keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Tavoitesummani ja mitä sen saavuttaminen vaatii

Mietin usein, mikä on tavoitteeni. On helppo sanoa, että taloudellinen riippumattomuus, se ettei tarvitsisi tehdä töitä, mutta tämä ei oikeastaan ole totuus. Viihdyn työssäni ja se luo perusrakenteen elämääni. Jos minulla olisi rajattomasti varoja, kävisin silti todennäköisesti töissä. Suomen pitkät pimeät talvet ovat minulle kuitenkin vaikeaa aikaa ja tämän hetken toiveeni olisi, että voisin tehdä kesäkauden töitä suomessa ja viettää talvet ulkomailla.

Kun mietin tarvitsemaani rahasummaa on helpompi laskea minimisumman kautta. Voisin ajatella, että pystyisin säilyttämään perheelleni nykyisen elintason, jos tuloni olisivat keskimäärin 2100€ kuukaudessa. Tämä tekee 25 200€ vuodessa. Ajatellaan että eläisin 88 vuotiaaksi ja saan eläkettä suunnilleen 1100€ kuukaudessa, minulla pitäisi olla käytössäni 240 000€ säästövarallisuus, josta nostaisin erotuksen. Kuollessani 88 vuotiaana säästötilini saldo olisi 0€

Jos tämä 240 000€ omaisuus olisi sijoitettuna instrumentteihin, joista saisin jatkuvaa tuottoa, riittäisi 5% keskimääräinen tulo kattamaan 1000€ kuukausitulon. Kuollessani 88 vuotiaana sijoitusteni arvo olisi edelleen 240 000€

Saavuttaakseni 240 000€ säästötilin eläkeikään mennessä, minun pitäisi säästää 1000€ kuukaudessa.
Jos kuitenkin säästän sen kohteisiin, jotka nousevat arvossa ja/tai maksavat korkoa tai osinkoa, olisi palkasta säästettävä summa samanverran pienempi. On siis selvää, että pelkästään säästämällä en pääse lähellekään tavoitettani enkä pysty säilyttämään sen arvoa inflaation syödessä pohjaa. Minun pitää sijoittaa säästöni.

Sijoitustermeissä usein tulee esille 72 -sääntö eli "The rule of 72". Tämän säännön avulla voidaan laskea, missä ajassa sijoituksen arvo tuplaantuu eri korkoprosenteilla.


Jos laskennallinen tavoitteeni on 240 000€, se vaatisi nykyisten sijoitusteni arvon tuplaamista kahteen kertaan seuraavan 20 vuoden aikana. Tämä tarkoittaa 7,2% tuottoa. Ei pitäisi olla mahdotonta edes pelkkiin passiivisiin rahastoihin säästämällä, kunhan muistaa hajauttaa.

Haluaisin kuitenkin keventää elämääni jo ennen eläkeikää ja tämä vaatii korkeampaa tuottoa ja säännöllistä sijoitustuloa. Jos haluaisin tehdä vain puolikkaita työvuosia aikajanan puolivälistä eteenpäin, se laskee pientä eläkettäni entisestään ja vaatii korkeampaa kasvua nyt kun vielä pystyn säästämään palkkatulosta. Asetetaan siksi tavoitteeksi tuo 240 000€ sijoitusomaisuus kymmenen vuoden päähän.

Maailmantalous on nykyhetkellä arvaamattomassa tilassa ja suuremmalla todennäköisyydellä olemme menossa kohti romahdusta kuin uutta nousua. Tämä pakottaa minut entisestään miettimään uudenlaista strategiaa. Sijoitusten hierominen vakaissa, mutta matalakorkoisissa rahastoissa ei toimi pitemmän päälle, mutta suorat osakeomistuksetkin pelottavat. Seuraavat sijoitukseni tulevatkin menemään vertaislainoihin.

Ei kommentteja: