tiistai 10. syyskuuta 2019

Kun juna meni jo...

Oletko lukenut FIREttäjistä? Nuoret menestyjät tavoittelevat taloudellista riippumattomuutta ja suunnittelevat eläkkeelle jäämistä kolmikymppisinä.

Entäpä, kun sijoittaminen on alkanut kiinnostaa vasta myöhemmällä iällä ja uravalintakin on suuntautunut matalapalkka-alalle. Onko mitään enää tehtävissä, kun työvuosia on alle puolet jäljellä ja palkka riittää nipinnapin perustarpeisiin. Sanomattakin on selvää että eläkekertymä on alkanut vasta 23 vuotiaana, kun ilmaista työtä valtiolle oli tehty jo 7 vuoden ajan. Muutaman kertymävuoden jälkeen oli lasten vuoro ja jälleen katkesi eläkkeen kerryttäminen lähes vuosikymmenen ajaksi.

Kun tilannetta katsoo eteenpäin on edessä puuduttavat kasikymmentä vuotta pienellä palkalla kohti alati karkaavaa eläkeikää, jonka jälkeen tulot putoavat köyhyysrajan alle. Olisi helppoa jäädä murehtimaan, että miksi kukaan ei varoittanut? Miksi kukaan ei puhunut FIREttämisestä silloin kun itsellä oli vielä vaikutus mahdollisuus omaan tulevaisuuteen? Onko kaikki mahdollisuudet menetetty?

Ehkäpä ei sittenkään. Luovuttamisen sijaan haluan kokeilla FIREttämistä yhden kirjaimen erolla: "Financial Independence, Retire Late". En siis tavoittele taloudellista riippumattomuutta, joka olisi pitänyt saavuttaa jo 15 vuotta sitten, mutta yritän päästä mahdollisimman lähelle taloudellista riippumattomuutta ennen eläkeikää.

Photo by Andre Benz on Unsplash

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Parempi kait myöhemmin kuin ei lainkaan. Ja tietty elämänkatsomus on kerennyt muokkautumaan. Jos nyt lukee näitä niin muodikkaita nuorten naisten sijoitustarinoita iltapäivälehdistä, hmmm...miksi ovat muuten kaikki nuoret sijoittajat naisia? Niin, kyllä sieltä tietyt asiat ikävä kyllä paistaa läpi lähes poikkeuksetta. Sijoitan joitakin satasia kuukausittain ja sijoitukseni arvo ei ole vielä kuusinumeroinen, sijoitan suoraan osakkeisiin jne. Sama kaava toistuu ja kohta ollaan sitten taloudellisesti riipppumattomia miljonäärejä. Ikävä kyllä kannattaisi vielä laskea vähän todennäköisyyksiä ja todennäköisiä tuottoja samalla kun miettii myös muita sijoitustapoja ja keinoja. Toivon kaikkea hyvää heille ja että jokainen pääsisi tavoitteeseensa, siitä ei ole kyse. Sinulle toivon että nautit matkassasi kohti tavoitetta ja saavuttanet sen jossain vaiheessa kunhan tavoite on realistinen ja jaksat uskoa siihen.