen, joka on yhteisellä päätöksellä luopunut omasta urastaan (ja eläkkeestään) toisen kartuttaessa omaa varallisuuttaan?

Jos näiden asioiden miettiminen eron varalta tuntuu liian makaaberilta, on hyvä muistaa, että samat ongelmat ovat edessä puolison kuollessa, vakavavan sairauden iskiessä tai työttömyyden edessä. Tosin avioeron on näistä kaikista suurin taloudellinen uhka. Ja jos raha-asioiden pohtiminen rakkaan kanssa tuntuu hankalalta, voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa se on ihmisen kanssa, jonka kanssa ei ole puheväleissä.

Pelottavan moni antaa kaiken taloudellisen vastuun puolisolleen. Raha-asiat ei vaan kiinnosta ja vietetään huoletonta elämää miettimättä sen enempää omaa kulutusta tai tulotasoa. Saatikka että edes miettisi säästämistä. Miten mahtaa onnistua kulutuksen sopeuttaminen tulotasoon, kun onkin yhtäkkiä itse vastuussa kaikesta? Entäpä raha-asioista sopiminen henkilön kanssa, joka tuntee tilanteenne tarkalleen, kun sinulla ei ole siitä hajuakaan? Onko taloudellisen vastuun ottanut puoliso tehnyt sijoituksia myös sinun nimissäsi sinun työttömyytesi tai eläkeikäsi varalle?

Erään selvityksen perusteella ulosoton tyypillisin asiakas on 30–50-vuotias mies, jolla on taustalla avioero, lasten elatusavut rästissä, työttömyyttä ja hieman alkoholiongelmia. Yllättävän moni ei tiedä, että lastenvalvojalla ei ole määräysvaltaa päättää elatustuen lisäksi maksettavan elatusavun määrästä vaan se on vanhempien keskinäinen sopimus, jonka lastenvalvoja vain vahvistaa. Sopimus voidaan tehdä myös pelkästään suullisesti. Jos vanhemmat eivät pääse sopimukseen, asian voi viedä tuomioistuimen käsiteltäväksi ja silloin elatusapu määräytyy laskennallisen elatuskyvyn mukaisesti. Tuomioistuimeen asti ei toki tarvitse mennä, sillä laskennallisen tuen määrän voi arvioida netistä löytyvän laskurin avulla tai lastenvalvojan tuella. Jos elatusvelvollisen maksukyky laskee, voi sekä elatustuen että elatusavun määrän tarkistuttaa. Moni menettää luottotietonsa aivan turhaan, kun puoliso on käynyt omin päin teettämässä lastenvalvojalla sopimuksen tuesta, jonka määrä on laskettu exän arvioimien tulojen perusteella sen sijaan, että tuki olisi laskettu lapsen tarpeen mukaan. Kun paperi on kolahtanut postiluukusta allekirjoitettavaksi, ei siinä mainita että sopimukseen ei ole pakko suostua ja niin ulosoton tuleva asiakas on maksanut sen minkä on eron jälkeen nousseen kulutasonsa jälkeen pystynyt ja loput on jääneet rästiin. Syntyy kierre, joka masentaa, masentunut sortuu juopottelemaan ja menettää työpaikkansa kun ei vaan jaksa...

Moni miettii lainalle maksuturvaa esimerkiksi työttömyyden varalle. Miettimättä jää miten lainan maksu onnistuu erotilanteessa. Oma elintaso saattaa olla rakennettu täysin puolison tulojen varaan. Perheen yhteinen varallisuus saattaa olla vain toisen puolison nimissä, vaikka oltaisiin lapsettomassa avoliitossa. Hankalin on tilanne, jossa toinen on maksanut päivittäiskulut ja toinen yhteisen omaisuuden hankintamenot. Lapsettomassa avoliitossa toinen onkin varakas ja toisella ei ole lainkaan omaisuutta, vaikka menoista on maksettu yhtä paljon.

Suurin osa työssäkäyvistä maksaa työttömyyskassan jäsenmaksua. Silti esim. takuusäätiön teettämän tutkimuksen mukaan peräti 41% suomalaisista ei ole varautunut yllättäviin menoihin. Eikö säästöön pitäisi laittaa vähintään sama summa, kuin mitä työttömyyskassaan maksetaan? Työttömäksi joutuminen on paljon harvinaisempi vastoinkäyminen kuin avioero.

Entäpä jos eroa ei tulekaan? On vaikea kuvitella että missään tilanteessa pahan päivän varalle varautumisesta olisi haittaa. Tai siitä, että keskustelee perheen taloudesta ja raha-asioista puolisonsa kanssa. Ainakin olet saanut nukkua yösi rauhassa ja voit tehdä niin jatkossakin.

Happily ever after...

4 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Erinomainen aihe kirjoituksella ja hyvää tekstiä. Itse olen ollut yli 30 vuotta mieheni kanssa. Uskomme molemmat vahvasti siihen, että tämä liitto kestää seuraavat 30vuotta, mutta olemme varautuneet eroon taloudellisesti.

Sari kirjoitti...

Ankea aihe, mutta todellisuutta monelle. Työttömyyskassan vuosimaksu vain on monilla niin alhainen (alle 100 euroa vuodessa), että jos vain sen verran laittaa säästöön, ei siitä paljon kerry. Toki muutaman satasenkin vararahasto on paljon parempi kuin ei mitään. Vähän harhaanjohtavaa minusta nykyään markkinoida, että "ryhdy rahastosijoittajaksi muutamalla kympillä kuussa", kun ei sellaisella säästötahdilla paljonkaan saa aikaiseksi. Lapsille laitoin aikanaan rahastot, johon heidän piti viikkorahoista säästää 50 euroa kaksi kertaa vuodessa, mutta se oli lähinnä tuollaista säästämään kasvattamista. Mukavasti rahat kuitenkin poikineet, kun ovat olleet siellä toistakymmentä vuotta ja kaksi kertaa vuodessa sieltä menee rahaa edelleen, vaikka kuopuskin on jo 26-vuotias. Mutta jos aloittaa säästämisen 3-kymppisenä tai myöhemmin, niin tahdin pitää olla vähän rivakampi.

Holvin Hoitaja kirjoitti...

Kiitos kommenteista.
Olen itse hiukan eri mieltä siitä, kannattaako säästää kymppi kuussa. Jos aikaisemmin on käyttänyt kaikki ansionsa, niin säästöön ei ole luonnollisesti jäänyt mitään. Jos laittaa edes sen kympin kuussa rahastoon, on säästöön jäänyt edes jotakin. 120€ vuodessa on mitätön summa, mutta kun säästöön kertyy jatkuvasti edes hiukan ja se pieni raha kasvaa korkoa, tulee säästämisestä tapa ja säästettävää summaa on mahdollista kasvattaa pikkuhiljaa.

Jos taas kokeen että kymppi kuussa on liian vähän että se muuttaisi mitään radikaalisti ja siksi jättää aloittamatta - no, ei ole mitään mahdollisuutta kasvattaa summaa jatkossakaan. Tärkeintä ei siis alkuun ole säästettävä summa vaan asennemuutos.

Lapsilleni yritän opettaa, että tuloista aina 10% säästöön.

Sara kirjoitti...

Mielenkiintoinen teksti. Me olimme naimisissa 20 vuotta, nyt avioero ja asianajaja etsinnässä. Aika paljon yllätyksiä on matkan varrella tullut sen jälkeen, kun hakemus laitettiin vireille. Tähän ei oltu varauduttu mitenkään.